lauantai 31. toukokuuta 2014

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Kuva on Tammen ja esittää väärää kirjaa*
Suuri lammasseikkailu on ollut lainassa jo iät ajat, mutta lukemista on tullut lykättyä. Kafka rannalla oli sen verran viehko (eikä Sputnik ollut sekään hassumpi), että olen säästellyt Lammasseikkailua oikein kunnon tarpeeseen. Lukemisjärjestykseni osoittautui sikäli onnistuneeksi, että Lammasseikkailu asettuu asetelmiltaan parahultaisesti Kafkan ja Sputnikin välimaastoon. Outous lisääntyy lähes lineaarisesti jatkumolla Sputnik - Lammas - Kafka. Tunnelmaa ja emotionaalista vääntöä tosin löytyy mielestäni Kafkassa ja Sputnikissa enemmän kuin Lammasseikkailussa.

Lammasseikkailussa juoni rakentuu perinteisemmän fantasian tyylitellystä versiosta. Alussa esitellään sankari, joka on vähän elämästään vieraantunut tavis, erilainen muttei erikoinen. Kolmekymppinen mainosmies ei oikein saa otetta elämästään tai tiedä mitä haluaa. Vaimokin lähtee jättämättä muistoksi edes tuoksua, eikä ole varmaa kaipaako mies vaimoa vai kuvitelmaa vaimosta. Mutta ei se mitään: todellinen muutos lähestyy vääjäämättä. Mies ajetaan väkipakolla fantastiselle etsintäretkelle, jonka tavoitteena on löytää lammas, eikä mitä tahansa villapulleroa kelpuuteta. Haussa on ihmisiä asuttava susi lampaan vaatteissa. Rottakin on kateissa. Questille tulee mukaan tyttöystävä, jolla on maagiset korvat.

Ei kuulosta kovin järkevältä, eihän? Ei ole tarkoituskaan. Murakamin tarinat eivät ole varsinaisesti järkeenkäyviä. Silti Lammasseikkailukin on järjettömyydessään oudosti looginen. Tarinan kerrokset asettuvat vähitellen lomittain pienin, lähes korvinkuultavin napsahduksin. Ei sillä että kokonaisuudesta rakentuisi mitään normaalin juoniromaanin kaltaista... kun loppuun päästään, on lukijalle selvinnyt lähinnä se, että etsiessään voi tulla löydetyksi ja että itseään ei saa hukata.

Otan lainaukseksi yhden kirjan avainkohtauksista:
Peili heijasti kuvani kiireestä kantapäähän vääristämättä, miltei alkuperäisenä. Seisoin siinä ja katselin itseäni. Ei mitään uutta. Olin minä ja minulla oli tavallinen mitäänsanomaton ilmeeni. Mutta kuvani oli tarpeettoman terävä. En nähnyt peilinlitteää pelikuvaani. En nähnyt itseäni, päinvastoin tuntui kuin olisin peilin kuvajainen ja minä tässä litteänä kuvana näkisin oikean itseni.  [--] (s. 317)
Lampaanetsijä eiihan päässyt ihon alle niin kuin Kafkan keskushenkilöt. On kuin Lammasseikkailun etsinnässä olisi jotain nuorempaa, karheampaa, naiivimpaa: etsitään merkitystä ja vapautusta siinä missä Kafkassa merkityksellisyys on toissijaista ehjäksi tulemisen rinnalla. Tässä suhteessa olen selvästi ikäiseni: elämä on minusta merkityksellistä ilman mitään maagisia ominaisuuksia. Mutta ehjäksi tuleminen (ja säröjen paikkaaminen kun saa kolhuja) - kas siinä vasta missio!

Murakamin kanssa on toistaiseksi aina käynyt niin, että olen kirjan luettuani hämmentynyt (koska en ymmärrä mistään mitään) ja samalla tyytyväinen (koska jotenkin tuntuu, että on ok olla ymmärtämättä mitään; maailmahan on kumma paikka).

Lammasseikkailukin aiheutti tämän perinteisen efektin.  Nyt voin vähitellen orientoitua 1Q84:ään, jonka kolme osaa useimmat fanit ehtivät hotkaista jo ajat sitten.

Haruki Murakami (1993, alkuperäinen 1982). Suuri lammasseikkailu. Suomentanut Leena Tamminen. 951-30-9723-4.

Arvioita:
Lumiomena kiteyttää tunnelmansa sanoihin ihastunut höh
Marjiksen lukukokemusta leimasi vieraantumisen tunne
Mikko kirjavinkeistä tietää tämän trilogian kolmanneksi osaksi

*Teknisistä syistä (lue: bloggaaja unohti kuvata ja Tammen nettisivut eivät ulotu niin kaukaiseen muinaisuuteen) tässä on kuva pokkariversiosta, ei lukemastani Keltaisen kirjaston kovakantisesta.

14 kommenttia:

  1. Hyvä arvio kirjasta, joka minusta oli todella huono

    (Minustakaan "Lammassekoilussa ei ollut järkeä enkä ymmärrä tämän tyyppistä järjettömyyttä, minusta se on lukijoiden aliarviointia, lisäksi itsensä myyminen ei ole minusta ihailtavaa, romanttista hyväksyttävää eikä kunniakasta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kaikki eivät kaikesta vaan tykkää... :-) Olen samaa mieltä siitä, että itsensä myyminen ei ole ihaltavaa tms, mutta jotenkin ajattelin, että tässä oli pieni viittaus siihen päähenkilön omaan ammattiin; olivatko hän ja hänen alkoholisoituva liikekumppaninsa tehneet itsestään prostituoituja menestyksen tähden?

      Poista
    2. (Pitää vielä lisätä, että minua taas häiritsi välillä savukkeiden saama suuri rooli... joskus on puhuttu kotimaisten kirjojen kohdalla paljosta kahvinjuonnista, tässä 80-luvun japanilaisessa tuotoksessa tuntuu tupakkaa palavan! Kunnes päähenkilö yhtäkkiä lopettaa tuosta noin vain. Huoh. )

      Poista
    3. Omassa postauksessani olen myös käsitellyt viskin juontia ja tupakanpolttoa.

      Poista
  2. Suuri lammasseikkailu kiinnostaa mutta hieman pelottaa kirjaan tarttua, koska olen kuullut kirjasta niin paljon negatiivista. Sputnik odottaa lukemattomana omassa hyllyssä ja sen haluaisin lukea kesän aikana. Ehkäpä syksyllä on Suuren lammasseikkailun vuoro tai sitten ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, niinhän se on että joskus kirjan pitää antaa kypsyä aika pitkään... kun oikea hetki tulee, käy käsiksi! :D

      Poista
  3. Oivallus että on on ok olla ymmärtämättä mitään; maailmahan on kumma paikka on minusta oikein hyvä - eikä tämä ole ironiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, se on minustakin erittäin epäironinen totuus... Tosin joudun sitä opettamaan itselleni uudestaan ja uudestaan; tyynestä hyväksymisestä oman ymmärtämättömyyteni edessä olen vielä kaukana. ;-)

      Poista
  4. Minä viihdyin lammasseikkailun kanssa oikein kivasti. Totuushan on, että puoliakaan en tajunnut, mutta kerrankin sellainen oikein jalat alta vievä käsittämättömyys oli oikein piristävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stazzy, niinpä! On oikeastaan aika hauskaa nauttia sellaisesta mitä ei ymmärrä. Jotenkin paineetonta. :-)

      Poista
  5. Lammasseikkailu oli mun portti Murakamiin, sulaa rakkautta samoin tein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HeidiBee, mulla taas Kafka! Mmmmmmm.... :D

      Poista
  6. Kyllä tämä on vieläkin sellainen "ihastunut höh" mulle! Hieno ja kiehtova, omituinen ja kuitenkin oikealla tavalla tunnelmallinen.

    Minullekin Kafka oli ensimmäinen murakamini ja nyt olen lukenut kaikki suomennetut, se on mielestäni edelleen se paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Kafka on kyllä niin hyvä, ja niin erikoislaatuisella tavalla, että sitä on vaikea ylittää... :-)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.