keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Jaakko Hintikka: Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka

Kuva/kansi: WSOY/Matti Ruokonen
Filosofian harrastukseni on sen verran ohutta, etteivät Jaakko Hintikan työt ole minulle tuttuja. Kun Hesarissa oli juttua tästä hänen erikoisesta kirjastaan, tunnistin sentään hämärästi nimen ja uteloiduin aivan tuhottomasti. Filosofi kirjoittaa kuolleen vaimonsa elämäkerran? Ja vaimo on ollut filosofi itsekin ja viettänyt villiä elämää 70-luvun USA:ssa?

Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka vastasi kaikkea, mitä kirjasta olin lehdistä hutaisten lukenut. Samalla se onnistui olemaan jokseenkin erilainen kuin odotin. Noin puolet kirjasta on Jaakko Hintikan kuvausta vaimonsa taustasta, elämänvaiheista ja Hintikoiden rakastumisesta. Toinen puoli koostuu Merrillin viesteistä Jaakolle. Kokonaisuus on kiehtova, niin kuin vain voimakas ja tosi tarina voi olla.

Kiinnostavia ovat myös Merillin - tai kenties Hintikoiden - ajatukset rakkauden luonteesta. En ollut tullut koskaan ajatelleeksi, että rakkauden voisi nähdä me-subjektin näkökulmasta, tähän tapaan:
Kun joku sanoo rakastetustaan: "En voi elää ilman häntä", hänen lausumansa ei ole totta biologisessa mielessä. Mutta eksistentialistisessa mielessä se on kirjaimellisesti totta sikäli, että toisen henkilön menetys ei tuhoaisi heidän kahden jaettua nykyistä elämää vaan myös, ja mikä tärkeämpää, tavoitteiden ja suunnitelmien verkoston, joka muodosta heidän jaetun sartrelaisen identiteettinsä, heidän me-subjektinsa. Rakastuneena oleminen tarkoittaa osallistumista me-subjektin luomiseen. (s. 121)
Hintikan argumentti perustuu käsitykseen minuudesta dynaamisena intentioiden koherenssina, jolloin jaettu subjektiivisuus kirjaimellisesti tekee ihmisestä toisen kuin ennen, osittain tai kokonaan yhtä rakastetun kanssa. Hintikan kirjassaan (vähän hajanaisesti) esittämät ajatukset ovat ainakin minulle aidosti erilainen tulokulma rakastamisen ihmeeseen. Jostain syystä rakkaus ei ole näyttäynyt minulle ikinä filosofisena kysymyksenä, eikä liioin filosofia rakkauden tarkastelun paradigmana. Olen selvästikin sisäistänyt perinteisen jaon järjen ja tunteen alueisiin! Tämä omaa rakkauttaan työstävien filosofien kirjoittama teksti osoittaa, että järki voi näemmä käsitellä myös tunnetta sortumatta viisasteluun tai mitätöintiin. Melkeinpä sääli, että Hintikka ei kirjoittanut puhtaasti filosofista opusta aiheesta. Selvästikin hän on aihetta pohtinut kerran jos toisenkin.

Hm. Valitsin vähän vaikean sitaatin. Otetaan toinen, reiluuden vuoksi:
Mitä rakkaus oikeastaan on? Miten se ilmenee? Rakastavaiset pitävät toistensa seurasta. He nautiskelevat iloista, joita he toisilleen tuottavat. Huomaavainen rakastaja arvostaa ja ihailee rakastettuaan. Mutta onko siinä kaikki? Mahdollistaako rakkaus sen, että ihminen löytää sen, mikä on rakastetussa ihailtavaa, vai rakastaako toista ihmistä siksi, että on havainnut hänet ihailun arvoiseksi? (s. 129)
Voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan lukenut tämänkaltaista kirjaa. Vertailukohdat puuttuvat. En tiedä kenelle tätä voi suositella. Rakastuneille? Viisauden rakastajille? John F. Kennedyn seksielämästä kiinnostuneille tirkistelijöille Hän valitsi tarjoaa sangen vähän; iltapäivälehdissä on luullakseni siteerattu kaikki siitä aiheesta sanottu.

Tekstinä ja elämäkertana Hän valitsi on korkeintaan keskinkertainen. Rakenne ei ole toimivin mahdollinen ja teksti on yhtä aikaa sekä täsmällistä että vahvasti värittynyttä. Kirjoittajalla ei tunnu olevan edes tarkoitusta välittää Merrillistä kokonaiskuvaa. Hintikan Merrill on epätodellisen ihmeellinen olento; kaipauksen luoma kuvajainen, jonka heikkoudetkin on selitettävä täydellisyyden aspekteiksi. Jos Merrill todella oli niin ihmeellinen kuin tässä elämäkerrassaan, hänen on täytynyt olla jokseenkin sietämätön (ajattelee kyynikko). Mutta eipä silti, Jaakko Hintikka antaa ymmärtää itsekin olevansa vähintään toisen vaimonsa veroinen.

Filosofilla pitää olla hyvä itsetunto!

Silti Hän valitsi on kaunis. Se on upea rakkauskirje kauan sitten kuolleelle naiselle. Se on myös täynnä hyviä kysymyksiä, jotka jäävät vaivaamaan mieltäni pitkäksi aikaa.

Jaakko Hintikka (2014). Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka. WSOY. Suomentanut Tarja Kontro. 978-951-0-40257-3.

Arvioita:
Irja Kirjavinkeissä toteaa aivan oikein: Onnekas Merrill!
Hannu Poutiaista Savon Sanomissa kirja ei pakahduttanut.
Sinisen linnan kirjaston Mariaa Hintikan kliseet hieman vaivaannuttivat.



6 kommenttia:

  1. On usein mielenkiintoista ja yllättävääkin nähdä miten kuuluisat ja omilla aloillaan suuria saavuttaneet tutkijat ja tiedemiehet näyttäytyvät aivan eri valossa jos he kirjoittavat tavalla taikka toisella omasta elämästään. Matemaatikko Rolf Nevanlinnan muistelmia suunniteltiin käännettäväksi englanniksi, mutta lopputulos oli niin hämmentävä, ettei sitä tehty. Olli Lehto tyytyy niinikään muistelmissaan pitkälti pudottelemaan nimiä HYn rehtorin ja kanslerin ajoiltaa, vaikka todellisuudessa hän on hieno ja syvällinen persoonallisuus. Muitakin esimerkkejä on, mutten ehdi tässä nyt enempi miettimään. Tämä Hintikan kirja kiinnostaa, mutta vain tästä näkökulmasta -- miten filosofi kertoo suuresta rakkaudestaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta(kin) näkökulmasta tämä on kiinnostava, heh, en tullut ajatelleeksikaan.

      Nimien sirottelu on valitettavan usein tapana kun omasta elämästä kirjoitetaan; aika usein hämärtyy mikä on lukijan kannalta kiinnostavaa... minua ainakin nimistely yleensä ärsyttää... jos ei muuta niin siksi, että muistan nimiä todella huonosti :-)

      Poista
  2. Minä olen kirjaston varauslistalla odottelemassa tätä. Postauksesi kertoo, että kirjassa on paljon muutakin kuin mitä lehtijutut ovat antaneet ymmärtää. Niistä olen saanut suurin piirtein sellaisen käsityksen, että vanha mies höperehtii.

    Yksi asia minua kiusaa suunnattomasti. Jos tämä kirja on rakkaudentunnustus, niin eikö se ole hiukan epähienoa Hintikan nykyisen vaimon takia? Minä en kyllä pystyisi loukkaamaan miestäni kaipailemalla julkisesti jotain entistä. Olen varmaan pieni sielu, ja toivottavasti ajattelen toisin kirjan luettuani. Häiritsikö tämä asia sinua Booksy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kyllä Hintikka höperehtiikin, ainakin siinä mielessä että kuvaus Merrillistä on niin liioiteltu, että siitä saa täysin epäuskottavan vaikutelman. Merrill osapuilleen hurmaa linnut puista. Ja tietysti voi ajatella, että tällaisen kirjan kirjoittaminen - siis oman seksi- ja tunne-elämänsä kuvaaminen - on höperyyttä itsessään. Toisaalta sitä kyllä tekevät aika monet kirjailijat. Useimmat vain ovat, noh, ammattimaisempia toteutuksessaan.

      Heh, tuo vaimoasia ei tosiaankaan ole vaivannut minua, koska en ollut tajunnut, että Hintikka on nykyään naimisissa - onko tosiaan? Siinä tapauksessa kirja on kieltämättä kyseenalaista käytöstä. Olen varmaan lukenut lehteni huolimattomasti...

      Sitä kyllä mietin, että Hintikan uskottomuus silloista vaimoaan kohtaan sivuutetaan kovin kevyesti. Jos Hintikan ensimmäinen vaimo on elossa, tämä kirja on luultavasti tuskallista luettavaa hänelle monessakin mielessä.

      Poista
    2. Kyllä vaan, vaimo on filosofi Ghita Holmström-Hintikka, mutta ei sitten ilmeisesti sellainen ilmestys kuin Merrill.

      En pidä panurajala-miehistä. Panuhan sulkeutui heti Katri-Helenan saatuaan vintille vai mihin vajaan se nyt olikaan kirjoittamaan entisestä vaimostaan ja tämän ylivoimaisista seksitaidoista, Enkeli tulessa. Ja nyt kun löysi tämän uuden naisen, äidinkielenopen, niin eikös pitänyt kirjoittaa kirja elämästä Katrin kanssa, ei niinkään seksijuttuja vaan vähätellen. Epämiehekästä! Onhan sitä nyt maailmassa muitakin aiheita kuin entisen vaimon tutkailu herranjestas.

      Poista
    3. Auts. No, voihan olla, että tämä nykyinen vaimo on niin filosofinen, että ei pane pahakseen. Tai niin varma omasta asemastaan Hintikan maailmassa. Mutta sellaista vaikutelmaa ei kyllä saa, ja täytyy myöntää, että vähän vaikuttaa näin jälkikäteen siihen mitä kirjasta ajattelen. Ajattelin jo lukiessani, että olisi ollut oikeastaan kiinnostavampaa lukea kirja rakkauden ja filosofian rajapinnalta ilman niin vahvaa henkilökohtaista tilitystä; nyt tuntuu entistä enemmän siltä. Mutta kaipa se on aihe jota Hintikka on tutkinut vain henkilökohtaisessa elämässään...

      Hih, oikeastaan vielä kaameampaa toki olisi, jos Hintikka käsittelisi kirjassa rinta rinnan sekä entistä (entisiä?) että nykyistä vaimoaan...

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.