sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kaari Utrio: Seuraneiti

Kuva/kansi: Amanita/Lauri Linnilä
Ensin ennakkovaroitus. Paljon on puhuttu arvostelukappaleiden korruptoivasta vaikutuksesta kirjabloggaajien pieniin herkkiin mieliin, mutta kyllä ainakin meikäläisen kohdalla kannattaisi olla enemmän huolissaan yksinkertaisesti fanituksesta. Jotkut kirjailijat vain kuuluvat sielunkirjastooni pysyvästi. En voi pokkana väittää lukevani heidän teoksiaan samalla tavalla kuin muiden. Ihminenhän tunnetusti etsii uudesta aineistosta lähinnä vahvistusta omille käsityksilleen. Näin käy myös kirjailijoiden kanssa. Kun saan käsiini uuden Stephen Kingin tai Kaari Utrion, ennakko-odotus hyvästä lukukokemuksesta on niin vahva, että kirjan täytyy osapuilleen purra ja raapia ennen kuin suostun sitä epäilemään.

Tämä ei purrut eikä raapinut. Ostin perjantaina; kipitin kotiin kihertäen ja kassia halaten kuin vähämielinen ainakin; luin kerralla kuten taudinkuvaan kuuluu.

Sävyisä kappalaisentytär Linda Melin Ylä-Savosta on tottunut pieniin piireihin, kotipitäjään ja korkeintaan Kajaaniin. Omilla nurkilla on turvallista ja tuttua. Mutta kun sukulaisrouva kutsuu seuraneidikseen Helsinkiin, ei auta kuin lähteä tavoittelemaan kaikkien säätyläisneitien graalin maljaa, sopivaa avioliittoa riittävän varakkaan miehen kanssa. Kauniin ja köyhän tytön on tehtävä osuutensa perheen hyväksi, tai kuten Kelhon patruuna sanailee: verraton kaunotar on perheelle etu, vaikkakin vaikeasti realisoitava.

Innokkaimmat kosiomiehet taitavat silti olla jo matkalla mukana: tukkukauppias Claes Carleson ja senaatin sihteeri Victor Waldau ovat kumpikin erämaan ruusun lumoissa. Toinen on maailmaa nähnyt ja kokenut käytännön mies, toinen todellisen valtioneuvoksen poika ja seurapiirien lemmikki. Hyvävaraisen puolison etsiminen on siis lupaavalla alulla ennen kuin on edes Helsinkiin ehditty, mutta miten käy kokemattoman Lindan pääkaupungin seuraelämän mahdottomissa kiemuroissa?

Nyt kun innokkaimmasta lukemisesta on pari päivää, voin arvioida Seuraneitiä ehkä vähän harkitsevaisemmin. Pidin tarkasta ajankuvasta, niin kuin yleensäkin pidän Utrion kirjoissa, ja kepeästä komiikasta, joka syntyy vanhalla tapakulttuurilla leikittelystä. Melkein alkaa tehdä mieleni lukea 2200-luvulla meidän päivistämme kirjoitettavia historiallisia romaaneja...

Myös kirjan juoni on pätevää työtä, ja jos yksityiskohtaista kuvailua vähemmän keskeisten henkilöiden kohdalla onkin hieman runsaasti, se ei hyydytä menoa niin kuin joskus käy. Lindan luonteenkuvaus on ovelaa; hänestä ei saa heti selvää. Tuli mieleeni Saippuaprinsessan Ulrika, joka samaten käy vähitellen tutummaksi tarinan myötä.

Samoin kuin Oppineessa neidissä, tässäkin kirjassa katsastetaan 1800-luvun Suomea hieman Helsingin seutua laajammalti. Matkailu Wanhaan Malliin onkin kiinnostavaa seurattavaa. Nykypäivän VR nousee arvoon arvaamattomaan, antibiooteista ja terveyskeskuksista puhumattakaan. Mutta ihmiset ovat tietysti samanlaisia nyt ja silloin: turhamaisia ja ujoja, kylmiä ja lämpimiä, epävarmoja ja pöyhkeitä.

Ja ah niin ihanasti rakastuneita, joko toisiinsa tai itseensä.

Kaikkien kirjanystävien kunniaksi otetaan näytteeksi pieni kuvaus helsinkiläisestä kirjakaupasta niiltä ajoilta kun Tuomiokirkko rakentamista vasta aloiteltiin ja kaupungin järjestyssäännöt vielä kielsivät julkisen suutelun mutta eivät elävää tulta:
Kirjakaupassa vallitsi ihana lämpö. Suuren puotihuoneen kaakeliuunissa kohisi valkea merkkinä kaupan yleisestä menestyksestä ja hyvinvoinnista. Katossa paloi seitsemän kynttilän kruunu. Kirjahyllyjen pystyrimoihin kiinnitetyt peililampettien kynttilät lisäisivät valaistuksen ylenpalttiseksi, kun ne sytytettäisiin syyspimeiden tultua toden teolla marraskuussa. Kirjojen nahkaiset selät heijastivat liikkeeseen suloisen kultaista valoa.
[--]
Seinän pituisen puolitiskin takana odotti kaksi nuorta herraa siisteissä lievetakissa valmiina palvelemaan asiakkaita. Kolmas kiipesi tikkaita kohti ylähyllyä noutamaan jotakin, mitä vanha ruhtinas Kamenski-Sokol oli kysynyt. (s. 271-2)
Eipä tarvinnut taaskaan pettyä. Kyllä Kaari Utrio on historiallisen romantiikan ehdoton pro. Vaikka Amanitan kustantamat Seuraneiti ja Oppinut neiti ovat ehkä aavistuksen runsaampia kuin Tammen kanssa julkaistut, ei ammattilainen sorru jaaritteluun uudessakaan tallissa. Saksalaiset myytit, joita Lindan isän harrastuneisuuden vuoksi on tarinaan ujuttautunut, eivät tosin minua erityisesti innostaneet mutta eivät pahemmin häirinneetkään.

Seuraneiti on lempeän kepeää historiallista viihdettä; ihmistä ymmärtävää ja ihanasti arjesta irrottavaa. Joskus on kiva että kirja yllättää... mutta romanttisen fiktion pitää toimia juuri tällä tavalla, takuuvarmasti. Rakastan sitä, että pahat saavat palkkansa ja hyvät toisensa.

Kaari Utrio (2013). Seuraneiti. Amanita. 978-952-5330-58-8.
(Linkkiä kannattaa seurata, sieltä löytyy lukunäyte ja hemaisevaa kuvastoa!)

Arvioita:
Äh, en löytänyt vielä. Vinkatkaapa niin linkitän.



18 kommenttia:

  1. Minä olen nyt lukemassa tätä, ja neiti ja herrat ovat juuri päässeet erämaista Helsinkiin :). Ihan ominta kirjallisuuttani tämä ei ole, mutta sujuvaaa ja viihdyttävää toki, ja ennen kaikkea ajankuva kiehtoo.

    Luulen aavistavani, kenestä tulee Lindan sydämen valittu, saa nähdä osunko oikeaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, merkit ovat selvät... mutta eivät itsestään selvät kumminkaan :-)

      Poista
  2. En ole Kaari Utrion fani, ja vain yhden teoksen lukenut, joka oli ihan ok-tavaraa. Olen hieman vertaillut häntä eräisiin ulkomaisiin vastaaviin kirjailijoihin, ja minusta "meidän Kaari Utrio" painii siinä sarjassa ihan tasavertaisesti, eli on ehkä hieman aliarvostettu Suomessa, vaikka faneja varmasti riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, taitaa olla niin että viihdyttävällä kirjallisuudella on vaan Suomessa vähän sellainen heikompi asema. Aina en meinaa ymmärtää miksi, mutta sitten muistan perussäännön: suosittu ei voi olla hienoa, koska hienouden yksi tuntomerkki on, että se on harvempien herkkua... :-)

      Poista
  3. No toisin kuin Jokke tuossa edellä, tunnustaudun Utrio-faniksi. Muistan miten aikoinaan luin kaikki hänen teoksensa pariinkin kertaan, kai se oli jotain aikuisten satumaailmaan katoamista. Nyt olen lukenut vähemmän, kun en viitsi noin neljättä kertaa lukea niitä. Pidän juuri tuosta historian, tapakulttuurin ym. avaamisesta, vaikka se onkin paikoin ennalta-arvattavaa. Hyvä kuulla, että takuuvarma tyyli pitää tässäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, minäkin olen tainnut jokaisen Utrion kirjan 2-5 kertaa lukea. Kun pitää riittävän pitkän tauon niin on ehtinyt unohtaa tarpeeksi. Tuo ennalta-arvattavuus toki pätee, mutta se on romansseissa vähän must. Kyllä pettyisin jos ei tarina päättyisikään hyvin :-)

      Aikuisten satumaailma kuvaa hyvin näiden lukukokemusta; silloin kun satumaa on fiksusti toteutettu ja perustuu, kuten Utriolla, hyvään miljöön hallintaan, on oikein ilo upota.

      Poista
  4. Luin Kaarin romaaneja lähinnä teini-iässä, silloin ne olivat erityisen antoisia. Kaariin tutustuin sittemmin eräällä Lähi-idän matkalla & nykyään arvostan hänen tinkimätöntä tapaansa pohjustaa tekstit pikkutarkalla tutkimustyöllä. Nautin siitä, että tapahtumia ei ole vain heitetty johonkin aikakauteen vaan ne sijoitetaan millilleen. Siihen eivät kaikki pysty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EK, näin on. Olen lukenut aika paljon sellaisia historiallisia romaaneja, jotka suorastaan löyhkäävät heikolta taustatyöltä... mutta Utrion kirjoissa ei ole sellaisesta pelkoa. Heh, olen niin ikiteini että minuun nämä uppoavat edelleen erinomaisesti. :D

      Poista
  5. Minäkin taidan varata tämän jollekin rauhaisalle viikonlopulle ja sitten nauttia tästä täysin rinnoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, hyvä! Kyllä ärsyttää kun pitää laittaa hyvä kirja sivuun siksi että on jotain muuta pakollista.

      (Olen muuten takunnut sen Linnuntien alun kanssa ihan täysin. Täytyy yrittää vielä uudestaan...)

      Poista
  6. Kiitos Booksy tästä postauksesta. Mainitsin sinut Seuraneiti-postauksessani nro 2 (http://kirjakkoruispellossa.blogspot.fi/2013/08/seuraneiti-ja-jalkivaristykset.html). Terveisin utriofani Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari, ja kiitos! :-) Ihanaa tietää ettei ole yksin kun fanitus iskee...

      Poista
  7. Oi, pitäisi ryhtyä taas lukemaan Utriota! Siinä 15-20-vuotiaana ahmin läjäkaupalla hänen romaanejaan, sitten ne jotenkin vain jäi (kuten pääosin muukin lukeminen moneksi vuodeksi, kun kirjoitin niin kiivaasti ja aikaa oli paljon rajatummin kuin nyt). Itse asiassa vasta ihan viime aikoina olen hoksannut, että luultavasti Utrion historiallisilla romaaneilla on ollut aika paljon vaikutusta omaan kirjoittamiseeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, Utrion romaaneja on helppo ahmia... ja ainakin minulla ne kestävät hämmästyttävän hyvin myös uudelleen lukemista. Ihmiset ja miljöö ovat riittävän kiinnostavia, ja kerronta niin toimivaa, että ei haittaa vaikka juonen muistaisi.

      En ihmettelisi yhtään vaikka Welman tytöt olisivat etäistä sukua Utrion naisille; samaa vahvaa naisheimoa! :-)

      Poista
  8. Olin pitkiä pätkiä kesällä netin tavoittamattomissa (sinänsä puhdistavaa!); olipa ihana lueskella kaikista kesäluvuistasi ja -seikkailuistasi!

    Utrio saa minun tapauksessani odottaa seuraavaa Suomen lomaa (joulukuussa), mutta erityisesti näiden uudempien eepokkiromaanien ystävänä luotan myös siihen, että luvassa on nautinnollinen lukukokemus. Kiitos head upseista tämän suhteen.

    Ihanaa, olit myös Intiassa! Innostiko matka ahmaisemaan intialaista kirjallisuutta? Oli varmasti upea matka, toivottavasti jaksat kirjoittaa hieman lisää siitä!

    Oikein aurinkoisia loppukesän päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi_B! Oi, joululomalle pitää aina olla jotain takuuhyvää luettavaa odottamassa, se on vissi.

      Matka oli hieno ja ostin reissulta myös kotiintuomiseksi muutaman kirjan. Mutta nepä lähtivätkin omalle seikkailulleen ennen kun ehdin kotiin asti. Unohdin kassin junaan, josta VR toimitti sen löytötavaratoimistoon, josta ystäväni haki sen matkallaan Viroon, josta palattuaan hän jätti sen Helsinkiin odottamaan kyytiä Seinäjoelle, jonne kyyditsijä unohti sen tullessaan tuoda jne. Joten kirjatuomiseni eivät vielä päässeet tänne asti. Tätä menoa se ostamani intialaisen Aravind Adigan romaani on minun joulukirjani... :D

      Poista
  9. Minä luin tämän nyt. Bloggaan viikonloppuna. En ole kovin kokenut Utrion lukija ja kerronnan runsaus hieman säikäytti aluksi. Mutta kun päänsin vauhtiin ja tarinaan mukaan, niin pidin paljon. Ihana tuo valitsemasi lainaus kirjakaupasta. Utrio kyllä loi todella taitavasti Helsingistä ihastuttavan ajankuvan, siitäkin huolimatta, että jääkylmät huoneet ynnä muut heikentävät tekijät rehellisesti esitettiinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Amma, tapahtumatäytteisyyden suhteen tämä on Utrion epookkiromaaniksi runsas... Mutta tunnelma on jotenkin niin uskottava, että siihen eläytyy. Jääkylmissä huoneissa on kieltämättä aito kaiku. :-)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.