perjantai 24. lokakuuta 2014

Seuraavaksi kirjamessut


Kirjamessut! Tämä on se aika vuodesta kun melkein toivoisin asuvani Helsingissä. Moni onnekas on jo aloittanut messuilun jo eilen. Grh. Mutta eipä se stadissa asuminen auttaisi kun työ- ja muita kiireitä piisaa.

Vaan mitä pienistä, käytänpä saamaani bloggaajapassia sitäkin iloisemmin lauantaina.

Kun messukeikka jää yksipäiväiseksi, siitä pitää vaan ottaa kaikki tehot irti! Olen suunnitellut ohjelman huolella.

Aamusta on tarkoitus bongata kirjailijoita ja ennen kaikkea blogikamuja bloggaajabrunssilla. Jos moista ei olisi ilmaantunut, olisin varmaan mennyt seuraamaan Dekkarilauantain ohjelmaa heti klo 10.30 - esiintyjien joukossa on nimittäin Arto Luukkanen, joka on joviaali ja hauska mies.

Brunssin jälkeen teen divarikierroksen. Aloitan tällä siinä toivossa, että raskaan kirjakassin raahaaminen pitkin päivää vähän rajoittaisi shoppailuhaluani. Huoh. #anonyymitkirjahamsterit #rahatloppuu #kämppäonpieni

Kello 12.00 onkin sitten aika päivystää Boknäsin osastolla (6g85). Taatusti hintansa arvoisia ilmaisia lukuvinkkejä luvassa ja vapaamuotoista kirjapulinaa. Kirjabloggaajat nimittäin hengaavat osastolla oikein järjestäytyneesti. Poiketkaahan moikkaamaan jos olette maisemissa!

(Jos en olisi päivystysvuorossa, kipittäisin luultavasti takaisin Mika Waltari -lavan ääreen, sillä Dekkarilauantain ohjelma sen kun paranee: klo 12.30 Risto Isomäki, M.G.Soikkeli ja Jyrki Ukkonen juttelevat tulevaisuuden vaaroista ja heti perään käsitellään liikemaailmaa rikoskirjoissa. Nam. Ai niin, ja Takauma-lavalla on klo 12.00 houkutteleva esitys: Anne Leinonen ja J. Pekka Mäkelä keskustelevat suomikummasta. Tämäkin vielä. Kyllä kannattaisi lukea ohjelma ennen kuin buukkaa itsensä hommiin.)

Kun päivystys päättyy klo 14.00, suuntaan kirjakauppoja kierrellen kohti Katri Vala -lavaa, sillä siellä esiintyy klo 14.30 Sirpa Kähkönen, joka kertoo uudesta romaanistaan Graniittimies. En ole sitä vielä lukenut, mutta aikomus on. Kähkösen Kuopio-sarja on ollut itkettävän hyvä, ja Jaanan jutusta päätellen tämä uusin pitää tasoa korkealla.

Seuraavaksi taitaa kutsua klo 15.00 tietokirjaraati Kullervo-lavalla. Sen jälkeen voi tovin kierrällä osastoja, kunnes joudun klo 17.00 jakautumaan kahtia. Pitäisi väkisin päästä kuuntelemaan sekä Hugleikur Dagssonia että helsinkiläisiä dekkarikirjailijoita. Olen siis ihan palasina kun ääneen pääsevät Mikael Pentikäinen ja Juhana Torkki otsikolla Luottamus & tarinan valta klo 17.30.

Ajatelkaas, tuhatmäärin ihmisiä, jotka pitävät kirjoista, samassa paikassa! Hieno päivä on tiedossa.


P.S. Itse olen varonut lukemasta messuoppaasta muuta kuin lauantaita... mutta houkuttelevia vinkkejä löytyy mm. LiisaltaNorkultaLumiomenan Katjalta ja Jaanalta Toisen tähden alla, näin muutaman poimiakseni.

2 kommenttia:

  1. Hieno päivä tosiaan tulossa :D Mullakin iltapäivän ohjelmassa ainakin 'muutama', joissa pitäisi olla samaan aikaan! Kähköstä suosittelen. Olin kuuntelemassa häntä Turun messuilla, jossa myös puhui Graniittimiehestä ja sen taustoista, tein siitä ja esiintymisestä jututkin lehteen. Jossain vaiheessa muokkaan ne uusiksi vielä blogia varten, sillä Gr. on ehdottomian BF-suosikkejani, on ainakin kolmen parhaani joukossa. Kähkönen on tosi hyvä puhujakin. Asiaa on tosi paljon ja aikaa vähän, joten hän myös puhuu nopeasti :D

    Missäs se Hugleikur esiintyykään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, oli mahtava päivä, aika vain vilahti käsistä. :-) Pitää tässä koota jonkinlainen raportti.

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.