tiistai 25. kesäkuuta 2013

L. M. Montgomery: Sininen linna


Lucy M. Montgomeryn Sininen linna on ollut kirjahyllyssäni viime syksystä alkaen. Pongasin kirjan Helsingin kirjamessujen divariosastolla ja olen antanut sen odottaa sopivaa hetkeä. Kun kirjasta on etukäteen lähes sataprosenttisen varma, sen kanssa ei välttämättä ole kiire.

Valkoisen linnan jälkeen Sininen linna oli totta kai väistämätön valinta. Ei sillä että kirjojen asetelmilla tai aiheilla olisi juurikaan yhteistä, mutta olin äkkiä utelias tietämään, onko perimmäinen teema sama.

Sininen linna kertoo konservatiivisen perheen hyvätapaisessa ja kuristavassa otteessa elävästä Valancystä, joka 29 vuotta täytettyään on ilmiselvä vanhapiika ja siksi siis huonompi olento. Haaveellinen ja salaa huumorintajuinen Valancy, joka on tottunut hillitsemään mielensä ja kielensä, saa kuulla olevansa kuolemansairas. Elämä siis on ollut kurjaa ja nyt se vielä loppuu? Valancy päättää lakata miellyttämästä muita ja tehdä vastedes niin kuin hyvältä tuntuu. Asenteen muutos ei jää huomaamatta.
"Minun käsittääkseni hän on tullut kaistapäiseksi", murisi Benjamin setä. "Ja jollei asia ole niin, pitäisi häntä hieman läimäytellä. Niin, läimäytellä."
"Häntä ei voi läimäytellä." Stickles serkku oli hyvin kiihtynyt. "Hän on kaksikymmentäyhdeksänvuotias."
"Onpa siis ainakin yksi etu siitä, että on täyttänyt kaksikymmentäyhdeksän", sanoi Valancy, jonka korvat olivat kuulleet tämän syrjähuomautuksen. (s. 79)  
Odotin niin monelle rakkaalta kirjalta aika paljon. Onneksi Montgomery on lähes takuuvarma; jos hänen tyylinsä tuntee ja tietää, ei todennäköisesti pety. Samalla on sanottava, että vaikka Sinisessä linnassa käsitellään monia Montgomeryn muista kirjoista jo tuttuja teemoja (esimerkiksi sukuperinteitä ja rakkautta luontoon), on se huumorissaan ja tietyssä hurjuudessaan varsin epäromanttinen romanssi. Asiasta sen kummemmin tietämättä voisin kuvitella kirjan aikoinaan poikenneen jopa radikaalisti rakkausromaanien konventioista.

Paremmin kuin romanssi jää tästä minulle mieleen Valancyn henkilökohtainen kasvutarina. Lähestyvän kuoleman sävähdyttämänä hän voittaa elämän pelkonsa ja kykenee ottamaan oman tilansa ympäristössä, joka ei siihen rohkaise. Naimattomana naisena Valancy on joutunut alistumaan perheensä ja sukunsa oikkuihin; Linnassa hän uskaltaa irrottaa itsensä annetusta kehyksestä. Oleellista on juuri uskaltaminen, rohkeus ottaa vastuu omasta onnestaan. Elämisen ei pitäisi olla pelottavampaa kuin kuolemisen.

Sininen linna on kirjassa Valancyn vanha pakopaikka, mielikuvitusmaailma, jossa hän voi olla toisenlainen ja kokea sen mitä ei elävässä elämässä pääse kokemaan. Jos oikein mutkia oikoo, voisikin ajatella Sinisen linnan sanomaksi, että itse kukin voi löytää oman linnansa jos voittaa pelkonsa ja lähtee etsimään. Tässä näen jonkinlaisen yhtymäkohdan Pamukin Valkoiseen linnaan. Ainakin minun tulkinnassani valkoinen linna edustaa tavoiteltua tavoittamatonta... vaikka Pamukista on kyllä vaikea tietää mikä on mitä. Valancyn sininen linna muodostuu loppujen lopuksi vertauskuvaksi onnesta. Se on enemmän mielentila kuin määränpää; sen voi tavoittaa jos riittää rohkeutta tavoitella. Yhteys Pamukin Linnaan jäi siis minusta ohueksi.

Pidin Sinisestä linnasta kovasti. Jokin osa minusta tosin nutisee, että muurausvaiheessa Valancyn "linna" rakentuu varsin perinteistä arkkitehtuuria mukaillen. Kun päähenkilö on persoonana näinkin raikas, olisi sisäinen telaketjufeministini ehkä suonut hänelle myös älyllisesti tyydyttävän haavemaailman. Rakkautta ja rahaa ja ihailua, kiva. Mutta missä itsenäisyys, missä oma huone? No joo. Nupinani on kohtuutonta ja todistaa vain, että Sininen linna on mainiosti tuore edelleen. Moderneja vaatimuksia ei esitetä pystyynkuolleille kirjoille.

Jos et ole lukenut Montgomerya - jos luet vain yhden - lue tämä.

Lucy Maud Montgomery (1977, alkuperäinen 1926). Sininen linna. Karisto. 951-23-1065-1.


Ar vioita:
Salla tunnisti saman perussanoman: lakkaa pelkäämästä elämäää
Liisa arvioi unohtumattomaksi, vaikkei kirjassa paljon tapahtunutkaan
Sarakin arvosti kapinahenkeä
Salla tunnisti saman perussanoman: lakkaa pelkäämästä elämäää




27 kommenttia:

  1. Oi, Sininen linna on ihana, ihana ihana! Yksi harvoja kirjoja joita olen lukenut useammin kuin kerran. Pitäisköhän taas kesän kunniaksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, miksikäs ei... se on nopealukuinen ja sillä on kaunis luusto. :-) Vakavasti, luulen että tämä on niitä kirjoja, jotka minäkin luen vielä uudestaan.

      Poista
  2. Minulla on ollut aikoinani Sininen Linna noilla samoilla kansilla -- ja pidin siitä silloin kovasti. Sittemmin oma kappaleeni on mennyt kiertoon ja epäilykseni on, että se siirtyi erään kummityttöni omistukseen, joka on pitänyt siitä erittäin erittäin paljon :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, eikös olekin sievä kansi? Pidän myös kovasti tuosta silkkinauhasta, jolla voi merkitä paikan... mutta siinäkään ei ole mitään suremista, että kirja on päätynyt sinun tai jonkun muun kummityttären käsiin, ja tullut uudelleen rakastetuksi. <3!

      Poista
    2. Kansi ON ihana -- olen aina rakastanut kirjoja, joissa on kauniit kannet & kannet/kaunis ulkoasu ylipäätään vaikuttavat usein vahvasti myös ostopäätöksiini. Ja päinvastoin: pidetyn kirjan kohtalo on silloin parhaimmillaan kun se pääsee uuteen hyvään kotiin, ihmiselle, joka pitää ja arvostaa kirjaa. Mutta täytyy tunnustaa, että muistini Sinisen Linnan kohdalla alkoi toimia vasta sitten kun näin tiettävästi oman kappaleeni erään blogin kuvituksena. Tuli vähän sellainen tunne kuin Umberto Econ Yambolle "Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki" eli hän pääsee takaisin lapsuuden muistoihin näkemällä vanhan kirjansa ja lukemansa sarjakuvat. Muistan lapsuuden kirjat & sisällön ja lukuelämyksen vasta kun näen ne :).

      Poista
    3. Silmät muistavat usein paremmin kuin korvat... :-) Ja kansilla on välilä, etenkin jos kirjaa ei ole ennen lukenut!

      Poista
  3. Minullekaan romanssi ei ollut tässä yhtä olennainen asia kuin Valencyn itsenäistyminen. Tai romanssi oli vain osa sitä hetkessä elämistä ja elämästä nauttimista ja aistinautintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, samaa mieltä! Romanssi on tässä ilman muuta läsnä ja tärkeä, mutta jotenkin se on enemmän oire kuin tauti... heh, olipas romanttinen vertaus. Mutta tiedät mitä tarkoitan! Jotenkin romanssin kohde on enemmän objekti kuin subjekti.

      Poista
  4. Olen lukenut niin paljon Montgomeryjä kuin olen käsiini saanut ja tämä oli yksi parhaista. Sain kirjan lahjana blogiystävältä ja luin edellissuven helteillä aivan ihastuneena. Yksi parhaita Maudin kirjoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinä olet sellainen Montgomery-osaaja, että uskon ilman muuta mitä sanot. :-) Minustakin tämä on yksi parhaista, mutta kovin monta on vielä lukematta... Seuraavaksi ajattelin kaivella jostain The Tangled Webin, jota Salla on kehunut.

      Poista
  5. Huoh, minä kyllä rakastan tätä kirjaa! Olen ehkä lukenut sen kymmenen kertaa ja osaan pitkiä pätkiä ulkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, vau! Onpa kiva kuulla. Voi olla etta tasta tulee minulle samanlainen... paitsi etta kun luen jo Ylpeyden ja ennakkoluulon kerran vuodessa, ei oikein olisi varaa kerata naita jatkuvasti uusittavia lisaa...
      ups. olen hukannut aakkoseni. Pitaapa etsia!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. On! Tekisin tahan hymmarin, elleivat nekin nappaimet olisi juuri lakanneett toimimasta. Mielellani syyttaisin tasta turkkilaita wifia... mutta luultavasti vain painoin itse jotain vaaraa nappainy

      Poista
    2. ...nappainyhdistelmaa, piti sanomani.

      Huoh. Alkaakohan tama tyolappari olla tiensa paassa...

      Poista
  7. Ah Sininen linna, kerrassaan valloittava kirja, jonka olen lukenut kerran ja toisenkin ja voisi sen lukea taas uudemmankin kerran. HIeno postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, kiitos! :-) Tämä tosiaan taitaa kestää useammankin kierroksen!

      Poista
  8. Minun sisäinen telaketjufeministini kimmastui tästä niin, että vein kirjan kirpparille.

    Mutta hyvä postaus, ehkä itsekin voisin palata Siniseen linnaan hieman rauhoittuneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, kiinnostavaa! Mitä kirjassa kimmastuit feministinä?

      Poista
    2. noora, hih, vedä syväääään henkeä ja hoe itsellesi: "1926!! 1926!! 1926!!" ;-)

      Poista
    3. Siis sitä kuinka Valery sitten irtaantuu perheensä ja sukunsa alistuksesta... menemällä naimisiin suvun paheksuman miehen kanssa. -.-

      Mutta joo, 1926! :D

      Poista
    4. Valancy eikä Valery. Höh, lukemista taitaa olla jo liiankin pitkä aika. :D

      Poista
  9. Tämä kirja pitäisi lukea uudestaan, mutta kun on vielä niitä lukemattomiakin Montgomeryn kirjoja, jotka ensin...

    En miellä tätä kyllä rakkausromaaniksi, vaikka joissain painoksissa se on lisänimekkeenä ja "romanssista" huolimatta! Kapinakirja siispä hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minunkin painoksessani luki alaotsikkona "rakkausromaani" ja se oli kyllä tarpeellinen lisäys... en olisi muuten tullut ajatelleeksi että tämä on sellainen. :-)

      Poista
    2. Ai niin, Sara, piti vielä sanoa että minullakin on aivan liian monta Montgomeryä kokonaan lukematta, mutta nyt olen alkanut miettiä että pitäisikö sittenkin ottaa se sinun arpajaisissasi voittamani Ylimartimo ensin. Näissä on sen verran kerroksia, että saattaisinpa saada vielä enemmän irti jos lähestyisin niitä pikkariikkisen paremman yleiskuvan kautta.

      Poista
  10. Minä sain tämän lahjaksi joskus 10-vuotiaana ja olen lukenut kirjan siitä lähtien lähes kerran vuodessa! Kirjassa rakasta ovat luontokuvaukset ja huumori, mutta ennen kaikkea tuo upea pelottomuuden sanoma. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, oi, ihana kuulla! Minun lähes-jokavuotinen kirjani Pride and Prejudice... mutta ymmärrän hyvin miten tästäkin voisi sellainen tulla. Valancy on huomattavasti mutkikkaampi persoona kuin ensisilmäykseltä ajattelisi.

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.