keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Edgar Lee Masters: Spoon River antologia

Spoon River & vietnamilainen kirjanmerkki.
Päädyin lukemaan tämän Edgar Lee Mastersin kuuluisen runokokoelman osana Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta, jossa Salla, runoprojektiani muistaen, asetti tämän tehtäväkseni. Huoh. Olen ollut luvattoman hidas Spoon Riverin kanssa... mutta kuten on tullut moneen kertaan todettua, runot eivät oikein ole ominta alaani.

Spoon River antologia on yksi amerikkalaisen runouden perusteoksista, paljon kiitelty klassikko. Turtiaisen suomentama versio julkaistiin alkukielellä 1924, joskin suuri osa runoista oli ilmestynyt jo kymmenkunta vuotta aiemmin. Riveriin kuuluu yli parisataa runoa ja vielä näytelmämäinen epilogi päälle.

Kokoelman erikoisuus on, että se koostuu vainajien muistosanoista, heidän omista haudantakaisista nekrologeistaan. Kaikki vainajat sijoittuvat samaan pieneen kaupunkiin, vaikkakin osin erilaisiin elämänpiireihin. Runot muodostavat osin vuoropuhelun; yksi kerrallaan ääneen pääsevät vainajat paljastavat toinen toisistaan uutta, näyttävät oman näkökulmansa.

Olen iloinen, että luin Spoon Riverin, sillä se kuuluu ehdottomasti kaanonin pitkään listaan... mutta en voi väittää rakastuneeni kirjaan. Kun ensin aloitin Riverin, innostuin sen ideasta. Nautin hienoista ironisista pistoista, joita syntyi kun runojen hahmot kommentoivat toinen toisiaan suoraan ja epäsuorasti... luin melkein yhtä soittoa pitkän pätkän. Mutta sitten, jossain lähellä sadatta sivua, meno hyytyi. Mastersiin palaamisesta muodostui jonkinlainen pitäisi-kyllä-mutta -askare. Jouduin jakamaan lukemisen aika pieniin annoksiin. Lisäsin kiinnostuskerrointa selailemalla välillä alkukielisiä versiota täällä, lukuisista kirjoitusvirheistä piittaamatta. Yleisön kommentit runoihin toivat oman huvinsa prosessiin.

Kielestä... pakko sanoa, että runojen kohdalla alkukielellä lukeminen on vähän arvoituksellinen juttu. Uskon lukevani englanniksi varsin pätevästi, mutta runojen kanssa en ole ihan niin luottavainen kuin proosan kanssa. Mastersin runot kuulostavat ääneen englanniksi luettuina* jotenkin rytmikkäämmiltä kuin suomeksi, mutta jään helposti epäröimään sanojen vivahteiden kanssa. Aprikoin, kuten aina, myös runojen kääntämisen mahdottomuutta.

Esimerkiksi runossa Benjamin Pantier asianajaja kirjoittaa vaimostaan
Sitten hän, joka jäi jälkeeni,
pyydysti sieluni paulaan, kuristaen minua,
(s. 25)
Alkuperäisessä teksti on
The she, who survives me, snared my soul
With a snare which bled me to death,

Minusta kuristamisesta syntyy erilainen mielikuva kuin hitaasta verenvuodosta; toisessa kadotat elintärkeän yhteyden ympäristöön, toisessa menetät sisimpäsi voiman.

Toinen samanlainen on Harold Arnett. Suomeksi hänen runonsa päättyy ...kun yksikään sielu ei kuitenkaan voi päästä pakoon elämän ikuisuutta. Englanniksi taas ...when no soul may ever escape the eternal destiny of life? Konteksin huomioiden käännös on tavallaan järkevä, mutta silti minulle tulee erilainen tunnelma noista. Elämän ikuisuus vs. eternal destiny of life, hmmm.

Mutta en voi syyttää suomennosta mitenkään heikoksi. Arvo Turtiainen on vain laittanut oman taitonsa peliin ja luonut vahvan version Mastersin runoista, kunnioittaen alkuperäisten henkeä...

Kielen yksityiskohtia isompi ongelma on, että Mastersin muistokirjoitukset ovat niin kirotun ovelia. Niissä on monta kerrosta. Minulle jäi sellainen tunne, että useimpien kohdalla en tavoittanut kuin sipulin uloimman kuoren.

Se on osittain omaa syytäni. En tehnyt töitä näiden runojen kanssa samalla tavalla kuin vaikkapa Södergranin. Minulle nimittäin tämän antologian vahvuudesta, sen ainutkertaisesta teemasta, tuli pitkässä juoksussa heikkous. Spoon Riverin kuolemanjälkeinen perspektiivi ja pikkukaupunkisuhteet tekevät siitä mielenkiintoisen palapelin mutta samalla myös masentavan lukukokemuksen.

Kaikki tämän runokokoelman ihmiset ovat kuolleita. En päässyt siitä yli. Yksi kerrallaan jokainen runo kertoo elämän päättymisestä. Nekin kertojat, joiden runoista hohkaa eletyn elämän ylistys, rakkaus elämän ihmeisiin, makaavat nyt haudoissaan. Tässä puhuu tomu.

Kalmojen paraati ei vaivannut minua aluksi, mutta vähitellen se alkoi tuntua yhä masentavammalta. Ehkä eläydyin liikaa! Loppupuolella suorastaan raahustin eteenpäin. Siksi kaikki suosikkini tästä kokoelmasta (Marie Batesonia lukuunottamatta) ovat alkupuolelta.

Kaikkein eniten taidan pitää Thomas Rhodesista:
Kas niin, te liberaalit,
te älyn korkeuksissa purjehtijat,
ylevien kuvitelmien merenkulkijat,
[--]
ehkä nyt loppujen lopuksi huomaatte, miten vaikeata
on estää sielua hajoamasta atomeiksi,
kun me sen sijaan, me maallisten rikkauksien etsijät,
kullan kokoojat ja ahnehtijat,
olemme tyytyväisiä, lujia ja tasapainoisia
johdonmukaisesti loppuun saakka.
(s. 117)
Thomas jää mieleen. Osui ja upposi pieneen liberaalisieluuni.

Kiitos Salla! Tämä oli aidosti haastava mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Luulen, että tämä on myös sellainen kokoelma, johon tulee palattua (netissä) aika ajoin, vaikka en kokenutkaan alusta loppuun lukemista kovin mukavaksi. Monet näistä runoista jäivät jotenkin... hautumaan.

Edgar Lee Masters (1982, alkuperäiset 1915, 1924). Spoon River antologia. Suomentanut Arvo Turtiainen. Tammi. 951-30-2499-7.

Arvioita:
Hdcanis Hyönteisdokumentissa
(vinkatkaa muista, en nyt löytänyt...)

*Joo, kokeilin parin kohdalla.

13 kommenttia:

  1. Vau! Kiitos paneutuneesta luennasta. :) Runot saivat selvästi ansaitsemansa kohtalon. Omasta lukukerrasta on jo aikaa, muistan olleeni aika ihastunut - mutta olisiko sitä sitten nykyisellään kriittisempi? Muistan jonkun muunkin kommentoineen kokoelman käyvän puuduttavaksi, kun sama idea toistuu läpi kirjan.

    Mutta jonkin sortin "yleissivistyskirja" tämä tosiaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, joo - en tiedä onko tämä nyt sellaista kärsimätöntä 2000-luvun lukemista, mutta toisteisuuden tuntu tähän hiipi. Toki Masters onnistuu hyvin varioimaan teemaansa. Silti tuo "minäkin olen kuollut" -juttu vanheni vähitellen aika perusteellisesti! :D

      Olen kuitenkin tosi hyvilläni että luin tämän, erikoinen ja omintakeinen opus.

      Poista
  2. Hui! Olen pitkään halunnut lukea tämän, mutta sitten se aina jostain syystä jää ja unohtuu. Kiitos kun muistutit. Täytyy katsoa jos tämä löytyisi vaikka jostakin antikvariaatista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, hyvä idea. Tämä voisikin olla sellainen kirja, jonka kanssa kannattaa edetä ajan kanssa, eikä edes yrittää lukea kerralla niin kuin minä tein. Huonona puolena pätkittäin lukemisessa taas on, että silloin ehtii unohtaa henkilöiden väliset suhteet, jotka ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Tuo nettisaitti oli minusta kätevä siksi, että se listaa keihin missäkin runossa viitataan. :-)

      Poista
  3. Jee, hienoa että sait tämän luettua, ja kiinnostavia huomioita myös noista käännöksistä, en niitä englanninkielisiä katsonut lainkaan ja niinpä Turtiaisen käännökset eivät myöskään tökkineet vastaan (mutta onhan noissa näköjään eroja).

    Ja juu, minä myös luin innolla alkupuoliskon mutta eteneminen kävi sitten työlääksi...mutta kyllä ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, hiljaa hyvä tulee... piti kyllä sulkeutua lentokoneeseen sitä viimeistä pätkää varten. Silti se lopun epilogi jäi minulle lukemisesta huolimatta niin hämäräksi, etten osaa sanoa siitä oikein mitään. Todistaa epäilemättä klassisen sivistyksen puutteesta. ;-)

      Nuo käännökset - epäröin kritisoida kun runojen kääntäminen on niin kirotun vaikeaa hommaa. Ehkä liika tarkkuus johtaisi kömpelöön ilmaisuun. Mutta joissain kohdissa vähän tihkaisi, kun koin merkityksissä olevan selkeitä eroja. Ei silti, en minä näitä kaikki molemmilla kielillä lukenut, kunhan vähän loikin sinne tänne.

      Poista
  4. Kiehtovaa käännösten vertailua. Luen muutenkin mielellään alkukielellä jos suinkin sitä osaan, runoissa se vielä korostuu.
    P.S. Upea tuo kirjanmerkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, kiitos! Ja eikös vain olekin upea kirjanmerkki.... maksoikin kakskytätonnia. Tosin dongeissa. ;-)

      Poista
  5. Sinä olet selvästi pureksinut ja pohtinut perusteellisesti runoja, hatunnoston arvoinen suoritus :)

    Hieno kirjanmerkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villasukka! Kävin tosin eilen pitämässä esitelmää kirjabloggaamisesta - ja näkemystäni Spoon Riveristä (kun tämä etusivu oli siinä näytteenä esillä) pidettiin, krhm, vähän vääränä. Ei kuulema ole masentava.

      No, hyvä tietää ettei kaikkien mielestä... ja myönnän vastakkaisellekin näkymykselle olevan perusteita. :-)

      Poista
  6. Nuorena pidin venakkosonjasta.....(mikko)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko, hyvin valittu, on yksi koko setin positiivisimmista runoista. :-)

      Poista
  7. Kiinnostava lukea tätä nyt. Päädyin juttuusi kun mies pyysi tarkistamaan Samae Koskisen Spoon River -kappaleen innoittamana että puhuuko jossain runossa joku haudan takaa. Niinpä niin, nytpä tiedämme. Pitänee tämä ainakin selailulukuun lainata.

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.