lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kesäkuun kaaos

Yksityiskohta maalauksesta by Neiti B.
Kesäkuu on mennyt pikakelauksella. Päivät ovat kirmanneet kuin navetasta karanneet kevätvasikat. On itselläkin vähän nautamainen olo. Tämän märehtivän sorkkaeläimen lukeminen on ollut koko kuun harvinaisen jahkailevaa ja jauhavaa. Aloitankin heinäkuun poikkeuksellisen kaoottisessa tilassa: peräti yhdeksän kirjaa on aktiivisesti kesken, ja niistä kaksi kahdella kielellä. Kaikkia tekee mieli lukea, mutta olen näemmä liian levoton asettumaan aloilleni.

Blogijututkin ovat niiiiiin rästissä... Pitää välillä oikein muistuttaa itselleen, etteivät kirjat loukkaannu, jos en kirjoita niistä vaan lähdenkin rangelle palloja rankaisemaan. Lievästi synnintuntoinen olo on silti. Olen episkopaalisesti "tehnyt sitä mitä minun ei tulisi tehdä, enkä ole tehnyt sitä mitä minun tulisi tehdä" ja niin pois päin. Sen verran sain aikaiseksi, että siivosin muistilistaltani pois kirjoja, jotka eivät enää tunnukaan houkuttelevilta. Mm. Ursula Pohjolan-Pirhonen putosi. Selailin anoppilassa yhtä hänen romaaniaan ja muistin taas, mikseivät hänen kirjansa ole ennenkään innostaneet.

Luettavien lista tuntuu silti pitenevän nopeammin kuin luettujen. Kirjasto on kuin karkkikauppa paitsi että tuotteet eivät maksa mitään. Eivätkä lihota.

En oikeastaan tiedä mitä tässä valitan. Pääasiat ovat kesäkuulta kunnossa: olen lukenut monta hervottoman hyvää kirjaa. Pettymyksiä ei juuri tullut. Kirjakuun korkeimmat huiput taisivat olla Mitä essee tarkoittaa? ja Habibi. Myös sarjoista - Syysmaasta ja Koskisista - jäi hyvä maku. Jotain on blogattukin.

Luettu ja blogattu:

Annabel Lyon: Aleksanterin opettaja
Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti
Lubna Ahmad Al-Hussein: Olenko kirottu? Nainen, sharia ja Koraani
Anu Holopainen: Syysmaa-sarja (osin toukokuussa)
Erlend Loe: Supernaiivi
Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies
Johanna Venho (toim): Mitä essee tarkoittaa?
Marian Keyes: Hurmaava mies
Anja Snellman: Ivana B
Kristiina Vuori: Näkijän tytär
Graig Thompson: Habibi

Luettu muttei blogattu:

Bernhard Schlink (2010). Viikonloppu. Ihastuin kovasti Schlinkin Lukijaan, joten innosta pinkeänä lähdin etsimään lisää Schlinkiä. Viikonloppu kertoo vankilasta vapautuvasta saksalaisesta terroristista, jonka sisar kokoaa miehen menneisyyteen liittyvää porukkaa hänen ensimmäisen vapaan viikonloppunsa seuraksi. Kirja on erittäin tyylikäs ja hyvin rakennettu... mutta jostain syystä se jätti minut lähes täysin kylmäksi. Sain vaivoin loppuun. Ehkä näissä hahmoissa ei ollut samaa suoraa osuvuutta, joka Lukijan Michaelissa ja Hannassa tehosi; ehkä en vain osaa orientoitua tähän saksalaiseen terrorismitraumaan, kun meikäläisten suomalaista 70-lukua hallitsivat ihan muut traumat. Viikonlopun asetelmassa ja tyypeissä on jotain niin äärimmilleen tyyliteltyä, että vaikka jokaisen henkilön sisäiset tilitykset ovat sinänsä uskottavia ja toimia, yhdistelmä maistui minun suussani teennäiseltä eikä juttu oikein vienyt mukanaan. (Ja Viikonlopussa oli yksi erityisinhokkielementtini... siinä kirjoitetaan kirjaa. Voi itku. Tosin se kirjoittaminen oli hyvin perusteltu ja tehty tässä, mutta silti.) Viikonlopusta ovat kirjoittaneet mm. Jaana ja Leena.

Agatha Christie (2010, alkuperäinen 1936). Murha Mesopotamiassa. Lainasin tämän äänikirjan kun se tuli kirjastossa vastaan. Romaani on sinänsä minusta hyvin tyypillinen Christie-dekkari kaikkine tyypillisine piirteineen. Olen tämän ennenkin lukenut, ja muistin hyvin loppuratkaisunkin. Ehkä siksi huomio kiinnittyi ääneen tavallista enemmän? Audiolaadusta on pakko antaa miinusta. CD-levyiltä kuunnellessa tuntui useampaan kertaan, että alkuperäinen äänitys ilmeisesti tehty nauhalle... ja nauha on välillä vähän venynyt. Myös kohina oli omaa luokkaansa. Silti Mesopotamiaan oli mukava palata. Tästä kirjoitti äskettäin Salla.

Seppo Jokinen (1997). Koskinen ja raadonsyöjä. Pidin Siimamiehestä ja luin seuraavan Koskiseni melkein heti perään. Tässä Koskinen hoitelee lapsikaappausta ja murhaa, joka tapahtuu atk-osastolla. Atk-ajankuva on nostalgiaherkkua, pankkien luotonantoon liittyvät viittaukset puolestaan taas vaihteeksi ajankohtaisia. Minusta Raadonsyöjä oli jopa astetta paria parempi kuin Jokisen esikoinen, sillä päähenkilöstä sai aidomman ja luontevamman vaikutelman. Bookcrossing-kommentteja täällä.

Seppo Jokinen (1998). Koskinen ja pudotuspeli. Lisää Koskista; pankkiryöstö ja mielisairaalamurhaaja. Koskinen on ylennyt komisarioksi ja yrittää totutella hoitamaan paperitöitäkin. Avioliiton jää risahtelee ja teini-Antti uhmaa. Ei iskenyt ihan niin hyvin kuin Raadonsyöjä, mutta pidin. Jokinen sirottelee taiten mukaan sellaisia pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät päähenkilöstä uskottavasti ristiriitaisen. Ritva Sorvalin arvio täällä.

Seppo Jokinen (1999). Koskinen ja taikashow. Koskinen pohtii taikurin avustajan itsemurhaa, seikkailee ruotsinlaivalla ja käy läpi avioliittokriisin. Tässä kirjassa Koskinen tuntui jotenkin epätodelliselta, eikä juonikaan ollut ihan parhaimmistoa. Ensimmäiset kolme toimivat paremmin, mutta ruotsinlaivatouhussa oli tiettyä aitoutta. Kirsi on kuunnellut tämän äänikirjana.

Seppo Jokinen (2000). Koskinen ja kreikkalainen kolmio. Koskinen toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja lähtee taas Kreikan saaristoon purjehtimaan kamunsa Juusosen kanssa. Ulkomainen tapahtumapaikka toimi, vaikka Tampereelle on jo vähän ikävä... Juoni oli minusta melko päätön ja tuntui epäuskottavalta. Kahden suomalaismiehen keskinäistä jäyhäilyä oli tosin kiva seurata. Mutta seuraavassa Koskisessa kai jo päästään normaaleihin kuvioihin? Nämä reissukirjat eivät oikein sytyttäneet. Keijo Kettusen Hesari-arvio täällä.

Jack McDevitt (2008). The Devil's Eye. Alex Benedict -kirjat eivät ole vielä tuottaneet pettymyksiä. Eye on mainio tarina kosmisista katastrofeista, ihmisistä, diplomatiasta ja ahneudesta. Avaruusvisiot ovat huikeita, mutta eivät jätä varjoonsa pienten ihmisten pieniä heikkouksia ja vahvuuksia. Benedict-kirjoissa on kai kaikissa ollut jokin moraalisen pohdinnan piirre; siksi tykkään niistä. Actionia muttei aivotonta sellaista. Täynnä hyvän scifin sisäänrakennettua ihmettelyn iloa. Juttua edellisestä lukemastani McDevittistä täällä, ja Steven H. Silverin arvio Eye'sta täällä.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen (2011). Routasisarukset. Sarjan seuraava osa Hiekkasotilaat ilmiintyi, joten luin pikaisesti uudestaan ensimmäisen. Routasisarukset kesti uudenkin lukemisen; nyt kun tiesi mitä tulee tapahtumaan, sai enemmän irti persoonista ja maailmasta (lue: maltoin keskittyä). Palaan asiaan Hiekkasotilaiden osalta.

Muitakin bloggaamattomia on. Ursula Le Guinin Pimeyden vasen käsi, jota en halua jättää väliin, tulee varmaan ensi viikolla kuvailtua. Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoista ensimmäinen osa Nimettömät on kuunneltu äänikirjana, mutta kirjoittelen varmaan kaikista osista yhdessä, arviolta heinäkuun lopulla. Lisäksi juttua on tulossa (edelleen!) Fablesista. Viimeisin ostamani osa on yhä lukematta; kaipaisin kokonaista rauhallista päivää keskittyäkseni rauhassa sarjaan, mutta ei ole vielä löytynyt.

Runobloggausyritelmäni on aivan päreinä; muutan mieltäni sitä mukaa kun kirjoitan. Runoista on vaikea kirjoittaa! Nostan hattua Ketjukolaajalle ja hdcanikselle, jotka onnistuvat vähän väliä sanomaan runoista paljon lyhyesti. Olen touko-kesäkuun aikana lukenut Edith Södergranin kootut loppuun ja yhden Eila Kivikk'ahon kokoelman. Mutta sanat pakenevat.

Kuukauden hakusana:

Hakusanatkin ovat olleet vähän karkuteillä - tai ainakin kesälaitumilla. Ajankohtaan sopivia mutta silti harhaisia hakuja kesäkuulta olivat esimerkiksi ranta, mistä hevosvaunut häihin porvoossa? ja sauna-aiheiset maalaukset. Myös Jukolan viestin tuloksia oli joku eksynyt täältä etsimään...

Suosikkini on silti käytännöllinen ja napakka

miten tehdään olkihattu

Kunpa tietäisin! Ja toivottavasti sellaiselle vielä tulee tarvetta tänäkin kesänä.

EDIT: Linkki lisätty

20 kommenttia:

  1. Joo, minäkin luotan, että kirjat eivät loukkaannu. Välillä on vaan muuta ja hyvä niinkin. Hyvä idea muuten tuo tbr listan karsiminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, joo, ei ole vielä alkanut yksikään kirja murjottaa tai tiuskia... :-)

      Poista
  2. Huh, oletpa kahlannut Koskisia! Heikoimmat osat ovat nyt minun mielestäni takana, loppupää on jo tasaisemman varmaa. Joukossa on muutama ihan helmikin, kuten Hukan enkelit ja Hervantalainen, omat suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, nämä ovat sopineet hyvin luettavaksi tässä kaoottisessa loman alkuvaiheessa. Nyt en ottanut uusia heti perään, mutta jatkan varmaan heinkäkuussa näidenkin kanssa. Hyvä tietää että heikoimmat ovat takana!

      Poista
  3. Oh, tunnistan tuon levottomuuden... minulla ei ole pitkään aikaan ollut niin monta kirjaa kesken yhtä aikaa kuin tällä hetkellä. Olen tosin vähemmän aktiivinen niiden kanssa keskeytymisen jälkeen. Jostain pitäisi löytää keskittymiskykyä saattaa kaikki loppuun ennen kuin aloittaa yhtään uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija, kohtalotoveri... jotenkin tuntuu, että vika ei ole kirjoissa, vaan oma fiilis vain on sillä tavalla levoton, että kirjan pitää olla erityisen helposti lähestyttävä. Esimerkiksi tuo McDevitt tuli luettua ihan suorilta; siinä tarina kiskoo sen verran hyvin mukaan, että levotonkaan sielu ei pääse luikertamaan karkuun. Ja nyt alkaisi jo tehdä mieli uusintalukea Bujoldia ennen Finnconia.

      Sellainen lieveilmiö tähän monen kirjan kanssa jahnaamiseen kyllä tulee, että kohta kirjaston palautuspäivät alkavat määrätä lukujärjestyksen!

      Poista
  4. Viikonlopussa on kiinnostava asetelma, mutta ei se minuakaan sytyttänyt.

    Mulla on tällä hetkellä kummallinen tilanne, ei ole kuin yksi kirja kesken. Kesäkuun loppu ei ole ollut oikein otollista lukuaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, joo, se oli minullekin hyvin takkuinen luettava. Liian asetelmallinen. Varmaan luen Schlinkiä vielä - Lukija oli niin hieno kokemus - mutta Viikonlopun jälkeen Kotiinpaluu sai palaa kotiinsa kirjastoon odottamaan, ainakin vähäksi aikaa. :-)

      Luulisi, että näin kylmillä kesäsäillä tulisi luettua enemmän, mutta ei näemmä tule. Vain yksi kesken? Vau. Noin hyvään saldoon en taida päästä ikinä. :D

      Poista
  5. Mie ihailen sinun järjestelmällisyyttä, vaikka moititkin ettet bloggaa kaikista kirjoista. Silti vuoden 2012 luettujen listaasi on ilo silmäillä. Sieltä näkyy selvästi värikoodein kirjoja, jotka saatat mahdollisesti sitten loppuvuodesta nostaa Blogistanian kirjakisoihin mukaan. :)

    Kirjojen on parempi olla loukkaantumatta, sillä mieluummin luen kuin bloggaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, heh, olen tosiaan heittäytynyt hyvin järjestelmälliseksi, ja vahdin haukkana itseäni että tulee edes kerran kuussa päivitettyä lista... meinasi viime vuonna hiki pukata kun yritin haravoida kirjalistasta jälkikäteen kotimaiset ja käännetyt uutuudet. Nyt olen Varautunut!

      Oikein! Bloggaamme lukemisen tähden, emme lue bloggaamisen tähden... :-)

      Poista
  6. Sehän se olisikin kun kirjat rupeaisivat murisemaan jos niistä ei kerkeisi bloggaamaan. :D Mutta mielummin sitä käyttää aikaa lukemiseen kuin bloggaamiseen. Ja kuten sanoit: bloggaamme lukemisen tähden, emme lue bloggaamisen tähden. Pitäisi itsekkin pitää tuo mielessä aina välillä. :D

    Kuuntelin itsekkin juuri Murhan Mesopotamiassa, olen vain niin keltanokka äänikirjojen suhteen etten ajatellut yhtään äänenlaatua, olin aivan täysin tarinan imussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, niinpä! Tuon Murhan suhteen täytyy tunnustaa, että osasyy on ehkä paremmat stereot... sattumoisin ajelin pari päivää aviosiipan autolla, jonka stereot ovat sairaalloisen hyvät; kuulin kohinasta joka kerta, koska äänittäjä on painanut rec-nappulaa... :-)

      Poista
  7. Voi lehmä sentään, olet kuitenkin nautamaisesta olosta huolimatta saanut luettua mukavan määrän :D

    Onneksi kirjat pysyvät hiljaa, se tästä vielä puuttuisikin, että omien kirjallisten mutinoiden lisäksi tarvitsisi kuunnella kirjojen kiukuttelua! Luettavien listan siivoaminen voisikin olla ihan viisasta, jopa terapeuttista. Kaikkea mielenkiintoista kun ei kuitenkaan voi (valitettavasti) lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, hih, olen kyllä muutamaa kirjaa märehtinyt niin pitkään että pötsi kuplii kohta yli... Mutta ehkä tuo Tikkasen Punahilkka avasi jonkun solmun, katsotaan.

      Olen varmaan vähän neuroottinen, mutta kyllä joskus kirjat katsovat aika pahasti kun ne on pidemmäksi toviksi hylätty. Mutta kaikkea ei vain voi lukea - eikä kaikesta voi kirjoittaakaan. :-)

      Poista
  8. LeGuin-postausta odotellessa, tuo ja Maailma, Vihreä Metsä ovat olleet jotenkin ikuisesti "nämä pitäisi joskus lukea" listalla mutten vielä ole saanut tartutuksi...

    Ja runopostauksia olisi tietty myös mukava lukea. Omissani huomaan että joskus riittää se että saa vähän mietteiden alkua esiin, Ketjukolaaja ja muut kommentoijat sitten saavat selvennystä niihin omiinkin ajatuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, Le Guinia tulee kyllä viikolla, se on saletti.

      Hm. Tuo mitä sanot runopostauksista saattoi olla hyvä lääke vaivaani... ehkä ongelma on siinä, että yritän väen vängällä päästä johonkin loppupäätelmään tai "ratkaisuun", ja kun sitä ei löydy, sotkeudun sanoihini ja jätän sikseen. Kirjoista kirjoittamiseen on jonkinlainen kaava, ja silloinkin kun mitään elämää suurempia ajatuksia ei herännyt, saan jutun tehtyä aika helpolla. Runot ovat huomattavasti haastavampaa kamaa! Mutta minäpä kokeilen tuota metodia Kivikk'ahoon.

      Poista
  9. Le Guin -postausta odottelen minäkin.

    Viikonlopussa olisi ollut aineksia vaikka mihin, mutta tosiaan se asetelmallisuus ja teennäisyys tekivät kirjasta etäisen. Minua se terrorismiaihe olisi kiinnostanut, mutta ihmissuhderyteikkö ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, olen vähän helpottunut kun huomasin, että on muitakin joille Viikonloppuoli liian... liian taidokas? Minäkin odotin tykkääväni, mutta ei; kaikki kirjassa liikkui kuin kellopeli enkä onnistunut uppomaan siihen yhtään.

      Poista
  10. Booksy, meinasin just sanoa, että meillä ei ole yhtään samaa luettua kirjaa, kunnes näin vaikuttavan Schlinkin Viikonlopun. Siinä missä Lukija oli minulle liian ennalta-arvattava, viikonloppu täytti kaikki toiveeni. Kirjaan on suhtauduttu ristiriitaisesti, mistä kertoo sekin, että olen tehnyt siitä arvion lisäksi lisäpostauksen http://leenalumi.blogspot.fi/2011/04/bernhard-schlinkin-viikonlopusta.html

    Lukija oli minulle elokuvana enemmän kuin kirja, mitä minulle tapahtuu tosi harvoin.

    Kesäkuu on aina outo kaaos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niin, kesäkuu on yhtä odotusta - tämä kesäkuu ainakin! Toivottavasti heinäkuu on seesteinen ja zen, tässä-ja-nyt -tyyliin. :-)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.