torstai 27. helmikuuta 2014

Stephen King: Duma Key


Ja miksi, oi miksi hän lukee uudestaan vanhoja Kingin romaaneja, sen sijaan että kovertaisi edes lovea tuohon lukemattomien kirjojen pinoon?

No siksi. Teki mieli. On ollut väsynyt ja vetämätön olo; liian paljon töitä ja liian vähän unta ja kipeä selkä ja ja ja ja.

Tämmöiseen kohtaan sopii hyvin vanhojen ja taatusti hyvien kirjojen lukeminen.

Sitä paitsi, jotenkin tuon Oscarin kanssa tuli taas mieleeni King (koska Dr. Sleep ja Hohto), ja erityisesti Duma Key, koska Dumassa on mainio vanha rouva, joka kärsii dementiasta vähän eri tyyliin kuin Oscarin hoivakodin potilaat.

Duma Key ei ensimmäisellä lukukerralla noussut ihan top kolmoseen Kingin tuotannosta, mutta näin toisella lukemalla olisin valmis hivuttamaan sen lähelle kärkeä. Aika on kai tehnyt tehtävänsä; nyt olen samassa ikäluokassa kuin romaanin sankari, ja muutenkin kirjan asetelma resonoi aivan eri tavalla kuin silloin joskus.

Duma Keyn kertoja on Edgar, viisikymppinen hyvin pärjännyt rakennusurakoitsija. Edgar menettää onnettomuudessa toisen kätensä ja myös entisen elämänsä. Avioliitto hajoaa ja masennuksen musta kutsu kuuluu päivä päivältä selvempänä. Fiksun terapeutin neuvosta Edgar vaihtaa maisemaa ja alkaa tehdä jotain muuta. Hän muuttaa Floridaan kuntoutumaan vammoistaan ja palaa vanhan harrastuksen pariin, piirtämään ja maalaamaan. Uusi ympäristö osoittautuukin vallan inspiroivaksi. Sisäinen taiteilija herää.

Jotain muutakin herää.

Teemoja tässä romaanissa on varmaan enemmän kuin hahmotan, mutta kolme keskenään limittyvää virtausta haluaisin nostaa esiin: luomisen, luopumisen ja näiden kahden vuorovaikutuksen. Yksi jos toinenkin Duma Keyn hahmo painii luopumisen tuskan kanssa. Useimmat joutuvat vastentahtoisesti luopumaan jostain, käymään läpi metamorfoosin yhdenlaisesta ihmisestä toisenlaiseksi. Nuoret naiset aikuistuvat, eheästä tulee särkynyt, särkyneestä ehjä, vanhasta uusi. Välillä luomisen ehto on luopuminen, ehkä enemmästä kuin on varaa. Samanlaisia kauppoja teemme kai pienemmässä mittakaavassa koko ajan, puoliksi huomaamattamme: kun yhtä polkua kulkee, jää toinen tutkimatta. King leikittelee tässä myös ajatuksella, että luominen onkin kenties ulkoista, että taiteilija vain kanavoi jotain muuta voimaa luodessaan. Pinnan alla piileksii silti tietoisuus siitä, että antautuminenkin on pohjimmiltaan oma valinta.

Mutta kuten aina, tällaiset korkealentoiset pohdiskelut voi hyvin jättää väliin ja vain nauttia matkasta.  Duma Key on mainio kuvaus isyydestä, maalaamisesta, kahden erilaisen miehen ystävyydestä,  menetyksistä toipumisesta ja sattumoisin myös mielen hämärtymisestä.
"Why don't you arrange your chinas, Elizabeth? They're all mixed up today.' 
She cast a glance at the table, then looked at the window when an especially strong gust of wind slapped it with rain. 'Fuck,' she said. 'I'm so fucking confused.' And then, with a spite I would not have guessed she had in her: 'They all died and left me to this.' (s. 190)
Tietenkin Dumassa on myös kummituksia.

Tiedän etteivät Kingin aiheet ole kaikkien mieleen. Kaikki eivät tykkää yliluonnollisuuksista. Mutta kun näissä on paljon muutakin kuin pahoja henkiä ja örkkimörkkejä... psykologia on vimpan päälle uskottavaa, henkilöt ovat vereviä ja inhimillisiä, kerronta toimii. Onnettomuuden jälkeisestä toipumisesta King selvästi kirjoittaa henkilökohtaisen kokemuksen turvin, samoin luomisen tuskasta. Kokonaisuuden käyttövoimana jyllää suvereeni tarinankertojan ammattitaito. Lopputulos on niin hieno, että joudun muistuttamaan itseäni: kummituksia ei ole.

Oikeastaan on aika hyvä homma, että King on päättänyt kirjoittaa näistä epätodennäköisemmistä ongelmista - aaveista ja zombeista ja telekineetikoista - sillä yhtä vetävä tarina jostain arkisemmasta painajaisesta - masennuksesta, syömishäiriöstä, ihmissuhdeongelmista - varmaan oikeasti veisi yöunet.

Tai ehkä ei. Ehkä Kingin kirjojen juju on juuri siinä, että saamme kuvitella tavallisten jokamiehenongelmien taakse yliluonnollisia peikkoja. Silloin pelon voi ulkoistaa ja luokitella mahdottomaksi. Tsädäm - katharsis.

Päätänpä toiseen sitaattiin, yhdestä todella pelottavasta ongelmasta.
When it comes to your kids, you find yourself making some weird calls from time to time and just hoping they turn out right - calls and kids. Parenting is the greatest of hum-a-few-bars-and-I'll-fake-it skills. (s. 179)
Stephen King (2008). Duma Key. Hodder & Stoughton. 978-0-340-95219-1.

Arvioita:
Morren maailmassa Duma Keyn suomennos arvioitiin perushyväksi kingiksi
Irja Kirjavinkeistä pitää yhtenä tekijänsä parhaista.

10 kommenttia:

  1. Duma Key on hyvä! Minun TOP-Kympissä Kingeistä. Siinä vaan toimii niin moni asia. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, jee! Sinä jos joku olet koko tuotannon punninnut. :-)

      Tämmöiset pohjimmiltaan hyvin toteutetut kirjat kai "toimivat" aina, mutta se, mikä milloinkin tuntuu erityisen hyvältä, riippuu siitä mikä teema milloinkin tuntuu itselle läheiseltä. Ehkä.

      Poista
  2. Minulle tämä ei yltänyt Kingin parhaimmistoon, mutta hyvä tarina joka tapauksessa. Tuo kommenttisi siitä, että Kingin kirjat ovat muutakin kuin pelkkää kauhua on kyllä niin totta. King ei kirjoita pelkästään hyvää kauhua, vaan yksinkertaisesti hyviä romaaneja, joita soisi kauhua karsastavienkin lukevan. Jopa ne tarinat, joissa on eniten yliluonnollisuuksia, on todella uskottavasti kerrottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, osasit sanoa sen paremminkin kuin minä; juuri tuota tarkoitan. Nämä ovat hyviä romaaneja, joissa on kauhua, ja on sääli, että ne jäävät kauhukammoisilta (hih) väliin. :-)

      Poista
  3. Duma Key ei ole jäänyt juonensa puolesta kovin hyvin mieleen, joten pitäisikin lukea uudestaan. (Mutta missä välissä?! Niinpä niin...)

    On ihan totta, että arkisten ongelmien sysääminen yliluonnollisten olioiden kontolle tekee niistä etäisempiä, mutta kyllä minä olen monta yötä valvonut Kingiä lukiessa. :) Duma Keytä lukiessa mietin koko ajan, että kuinkahan paljon Kingin Floridan kodin asuinalue on toiminut esikuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, hihii... minäkin olen valvonut monta yötä Kingiä lukiessa, mutta yleensä siksi että en malta jättää kirjaa kesken. :-) Mitä yliluonnollisempi kammotus, sitä vähemmän se oikeasti pelottaa minua; hyvin toteutetut kuvaukset jostain mahdollisemmasta saattavat sen sijaan valvottaa. Jos vaikka kirjassa kerrotaan nuoren tytön kärsimästä väkivallasta, huolestun oitis Neideistä, niin epärationaalista kuin se onkin. Hyvä fiktio on vahvaa kamaa!

      Poista
  4. Mulla on vielä monta (iiiiihanaaa!!) Kingiä lukematta, mm. tämä, joka tosin on odottanut jo pari vuotta hyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kateeksi käy - toivoisin että minullakin olisi monta Kingiä lukematta! Mutta onneksi kesäkuussa on ilmestymässä
      uusi, ja ilmeisesti vähän erilainen. :-)

      Poista
  5. "No siksi. Teki mieli." Mitään järkevämpää tai syvällisempää syytä Kingin kirjojen uudelleenlukuun ei tarvitsekaan <3 Minä olen King-lukuprojektissani nyt sellaisessa yllättävässä ja kutkuttavassa tilanteessa, että vielä lukemistaan odottavat kirjat ovat kaikki sellaisia, joita en ole vielä lukenut. Seuraavana on vuorossa Liseyn tarina, sormet syyhyävät jo tarttumaan siihen... Duma Keyn suomennos on siis myös lukematta, siksi luin vain varovasti postauksesi alun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, <3! Ihanaa että ymmärrät syvälliset syyni. :-) Odotan kiinnostuksella mitä tuumaat Liseyn tarinasta. Se on monen mielestä yksi Kingin kauneimpia; ainakin se on Kingin kirjoista yksi vahvimmin rakkauteen keskittyvä. Olkookin että rakas on kuollut! :D

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.