lauantai 21. tammikuuta 2012

Kätilö

Kuva/kansi: WSOY / Marjaana Virta
Kätilöä en luultavasti olisi lukenut, ellei se olisi voittanut Blogistanian Finlandiaa. Jo sitä ennen Kätilöä suositti painokkaasti lukupiirikamu - ja kun valittelin varausjonoa, hän kaupan päälle vielä lainasi minulle oman kappaleensa. Se on nyt luettu.

Kätilön sisältöä on kuvattu niin monessa blogissa, että varmaan on sanottu kaikki minkä aiheesta voi sanoa spoilaamatta koko kirjaa.  (Ja tässä kirjassa on juoni, katso vaikka mitä Parnasson päätoimittaja tuumasi.) Kertauksen vuoksi, Kätilössä liikutaan Lapissa vuonna 1944, ennen ja jälkeen Suomen erillisrauhan. Päähenkilö on kätilö Jumalan armosta mutta paljon muutakin, intohimoinen ja yksinäinen ja rikkinäinen nainen, jonka rinnassa syttyy palava rakkaus saksalaiseen Johannakseen ja kaikkeen mitä hän edustaa.

Jotkut ovat rinnastaneet tämän Tuntemattomaan sotilaaseen, mutta siitä olen kyllä eri mieltä. Kätilö toki puhuu sodasta ja niistä sodan piirteistä, joista emme yleensä halua puhua - mutta sittenkin Lapin sota ja saksalaisten leirin kauheus jää jollain tavoin rakkaustarinan jalkoihin. Tai ehkä pitäisi sanoa, yksittäisen ihmisen kokemus- ja tahtomaailman jalkoihin. Ei se mitään. Tuntematon on Tuntematon ja Kätilö totisesti on Kätilö. Kettu sanoo ihmisistä ja ihmisyydestä hyvin erilaisia asioita kuin Linna, vaikka molemmat käsittelevät osittain samoja teemoja.

Suhtauduin tähän kirjaan aavistuksen epäilevästi; nyt luettuani sen olen aika myyty. En varauksettoman ihastunut mutta hengästynyt ja tyytyväinen. Kätilö vei hetkeksi omiin maailmoihinsa, ja kirjassa on suuren pakkomielteen loistokkuutta. Se on myös kirjoitettu häikäilemättömällä taidolla.

Papinniemi otti jutussaan esille juonen. No, juoni oli minusta pätevä muttei erityisen bysanttinen tai poikkeuksellinen. Vaikuttavan Kätilöstä tekevät sen ympäristö ja sen kieli. Sodanaikainen Lappi on ainakin minulle vielä tuore ja kiinnostava miljöö. Kettu hyödyntää sitä hyvin. Ihmisiä ei jaeta yksituumaisesti hyviksiin ja pahiksiin. Sosiaaliset kerrostumat, persoonat, paikalliskulttuurin väreet saavat kaikki näkyä ja kuulua Kätilössä. Hahmotkin ovat tyydyttävän mutkikkaita, vaikka väkeä on klaustrofobisen vähän jopa harvaanasutuille alueille sijoittuvaksi tarinaksi.

Mikä parasta, kieli on loistavan mehukasta. Murre ei dialogissa haitannut ollenkaan. Teksti oikein tihkuu, ei vain niitä tavallisia eritteitä vaan pikkuruisia yksityiskohtia, joista syntyy huikea tekstuuri. Voisi poimia näytteeksi minkä kohdan vain, mutta otetaan vaikka tämä:
Ajattelin, että tuommoisia lapsia mekin joskus saisimme, Ren und Undschuldig. Ja että niillekin rakennettaisiin leijoja. Laitettaisiin medaljongit ja piippitukka ja pitsikaulukset kuin sen valkovenäläisen tyttärellä. Ja jos poikia tulisi, niin kusiaispesään ei tarvitsisi istua jos laskisi alleen. Joka päivä marenkia ja pullahöttöä aamiaiseksi, linnunmunankestävät taskut ja pyöreät prillit viisastumista varten. (s. 84)
Toki Kätilö on tyypillisesti jälkikäteen kirjoitettu historiallinen romaani, siis siinä mielessä ettei se anna vaikutelmaa aikalaisen kirjoittamasta tekstistä, mutta mitä siitä - Kettu kirjoittaa 2000-luvulta käsin ja 2000-luvun lukijoille. Hänen käsittelyssään villisilmä hurjasielu kätilö on nainen kuin luonnonvoima, itselleenkin mysteeri, ympäristölleen käsittämätön, pysäyttämätön voitossa ja tappiossa, tuskassa ja nautinnossa.

Vähän samaa voisi sanoa tästä kirjastakin! Pidin Kätilöstä melkein vasten tahtoani. Yleensä tykkään vähäeleisemmästä ja samaistuttavammasta tarinasta; harvoin innostun näin runsaana pursuilevasta kirjasta.  Tällainen intensiteetti ottaa itsensä niin vakavasti, että sellaista tapaan kavahtaa. Mutta jokin tässä vaan toimi ja painoi päälle. Linnunmunankestävät taskut. Tuollaiset pienet jutut ovat vastustamattomia, vaikka taidan vähän nukkainen sielu ollakin. Näitä pieni hyviä juttuja on Kätilössä niin paljon, että tulee suorastaan mielenahtauma niiden kaikkien edessä... mutta silti. Suosittelen.

 Katja Kettu (2011). Kätilö. WSOY. ISBN 978-951-0-38200-4.

Arvioita:
Antti Majander Hesarissa
Kaisa Kurikka Turun Sanomissa
Rauha Kejonen Savon Sanomissa
Leena Lumi
Minna Ilselässä
Joana Hiirenkorvia-blogissa
(ja monta, monta muuta - anteeksi että poimin vain muutaman ensimmäisen...)


21 kommenttia:

  1. Minäkin olen jahkannut kuukausikaupalla Kätilön suhteen ja kun se sitten hienosti voitti meidän Blogistanian Finlandian, päätin sen lukea nyt alkuvuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, odotettavissa siis mielipide sinultakin! Olen melkein varma, että tykkäät tästä. :)

      Poista
  2. Hieno kirjoitus! Minusta totesit hyvin, mikä pitää myös minulla paikkansa: "Yleensä tykkään vähäeleisemmästä ja samaistuttavammasta tarinasta; harvoin innostun näin runsaana pursuilevasta kirjasta. Tällainen intensiteetti ottaa itsensä niin vakavasti, että sellaista tapaan kavahtaa. Mutta jokin tässä vaan toimi ja painoi päälle."

    Itse en edes tajunnut tätä lukiessani - niin se Kätilö vei. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Paula, jouduin oikein miettimään tätä, koska tunsin että jonkin harasi lukiessa heikosti vastaan, ja jälkikäteen päädyin tuohon; olen vain luonnostani taipuvainen tykkäämään vähän pelkistetymmästä. Mutta sitä suurempi tribuutti Ketulle, että tämä kumminkin vei, yötä myöten piti lukea :)

      Poista
  3. Mitä enemmän luen lisää Kätilöstä, sitä palavammin haluan lukea sen! Varasin sen, kun se voitti Blogistanian Finlandian. Vielä pitää odottaa vähän, mutta olen sentään jo 16. jonossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossu, hyvä! Toivotaan että ne 15 edelläsi ovat oikeita pikalukijoita! :D

      Poista
  4. Luottamukseni Kätilöä kohtaan kasvaa entisestään, kun sinäkin pidit tästä! Pitää varmaan lukea pari Globalia-ehdokasta ensin, mutta sitten voisin suunnata Kätilön kimppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, odotan erityisen kiinnostuksella mitä sinä tämän kielestä tuumit. Kuvittelin pongaavani siellä muutaman ei-niin-1944 sanan ja ilmauksen... mutta eivät ne kumminkaan merkittävästi häirinneet. Tämä on intohimoinen kirja, monessakin mielessä!

      Poista
    2. Ai eivät olleet kaikki hauet katiskassa ;))

      Poista
  5. Minä olen hieman kartellut Kätilöä, vaikka kirja on ollut hyllyssäni jo jonkin aikaa. Silloin kun kirja ilmestyi, halusin lukea sen oitis, mutta sitten se alkoi saada niin varauksetonta huomioita, että minulle tuli itselleni tyypillinen "torjumisreaktio" ja jonkinlainen pelko kirjaa kohtaan. Mutta kyllä, pakkohan tämä on jossain vaiheessa lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, kovasti kehuttu ja kohuttu kirja alkaa hermostuttaa... mutta uskon, että Kätilö kestää aikaa ihan kohtalaisesti, pieni odottelu ei siis haitanne. :)

      Poista
  6. No jopa: En ole ikinä lukenut sinua näin vauhdissa!

    "...kätilö on nainen kuin luonnonvoima, itselleenkin mysteeri, ympäristölleen käsittämätön, pysäyttämätön voitossa ja tappiossa, tuskassa ja nautinnossa."

    Tämä kirjakin on kuin Villisilmä pysäyttämättömyydessään, voitossaan ja ollen kuin luonnonvoima, joka heittää lukijan kylmään jäämereen virtojen vietäväksi, viskaa tuntureille tuulten tuiverrettavaksi ja villitsee kiellettyihin leikkeihin.

    Näithän, koithan: Pyörremyskylle, luonnovoimalle, Kätilölle...olemme heikompia. Eläköön erinomainen romaani! Milloin tällaista on kirjoitettu Suomessa aikaisemmin? Ei ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kyllä, tässä kirjassa on voimaa. :)

      Poista
  7. Perustelut sanontaan "Kirja on lapin naisen tuntematon sotilas"
    1. Korostaa tämän kirjan merkitystä, eli yhtä merkittävä kuin Tuntematon oli "jermulle", tämä kirja tietyille muistoille Lapin sodan aikana.
    2. Antaa samalla tavalla aivan uuden näkemyksen historiamme tapahtumiin, joista ei ole aikaisemmin tällä tavalla kirjoitettu ja ehkä vaiettukin.
    3. Kieli on aivan fantastisen rehevää, aivan kuulee kuinka Kettu on näitä rimpsutuksia ääneen harjotellut, niinhän Linnakin kulemma teki aikoinaan.
    Totta kuitenkin on sekin, etä Tuntematon on omansa ja Kätilö omansa, mutta mielestäni vertaus ei tee hallaa kummallekaan kirjalle, ihmettelee vain, kun kirja ei vielä ole saanut aikaan tämän suurempaa kohua, johtuuko sitten siitä, että liikutaan "naisten maailmassa"
    Muuten se oli kanssa kirjassa hienosti toteutettu, että kirja voidaan kokea rakkaustomaanina, ettei nämä rinnalla liikkuvat kauheudet tule päällimmäiseksi, mutta kuitenkin tulevat näkyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko, hyviä perusteluja kaikki, ja kiva että tulit kommentoimaan! Enkä minäkään usko, että vertaus on kummallekaan kirjalle pahasta. Minä tapaan kuitenkin ajatella Tuntematonta vahvasti kansallisena ja yhteiskunnallisenakin romaanina; Kätilö on syvästi henkilökohtainen.

      Kirjablogeissa Kätilöstä on kohuttu aika tavalla! :)

      Poista
    2. Mikon tavoin ihmettelen kaikkiaan aika vaisua vastaanottoa (paitsi blogeissa, mutta täälläkin kirjoittajat olleet naisia). Onko todella "vika" siinä, että nainen on keskiössä??

      Poista
  8. Kiitos arviostasi! Olen niin järjettömän kiinnostunut tästä kirjasta, että toivon pääseväni lukemaan tämän suhteellisen nopeassa aikataulussa. Kirjoja kun on onnistunut tällekin vuodelle kasaantumaan jo hyvän pinon verran... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Jenni! (Apua, älä muistuta niistä pinoista... minäkin olen ihan sekaisin jo lukemisteni kanssa.)

      Poista
  9. Varmaan minunkin pitäisi tämä lukea. Suurimpana kantona kaskessa näyttäisi olevan kirjan saaminen luettavaksi, Helmetin jono on pituudeltaan musertavat 1114. Ei kukaan raaskisi lainata omaa kappalettaan?

    VastaaPoista
  10. Jori, hyvä jos luet, lisää miesnäkemystä keskusteluun. :)
    Valitettavasti tämä oli minullakin vain lainassa. Mutta pidän peukkuja että siellä päässä maata löytyy joku avulias sielu...

    VastaaPoista
  11. Jori, minulta kirja liikenee lainaankin! Ota yhteyttä: kirsi.hietanen@kisko.salonseutu.fi

    Olisi mainiota kuulla kunnon "miesarvio" tästä :)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.