torstai 12. joulukuuta 2013

Asko Sahlberg: Herodes

Kuva: WSOY
Herodes oli tuplasti luettavien listalla, sillä se solahtaa luontevasti meneillään olevaan Rooma-putkeeni ja on myös ihastuttavan ajankohtainen, kiitos Finlandia-ehdokkuuden. Tätä kirjajärkälettä ei kuitenkaan lukaise ihan yhtenä iltapuhteena, joten tovin olen sen kanssa askarrellut... ja välissä piti rentouden vuoksi lukea jotain ihan muutakin.

Herodeksen nimihenkilö ei ole se joulualusajan "hevosillaan ja vaunuillaan" ajeleva stryränki-Herodes vaan hänen poikansa Herodes Antipas, Galilean ruhtinas Rooman vallan alla kristinuskon alkupäivinä. Vaikka klienttihallitsijalla ei paljon valtaa olekaan, on Herodeksen suku sitä innokas tavoittelemaan, eikä Herodes tunne oloaan kovin turvalliseksi Tiberius-keisarin kuoltua. Herodes painii yhtä aikaa menneiden tekojensa muistojen ja päivänpolttamien ongelmien kanssa. Mutta mennyttä vatvoessaankaan hän ei sorru tyhjään katumukseen, ja asemastaan taistellessaan asennoituu lähes fatalistisesti.

Juoni tarjoaa tärppeinä kohtaamisia Raamatusta tuttujen henkilöiden kanssa. Pontius Pilatuksesta on aina kiva pongata uusi tulkinta. Sahlbergin Pilatus onkin taas kiinnnostavasti erilainen kuin Waltarin Valtakunnan salaisuudessa tai Bulgakovin Saatanassa. Myös karismaattinen Johannes Kastaja ja nuhjuinen Jeshua kohdataan; jälkimmäisen seuraajat herättävät Herodeksessa huvittunutta ärtymystä. Loppujen lopuksi uusi pikkulahko on silti vain sivuseikka ruhtinaan elämässä.
Eläminen on helppoa. Heräät ja päivä kaatuu päällesi, ihmiskasvoja soljuu ohitse, kuulet puhetta ja huomaat miten myös oma suusi puhuu, ja samassa on ilta, tyhjennät viiniruukkusi ja yö painaa sinut uusiin uniin, jotka ovat edellisen yön unten tottelevaisia lapsia. Viikoista sikiää kuukausia ja ne kasaantuvat vuosiksi, partasi harmaantuu vaikka mielesi on valoisa, aivan vielä et aavista auringonlaskuissa lähestyvää kuolemaasi. (s. 657)
Herodes käsittelee historiallisesta aiheestaan huolimatta hyvin yleisiä teemoja. Valtaa, politiikkaa, uskontoa… mutta myös ihmisen kasvua kuolevaisuuteen. Herodeksen valta on matojen kalvamaa, onttoa ja tyhjää. Mihin on vallasta, kun sillä kuitenkin on rajansa? Suurimman vallan kantajat, Rooman keisarit, ovat kirjassa onnettomia ja hieman hulluja kaikki. Valta ei tarjoa turvaa eikä mielenrauhaa. Kiivasluontoinen mutta vanhemmiten tasaantunut Herodes on jotenkin oppinut elämään niin oman erehtyväisyytensä kuin asemansakin kanssa, eikä suotta soimaa itseään. Jos oikein lyhyeen tiivistäisi: elämä on. Vaikkapa Waltarin Sinuheen verrattuna Herodeksen asenne on minusta valoisa ja rauhallinen, kyynisistä vivahteista huolimatta.

Sahlbergin sanotaan kirjoittaneen Herodeksessa erilaisella tyylillä kuin aiemmissa romaaneissaan. Voipi olla mutten tiedä - minulle tämä oli ensimmäinen Sahlberg, vaikka Yhdyntä on roikkunut lukulistalla jo kauemmin kuin haluan myöntää. Herodes oli joka tapauksessa aika rönsyilevää ja viipyilevääkin tekstiä. En kumminkaan kokenut sitä erityisen raskaaksi, sillä kuvakieli on hallittua ja tarina etenee tyydyttävästi vaikka Herodeksen ajatuksen poukkoilevatkin. Vähän hidaslukuinen ja -tempoinen Herodes kyllä oli, vaikkapa parhaillaan kuuntelussa olevaan Mikael Karvajalkaan verrattuna, mutta kertaakaan ei käynyt mielessä jättää kesken. Dialogi oli paikoin suorastaan herkullista; Salhberg ei ainakaan aliarvioi lukijaa kirjoittamalla jokaisen vitsin auki.

Niin, vitsin... Siitä pidin tässä erityisesti, että henkilöt kiusoittelevat ja kiukuttelevat ja katuvat ja ylipäänsä toimivat hyvin "tavallisesti" olematta silti ajatusmaailmaltaan tai asenteiltaan liian moderneja hahmoja. Jotenkin historiallisessa romaanissa on hyvin helppoa sortua joko copypasteamaan täysin nykyaikainen tyyppi menneeseen maisemaan tai sitten tekemään entisaikojen hahmoista yksiulotteisia irvikuvia, jotka ilmentävät jotain stereotypiaamme antiikinaikaisesta tai vaikkapa keskiaikaisesta ihmisestä. Sahlbergin Herodes oli ainakin minun silmissäni uskottava ja koherentti hahmo: riittävän erilainen käydäkseen ajanlaskun alun ruhtinaasta muttei ylikärjistetty kuitenkaan.

Herodes sopinee tiiliskiviä hyvin sietäville historiallisten romaanien ystäville. Aikakausi on kiehtova. Ja onhan aina hauska lukea romaania, jossa on älykkäitä, syviä ihmisiä.

Asko Sahlberg (2013). Herodes. WSOY. 978-951-0-395-462.

Arvioita:
Assyriologin blogista löytyy hyvää lisäkuvitusta.
Kirjakaapin kummitus kehuu kieltä
Marissa Mehr Turun Sanomissa näki uskon kirjassa vallan välikappaleena.

14 kommenttia:

  1. Ilmankos kirja on Finlandia-palkinto-ehdokkaana, kun aihe on noin runsas. Tykkään historiasta, mutta en ehkä lähtisi noin kauas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kyllä niitä Finlandia-ehdokkaita taitaa olla aika laidasta laitaan… :D

      Poista
  2. Kyllä kannattaa lähteä kauaskin, ennakkoluulottomasti! Sitä paitsi kirjassa oleillaan paljon Roomassa, se ei ole niin kaukana :).
    Olen Booksy samaa mieltä kanssasi: dialogit olivat romaanin parasta antia ja oikeasti meidän tulee kuvitella antiikin hahmot reheviksi ja paljolti samanlaisiksi kuin itse olemme. Edellisten sukupolvien tekstit loivat persoonista, varsinkin roomalaisista keisareista, jäykistelijöitä. He olivat kaikkea muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krestomania, minustakin on mahtavaa kun menneisyyden ihmisistä saadaan oikeasti eläviä. Samalla on kumminkin hyvä jos heistä jotenkin erottaa, että aika ja olosuhteet ovat erilaiset… kyllähän esimerkiksi monet käsitteet ja asenteet ovat muuttuneet radikaalisti.

      Mainio kirja tämä kyllä oli!

      Poista
  3. Odotan tätä pukinkontista. Nyt yhä enemmän! Hieno, monipuolinen arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, Elina! Toivottavasti tykkäät yhtä paljon kuin minä tykkäsin. :-)

      Poista
  4. Kävin nyt vain silmäilemässä arviosi, sillä minulla on Herodes nyt aivan loppusuoralla ja pitäisi alkaa hahmotella omaa tekstiä siitä pikkuhiljaa. Mutta olen kanssasi kuitenkin hyvin samoilla linjoilla: upea (!) teos, jonka parissa on tosiaan vierähtänyt hetki jos toinenkin. :) Palaan tänne myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, hauska kuulla! Tulen sitten katsomaan mitä sinä tuumit. :-)

      Poista
  5. Olen tätä vähän varovaisesti töissä jo käännellyt, että joskos vielä joskus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kannattaa… ainakin jos yhtään tykkäät Waltarin historiallisista :)

      Poista
  6. Historiallisten tiiliskivien ystävänä tunnen kyllä houkutusta tätä kohtaan. On kyllä sen verran muhkea, että olisiko sitten viisaampi odottaa kesälomaa tämän kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, luulen että tämä ei ole parhaimmillaan pikkuisina pätkinä luettuna… siinä mielessä kesäloma kuulostaa hyvältä ajoitukselta.

      Toivottavasti luet, olisi tosi kiva kuulla mielipiteesi tästä!

      Poista
  7. Tämä odottaa Kobossa inspiraatiota - jotenkin vain en ole viime aikoina saanut tartuttua tiiliskiviin... Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInna, kannattaa odottaa sitä oikeaa hetkeä - on sen verran hyvä, että olisi sääli jos tulisi luhistunut olo vain sivujen painon tähden... :-)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.