maanantai 29. joulukuuta 2014

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä he tekevät

Kuva/kansi: Tammi/Jussi Kaakinen
Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät sai vankan suosituksen luotettavalta taholta jo ennen Finlandia-voittoa (kiitos Pirkko!) ja se olikin hyvä asia, sillä Finlandia-listaus ei minua juuri kannusta kirjaan tarttumaan... niin usein on oma makuni mennyt ristiin raadin kanssa.

Kannatti ehdottomasti lukea. Valtonen selvästi tiesi mitä teki kun kirjoitti, ja niin tiesi Brunilakin kun luki.

He eivät on tasapainoinen, kiehtova ja erittäin ajatteluttava romaani. Kieli toimii, virta vie.

Aika lailla napakymppi minun mielestäni siis.

***

Tarinaa - ja koko kirjaakin - on vaikea kuvata lyhyesti. Alussa ollaan 1990-luvun Helsingissä. Siellä Joe, nuori amerikkalainen neurotieteiden tutkija, viettää lyhyeksi jäävää kautta kehitysmaassa, jossa jokainen kuukausi tuhosi aivosoluja. Kun Joe lähtee, jää suomalainen Alina yksin Samuel-pojan ja heikon itsetuntonsa kanssa. Myöhemmin (2020-luvun alussa?) Joe on vakaa akateeminen kiintotähti. Hänen toinen perheensä on teini-ikävaiheessa. Rebecca-tytär testaa lupia kyselemättä uutta iAm-laitetta, joka tuo viihteen ja tiedon suoraan aivoihin. Eläinaktivistit ottavat kohteekseen Joen, jonka tutkimustyö perustuu eläinkokeisiin. Mutta onko isälleen täysin vieras Samuel yksi ekoterroristeista?

He eivät pitää sisällään hengästyttävän monia teemoja. Riippuu varmaan lukijasta mitkä muodostuvat olennaisiksi kullekin. Itseäni kosketti erityisesti iAm-laite ja sen markknointi. Vaikka nimi on uusi,  kapineen konsepti on scifin ystäville tuttu. Valtonen onnistuu kuitenkin tuomaan ideaan tuoretta kierrettä johtamalla ajatukset vaivihkaa suoran nettiyhteyden yksilöpsykologisiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin... Ja laitteen lanseerausmarkkinointi oli sekin hytisyttävää: pelottavan uskottavaa, kauhistuttavan tehokasta! Ajattelumallit ovat tätä päivää, vaikka kallon ja aistien suojavallia ei ole vielä ohitettu.

Toinen minua kiinnostanut sivuteema liittyi akateemiseen julkaisemiseen ja tutkimuskulttuuriin. Valtonen kuvaa kokemuksen tuomalla osaamisella sekä yliopistomaailman raadollista kilpailua että julkaisujen laatuun ja tuottamiseen liittyviä kipukohtia. Open access -ajattelu ehkä vaikuttaa, joskus, jollain aikavälillä... mutta ainakin toistaiseksi tärkeiksi rankkeeratut tiedelehdet ovat kaikkea muuta kuin vapaasti saatavilla. Valtonen ei taida uskoa ainakaan nopeaan muutokseen, sillä Joe on mukana organisoimassa boikottia akateemista julkaisemista dominoivaa mediaimperiumia vastaan.

He eivät panee muutenkin miettimään tieteen ja rahan rajapintoja; akateemisen maailman sisäänrakennettuja bisnesmalleja ja instituutioita.

Mutta nämä minua kovastikin kiehtoneet jutut olivat pohjimmiltaan sivuseikkoja. Luulisin.

Vahvimmin kirjasta jää mieleen juuria myöten todelta tuntuva viesti: me emme ymmärrä itseämme, emmekä toisiamme. Emme kuuntele toisiamme, emme ole rehellisiä itsellemme.

He eivät tiedä mitä he tekevät, sanoo romaanin nimi... mutta pohjimmiltaan luin sen tarkoittavan, että me emme tiedä mitä me teemme, ja olemme kyvyttömiä näkemään oman sokeutemme.

Voi että kun osaisikin pysähtyä miettimään miksi toinen tekee niin kuin tekee - ja ehkä vielä sitäkin ennen -  miksi itse tekee niin kuin tekee.

***

Otetaanpa tähän kohtaan sitaatti teemasta, jota en ole käsitellyt ollenkaan, nimittäin suomalaisuudesta.

Pelkäsivätkö nämä ihmiset todella toisiaan näin paljon? Että tekivät kaiken mieluummin huonosti yksinään kuin hyvin yhdessä? Eikö kannattaisi kertoa toisille ideoistaan, jotta niistä voitaisiin yhdessä saada parempia? Jos Piilaaksossa oli järkevää liittoutua, eikö sitten pienessä nurkkauksessa keskellä metsää, muun maailman ulkopuolella? Mutta suomalaiset ilmeisesti halusivat tehdä kaiken omalla tavallaan, yksin, ilman apua, vanhojen kavereiden kesken, niin kuin aina ennenkin. (s.87)

***

Ymmärrän niitä, joiden mielestä romaanissa oli "liikaa" aineksia... Kokonaisuus on kieltämättä vähän hengästyttävä, niin kuin nyt jälkikäteen huomaan, kun yritän sitä kuvata. Silti, minulle paketti oli juuri sopiva. He eivät on juonellisesti hyvä ja koukuttava kertomus, johon lukutoukka saa antaumuksella  uppoutua. Mutta se oli enemmänkin: syvästi inhimillinen ja älykäs teos.

Minusta Valtonen on tässä yltänyt ihmiskuvauksessaan hulppeasti Lionel Shriverin tasolle.

Jussi Valtonen (2014). He eivät tiedä mitä he tekevät. Tammi. 978-951-31-7429-3.

Arvioita:

Kirsin mielestä ostaja saa rahoilleen vastinetta - olen samaa mieltä!
Arjakin nautti mutta olisi kaivannut loppupuolelle tiivistämistä.
Minna päätyi samantapaisiin ajatuksiin kuin minäkin: ehkä emme kukaan tiedä mitä teemme...








12 kommenttia:

  1. Ah, osaisinpa tiivistää yhtä hyvin ajatukseni kuin Sinä! Minuakin askarruttivat myös nostamasi teemat. Työkseni askartelen nykyään paljon tuon yksin vai yhdessä -teeman parissa, ja monet ongelmat, joita koetan ratkoa, juontuvat juuri tuosta toiselle puhumisen vaikeudesta. Suomalaisilla on vielä pitkä tie edessään, mitä tulee yhdessä tekemisen oppimiseen.

    Valtonen on kovaa kansainvälistä tasoa. Itse asiassa uppouduin välillä kirjaan niin, että jossakin Amerikka-kohdassa kurkkasin alusta, kuka on kirjan kääntänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, toivoisin totta vie, että kääntäisivät tämän englanniksi (oikein hyvin!). Valtosen psykologinen ote on niin hyvä, että edellytyksiä olisi yleismaailmallisempaankin depyyttiin.

      Poista
  2. Kiitos hienosta analyysistä! Kiteytit olennaisen, kuinka oppisimme kuulemaan toista. Ja kuinka viestiä toiselle oma kokemus ja tunne.
    Ihmiskuvaus kirjassa on harvinaisen oivaltavaa.

    VastaaPoista
  3. Kävin tosiaan ostoksilla äsken, nappasin tämän vihdoin mukaani. Vähän huimaa tämä kirja ja sen runsaus, kun vielä viimeistelen ihanaa Kultarintaa joka sekin on runsas ja vaikuttava. Uskon kuitenkin että pidän tästä, tai toivon ainakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, toivottavasti emme ole "pilanneet" kirjaa sinulta nostattamalla kohtuuttomia odotuksia! :D

      Poista
  4. Ootan innolla, joulupukki toi tämän kun oli kuullut vienon toiveeni. Jospa nappaisi tämän heti huomisen vapaapäivän kirjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marile, kiva! Pukki oli fiksu, toivottavasti tykkäät!

      Poista
  5. Itse olen karsastanut suomalaista nykykirjallisuutta jo pidemmän aikaa, ja nyt mm. Emmi Itäranta, Hannu Rajaniemi (joiden kirjoja en ole vielä lukenut mutta tulen lukemaan) on herättänyt allekirjoittaneen. Tätä Jussi Valtosen kirjaa tuli kieltämättä hypisteltyä kirjakaupassa kun sitä näytti kasakaupalla olevan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artsi, vaikka scifi on tässä enemmän sivuelementti, uskon että saattaisit tykätä tästä...

      Poista
  6. Tämä kirja on vuoden luen varmasti -listalla! Vaikuttaa sellaiselta kirjalta, josta tulen pitämään ihan ihan varmasti. Pyörittelin tätä jo lomalla paljon käsissä, mutta jätin sitten fyysisessä olomuodossa ostamatta ihan vain painosyistä, mutta onneksi kuulin, että kaverilla on tämä ja saan tämän piakkoin lainaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, hyvä homma! Pidän kovasti peukkuja että on sinun(kin) mieleesi. Oma kappaleeni kiertääkin jo kaveripiiriä... :-)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.