perjantai 8. kesäkuuta 2012

Olenko kirottu? Nainen, sharia ja koraani

Tämä kirja keräsi paljon kirjanmerkkejä.
Jutusta on tulossa pitkä, joten aloitetaan tärkeimmäistä: suosittelen lämpimästi tätä kirjaa kaikille, jotka ovat islamista kiinnostuneita! Enkä nyt tarkoita kääntymysmielessä; tarkoitan tärkeänä ilmiönä, johon meidän suomalaistenkin kannattaisi perehtyä. Al-Husseinin sävy on pamflettimainen mutta tämä on helppolukuinen ja kiehtova esitys tärkeästi asiasta.

Olen pitkään ollut laiskanpulskeasti utelias mitä tulee islamiin, niin paljon se on esillä ja yleensä niin kärkevässä sävyssä. Tähän saumaan Olenko kirottu? Nainen, sharia ja koraani, jonka bongasin Mari A:n blogista, on erinomainen kirja. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pystyin tämän poleemisen tekstin jälkeen ajattelemaan avoimemmin mielin islamia. Vaikka vanhastaan muistan monissa yhteyksissä väitetyn, ettei islam itsessään ole naisvastainen uskonto, on mediasta välittyvä kuva väkisinkin toisenlainen. Kirottu antaa eväitä erottaa toisistaan islam ja hillitön, törkeä, perverssi väkivalta, jota naisiin sen nimissä kohdistetaan.

Lubna Ahmad Al-Hussein on aiemmin kirjoittanut saamastaan tuomiosta. Neljäkymmentä raipaniskua rapsahti niinkin törkeästi rikoksesta kuin housujen käyttämisestä (lisää vaikkapa Jorin blogissa). Kirottu ei keskity yksittäisiin tapauksiin vaan purkaa auki tuomion taustalla olevia "lakeja" ja niiden perusteita. Selvästikään sharia ei perustu Koraaniin vaan johonkin aivan muuhun. Sylttytehdas on vuosisatojen aikana kerättyjen Profeetan kertomusten eli hadithien kätköissä. Näitä kertomuksia alettiin laatia vasta 150 vuotta Muhammadin kuoleman jälkeen, ja ilmeisesti niiden perusteella voi todistella melkein mitä vain.

Siinä se tärkein kysymys: ihmisen laki vai Jumalan? Edellisessä on kyse vallankäytöstä, jälkimmäisessä uskosta. Kirottu kuvaa uskonnon nimissä harjoitettavaa vallankäyttöä, sen anatomiaa. Uskolla ratsasteen tehdään paljon pahaa. Etsimättä tulee mieleen Margaret Atwoodin Orjattaresi, jossa fundamentalistikristityt tulkitsevat Raamattua samaan tyyliin.

Partaniekat raivopäät tapaavat todistella uskon nimissä kaikkea sellaista, joka soveltuu heidän omaan kulttuuripiiriinsä ja omiin vietteihinsä.

Al-Husseinin perusargumentti on, että muslimi seuraa ennen kaikkea Koraania, joka on Allahista. Miksi hänen pitäisi kuunnella sudanilaista "shariaa", joka sisältää kaikenlaisia kummallisia rangaistuksia, joita ei löydy Koraanista, tai edes keskenään ristiriitaisista haditheista? Henkilökohtainen suhde Jumalaan on uskon ydin. Koraani on pyhä, eivät sen myöhempien tulkitsijoiden selitykset. Ei ole jumalanpilkkaa kyseenalaistaan ihmisten puheita.

Esimerkiksi aviorikoksesta rankaisemista kuoliaaksi kivittämällä ei löydy Koraanista vaan haditheista. Kivittämisjakeen siis kerrotaan olleen ennen Koraanissa. Jakeen katoamisen tarina sen sijaan on tallessa haditheissa. Muhammadin hautajaispäivänä hänen vaimonsa oli hajamielinen ja jätti vahingossa ulko-oven auki. Kotieläin, mahdollisesti kana tai vuohi, livahti sisään ja kävi syömässä jakeen vaimon vuoteen alta.

Pieni teologi sisälläni päättelee heti, että jos moinen suura tosiaan oli, Allah varmaan lähetti itse vuohen asialle.

Jos jätetään kotieläinten syömät Jumalan sanat sivuun ja mietitään jäljelle jääneitä, on edessä edelleen tulkitseminen. Kun Jumala on sanansa sanonut, sitä aletaan tietenkin tulkita. Tokihan tulkitsija helpoimmin päätyy sellaiseen ratkaisuun, joka parantaa hänen omaa asemaansa ja lisää hänen omaa vaikutusvaltaansa. Toukokuun Tudor-putkeni jäljiltä mietin tässä esimerkiksi Henrik VIII:a, joka epäilemättä vilpittömästi katsoi toimivansa Jumalan tahdon mukaisesti raamatuntulkinnoissaan. Se, että Jumala tahtoi samaa kuin Henrik, oli ihan luonnollista, koska Jumala oli hänet asemaansa asettanut.

Samoin varmaan tulee fanaattisten seuraajien palvomalle uskonnolliselle johtajalle sellainen olo, että hänen täytyy olla oikeassa ja toimia korkeamman johdatuksen vallassa. Kun nuo kerran kaikki kuuntelevat.

Naisetkin ovat usein valmiita tukemaan naisia alistavia ratkaisuja. Ei mikään ihme. Tarpeeksi hakattu ja alistettu ja nollattu ihminen alkaa pian itsekin uskoa ansaitsevansa kauhean kohtalon. Ehkä se on järjen puolustusmekanismi. Kenenkään sielu ei halkeamatta kestä esineeksi alistamista. On helpompi uskoa, että esinehän minä, halpatuotantoa, arvoton.

Sitä paitsi, miksei nainen olisi yhtä altis tulkitsemaan asioita vinosti kuin mieskin? Vallitseviin oloihin mukautuminen voi usein tuntua fiksulta ja oikealta. Jos turvallisinta on vaikkapa raiskattujen ruoskimisen kannattaminen, ja vastalauseista seuraisi nyrkkiä palleaan, kai siinä voi joutua kiusaukseen ulvoa sutena kuorossa ja vielä ehkä vähän lujempaa kuin muut. Helppo se on täältä nyrpistellä.

Käsi sydämellä: jos harva länsimainen yritysjohtaja pystyy myöntämään ansionsa kohtuuttomiksi suorittajaportaan ansioihin verrattuna, voimmeko odottaa, että haditheihin perustuvan sharian tulkintojen nojalla ylimaallista herruutta naisten yli nauttivat miehet pystyisivät myöntämään asemansa epäoikeudenmukaisuuden? Pystyvät kyseenalaistamaan "lait", joihin heidän asemansa perustuu?

Täytyy nostaa hattua kaikille, jotka kykenevät nousemaan kulttuurinsa yläpuolella. Ja monethan pystyvät. Muuten Euroopassakin järkättäisiin provinssirokkien asemesta yhä auto-da-fé -festareita. Kristityt ovat vuosisatojen mittaan onnistuneet tekemään omista pyhistä teksteistään yhtä kummallisia versioita kuin hadithit, joskin on todettava, ettei kirkkoisien jupinoita sentään enää 400-luvun jälkeen ole ihan varsinaisen Raamatun rinnalle nostettu. Näin sivustajakatsojana onkin hämmästeltävä, että muslimit, joilla on yksi yhtenäinen Koraani (ei useista lähteistä koottu Raamattu) ovat niin halukkaita hyväksymään Koraanin rinnalle muita pyhiksi katsottavia kirjoituksia. Eikö olisi järkevää ja älyllisesti rehellisempää ottaa vastaan se ainoan Profeetan teksti ja ignoorata myöhemmät selitykset ja selityksen selitykset?

Huh, juttuni on vaellellut sinne tänne kuin täi koiran turkissa. (Penjamin suosittelema esseen kirjoittamista käsittelevä kirja on vielä lukemattomana hyllyssä. Siihen perehdyttyäni tuotan tietenkin henkeäsalpaavan selkeitä ja loogisia esityksiä asiasta kuin asiasta!) Otetaan silti vielä yksi asia. Mietin Kirottua lukiessani mikä olisi ulospääsytie. Miten tästä äärimmäisen kierosta islamin tulkinnasta voisi kasvaa ulos ja ylös. Rehellisesti sanottuna vähän hirvittää.

On nimittäin niin, että kun rationaalisesti ajatteleva ja asioita punnitsemaan taipuvainen ihminen joutuu vastakkain fanaatikon kanssa, fanaatikko yleensä huutaa sen rauhallisemman tyypin kumoon. Fanaatikko menee pois tyytyväisenä, aitoon argumentointiin luottava menee ottamaan päänsärkylääkkeen. Tarvitaan kauhean monta argumentointiin valmista tavallista ihmistä yhtä fanaatikkoa vastaan ennen kuin maltillisempi tulkinta saa vaikutusvaltaa.

Tarvitaan myös olosuhteet, joissa riittävän moni voi, osaa, jaksaa ja uskaltaa miettiä, puhua, pohtia. Hyvinvointia. Turvallisuutta. Itseluottamusta. Lukutaitoa ja maailman avartumista, joka koulii mielen ymmärtämään vaihtoehtoisten todellisuuksien olemassaolon.

Talebanien näkökulmasta on oikeastaan hyvin järkevää vastustaa kouluja. Kyllä vaan koulutettu nainen on kaiken pahan alku ja juuri. Nytkin käy markkinointia opiskelleena mielessä, että Allahinkin olisi kannattanut tiivistää käskynsä näppärään kymmenen kappaleen pakettiin.

Tai no. Ei se ole estänyt kristittyjäkään tekemästä hillittömän hilpeitä tulkintoja Jumalan tahdosta.

Siis: tämä on hyvä kirja jos haluaa ylläpitää (tai etsiä) kosmopoliittisen sallivaa asennetta islamia kohtaan sortumatta kaikki-käy -kulttuurirelativismiin. Kerta-annos riitti silti minulle; ei tullut polttavaa halua ryhtyä itse vertailemaan Koraanin käännöksiä.

Tyydyn iloitsemaan siitä, että jossain tuolla on koulutettuja naisia (ja miehiä?), jotka tekevät rohkeaa työtä repiäkseen uskontonsa fanaatikkojen ahmankynsistä. En ole pätevä arvioimaan Al-Husseinin tulkintojen oikeellisuutta, mutta ei minun tarvitsekaan. Tärkeämpää oli muistuttaa itselleni, että islamia voi tulkita myös näin, ja oppia uutta islamin perusteista.
Koraani julistaa uskovien miesten ja uskovien naisten yhdenvertaisuutta. Koraani ilmoitettiin sellaisena aikana, että siinä määriteltiin naisten oikeudet, joita heillä ei Profeetan ajan Arabiassa ollut. 
Myöhemmin keksittiin uskonto, johon tämä yhdenvertaisuus ei kuulunut. Miksi kutsutte sitä "islamiksi"? (s. 191-192)
Lubna Ahmad Al-Hussein (2011). Olenko kirottu? Nainen, sharia ja Koraani. Minerva. Suomentanut Tommy Granholm. ISBN 978-952-492-535-8.

Arvioita:
Ritva Saario Lapin Kansassa
Mari A:n kirjablogissa

17 kommenttia:

  1. Hieno teksti Booksy, paljon tärkeään asiaa kiihkottomasti esitettynä. Tällaista pitää arvossa varsinkin tällaisina päivinä kun yleisönosastot taas kerran ovat täynnä mitä yksisilmäisempiä tulkintoja asiasta eräänkin herran saaman KKO-tuomion vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos... Tästä tuli nyt enemmän tällainen omia ajatuksia purkava juttu kuin kunnon kirja-arvio! :-)

      Poista
  2. Tämän minä luen. Ehdottomasti!

    Gradun takia olen painiskellut viime ajat vallankäytön teemoissa ja syvällä ollaan. Oma tutkimukseni liittyy kristinuskoon, mutta yhtä kaikki yleisemmin uskonnon nimissä pystytettävät valtarakennelmat ja se kauhu, joka niiden murtumisesta seuraa, kiinnostaa kovasti.

    Huh. Rankkoja aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiva!

      Vallankäyttö kai liittyy vähän kaikkeen... ainakin kaikkeen mikä ihmisiä liikuttaa. Jotenkin suren sitä, että uskonto on toisille niin ahdistavaa (ja aiheuttaa halun ahdistaa toisia!), kun tiedän että monille se on ilon ja voiman lähde. Rankka aihe - mutta kiinnostava.

      Poista
  3. Hienosti kirjoitettu, paljon painavaa asiaa, ja kaiken vakavuuden keskellä hihittelin Allahin lähettämälle vuohelle.

    Vallankäyttö, uskonnollinen fundamentalismi ja naisen asema ovat kyllä minulle sellaisia ikuisesti kiinnostavia aiheita että laitanpa tämänkin kirjan korvan taakse.

    Tuo on kyllä aina niin käsittämätöntä, että miksi alistettu asettuu alistajan puolelle. Pelkoa, perinteitä, ryhmäpainetta - niitä siinä kai ainakin on. Olihan länsimaissakin ei niin kauan aikaa sitten naisia joiden mielestä naisille ei pitänyt antaa äänioikeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos, tässä oli minullekin paljon uutta, tai ainakin sellaista mistä piti muistuttaa. Varmaan lukiossa on joskus näistä haditheista puhuttu, mutta olen kyllä autuaasti unohtanut. :-)

      Vuohi oli minustakin mainio yksityiskohta! :-)

      Alistumisen mekaniikka on totta vie pelottavaa, eikä rajoitu mihinkään etniseen tai muuhun ryhmään. Eikä se kumminkaan ole universaalia; aina jo joitain, jotka eivät alistu.

      Poista
  4. Jännäähän on, että nykyisin suurimmat uskonnot ovat syntyneet samoihin yhteiskunnallisiin tilanteisiin eli siihen, kun yhteiskunta alkoi eriarvoistua. Intiassa samaan tarkoitukseen olivat kastit.

    On tosiaan vain sattumaa, että kristinuskolla ei ole samanlaisia fundamentalisteja kuin muslimeilla, mutta historia tosiaan on kulkenut toisin.

    Aika moni eri maista tullut hyväksyy ajatuksen, että naisen paikka on kotona ja että naiset ja miehet ovat eriarvoisia, ja että perheessä päätäntävalta on miehen. Emme mekään ole aivan nollatoleranssissa tässä asiassa, vaikka varmasti moni asia on mennyt niin, että olemme naisena länsimaissa nykyisin paremmassa asemassa.

    Minusta on vähän pelottavaa myös se, että uskotaan koraaniin, raamattuun tms. kirjaan täysin ilman mitään kritiikkiä, eikä yhtään nähdä, että kirjat ovat oman aikansa tuotteita. Sitten vielä kaikki lakikokoelmat siihen rinnalle. Huhhuh! Aina pitää olla joku tekosyy, että saa toisen valtaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., sano muuta, on pelottavaa, että jotkut eivät kykene näkemään pyhiä kirjoja suhteessa aikaan ja kulttuuriin! Mutta en ole varma, etteikö kristityissäkin ole fundamentalistinsa.

      (Valta)politiikasta ja kulttuurin säilömisestä siinä kai on kyse, jotain kautta. Ja, epäilen vahvasti, nuorisotyöttömyydestä. Ja köyhyydestä. Tarpeeksi suuntaansa etsiviä epätoivoisia nuoria, joiden olot eivät salli keskittymistä perheen rakentamiseen ja elättämiseen... siinä tulee kiusaus antautua jollekin itseään suuremmalle. Ja parantaa maailma panemalla kaikki muutkin antautumaan. Ja siinä se on, fanaatikkosakki. :-(

      Muistelin tätä lukiessani myös Persepolista, joka pitäisi varmaan nyt lukea uudestaan.

      Poista
    2. Itseäni järkyttää ihan se, että ei tarvitse olla fundamentalisti, vaan aika moni muslimi kuitenkin pitää koraaniaan suorana jumalan sanana. Ei toisaalta ole pitkä aika siitä, kun raamattua on luettu aivan samalla tavalla kristityissä maissa.

      Mutta kun heti lapsesta asti opetellaan ulkoa ja kyseenalaistamatta jotain, eikä myöhemminkään koulutuksen tms. myötä nähdä tai haluta nähdä mitään muuta totuutta, niin lopputulos on tuo. Vähän sama kuin meillä "uskotaan" että jokaisen pitää olla tuottava ja kuluttava ihminen pitääkseen maailmantalouden pystyssä. Olemme kaikki omalla tavallamme jonkun suuremman käskyläisiä.

      No joo, lähden nyt ulos, ettei mene liian vakavaksi.

      Tuo kirja itsessään oli kyllä hieno lukukokemus! Siis avartava kaikella tavalla.

      Poista
    3. Pieni määrä vakavuutta silloin tällöin ei ole pahasta... Onneksi tuota talousfundamentalismia saa välillä kyseenalaistaakin, tai ainakin sen keinoja. Hesarissa oli muuten tänä aamuna pääkirjoitus, jossa sivuttiin tuota nuorisotyöttömyyttä fanaattisuuden kasvualustana. Heh, hyvä ajoitus! :-)

      Minustakin tämä oli hyvin terveellinen kirja - kiitos että otit tämän esille!

      Poista
  5. Näistä kirjoista tahtoo tulla yleensä vain paha mieli tai vihastus, mutta kaipa tämänkin voisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jori, totta, useimmiten näistä aiheista lukeminen saa vain vereslihalle... siksi ei viitsi uppoutua kovin moneen kurjuuksia käsittelevään kirjaan peräkkäin. Mutta jostain syystä minulle jäi tästä kirjasta melkein positiivinen fiilis, ehkä siksi että se muutti omia kantojani jollain tavalla positiivisemmiksi tai ainakin avoimemmiksi. Onpahan nyt jossain mielen perukoilla pikkuinen vastavoima kaikille muslimien vihapuheelle ja sitä myöten muslimeja vihaavien vihapuheille... :-)

      Poista
    2. Luin tämän juuri. Oikeastaan hämmästyin vain siitä, etten hämmästynyt enää mistään. 40 raipaniskun jälkeen kaikki tuntui tutulta. Ikävä kyllä.

      Poista
    3. Jori, minä en sitä Raipaniskua lukenutkaan, jotenkin ajattelin, ettei siinä olisi minulle mitään uutta vaan enemmänkin surkeilua... onneksi sitten löysin tämän ja sain hyödyt irti.

      Poista
  6. Vaikuttaa kyllä sellaiselta kirjalta, joka pitää lukea, joten lukulistalle menee! Vaikka olen kyllä Jorin kanssa samaa mieltä näiden aiheuttamista tuntemuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, totta! Ei masentavista asioista voi koko ajan lukea; menee henkinen aurinko pilveen... Tästä kirjasta minulle jäi kuitenkin jollain kummalla tavalla positiivinen olo. Vaikka Al-Hussein todistaa siitä, että monia musliminaisia kohdellaan kurjasti, hänen tekstistään tulee mielikuva, että se ei ole väistämätöntä kumminkaan. Ehkä. Joskus kaikkialla... :-/

      Poista
  7. Hyvä artikkeli! Olen kuullut tästä kirjasta, mutten ole sitä vielä lukenut. Ja olisi kyllä helpompi kommentoida tätä kirjoitustasi, jos olisin...
    Tuo, että kana tai vuohi olisi livahtanut syömään sen Koraanin jakeen, oli minulle uutta.

    "Selvästikään sharia ei perustu Koraaniin vaan johonkin aivan muuhun. Sylttytehdas on vuosisatojen aikana kerättyjen Profeetan kertomusten eli hadithien kätköissä. Näitä kertomuksia alettiin laatia vasta 150 vuotta Muhammadin kuoleman jälkeen, ja ilmeisesti niiden perusteella voi todistella melkein mitä vain."

    Tämä on aivan totta, sharia-laki, jota monissa maissa noudatetaan, perustuu johonkin aivan muuhun kuin Koraaniin tai Profeetan (rauha hänelle) sunnaan eli esimerkkiin. Esim. Koraania ja haditheja tuntevalle on selvää, että islamin mukaan naisella on oikeus omaan omaisuuteen, mutta kuulemma Syyriassa näin ei ole.
    Mutta sharia lain pitäisi perustua Koraaniin ja sunnaan. Kun naisia rangaistaan pukeutumisesta, lyödään, silvotaan, jne. niin sitä joskus kutsutaan shariaksi. Mutta se ei ole sitä, vaan sharia kieltää tällaiset asiat.
    Tämä kuulostaa ehkä kummallisesta, mutta on ihan puhdas fakta, ettei shariaa noudateta yhdessäkään maassa ihan niin kuin sitä kuuluisi noudattaa.

    Pilkkua viilatakseni, " ottaa vastaan se ainoan Profeetan teksti".
    Ei Profeetta Muhammed (rauha hänelle) ollut ainoa profeetta, vaan niitä oli muitakin kuten esim. Adam, Aabraham, Nooa, Mooses, Joosef. Vaikka et nyt ehkä edes tarkoittanut sitä.

    Kerroit hadithien aiheuttamasta hämmennyksestäsi, ja päänvaivaa ne, joskus aiheuttavat muslimeillekin. Kyllä muslimin pitää lukea myös haditheja, ei pelkästään Koraania, sillä haditheista löytyy ohjeet esimerkiksi rukoiluun ja rukouspesun tekemiseen.
    Haditheja on kuitenkin väärennetty paljon, ja siksi on sellaisiakin muslimeja, jotka uskovat Koraaniin ja vain rukoilusta kertoviin haditheihin, mikä on minusta virhe (siis että ignooravat muut hadithit kokonaan).

    Suurin osa haditheista ei koske rangaistuskäytäntöjä, aika monet niistä ovat elämänohjeita, jotka minkä tahansa kulttuuritaustan omaava henkilö voisi allekirjoittaa, esim. tällaisia:
    http://hadithkirjasto.webs.com

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.