tiistai 9. joulukuuta 2014

Mary Shelley: Frankenstein

Vanha mutta aiheeseen sopiva kuva tältä tekijältä.
Vietin itsenäisyyspäivän viikonloppua teemaan sopivasti ajelemalla pitkin Suomea. Äänikirjaseurana oli Mary Shelleyn Frankenstein. Tämä klassikkoteos muuten löytyy myös 101 spefin helmen listalta.

Olin satavarmasti lukenut Frankensteinin, mutta kyseessä oli varmaan istutettu muisto, sillä kirja oli monella tavalla erilainen kuin kuvittelin muistavani.

Ensinnäkin, tapahtumapaikka onkin oikeastaan pohjoinen jäämeri. Tai ainakin kehyskertomus sijoittuu sinne. Kun kirjan alussa suunnattiin Pietarista pohjoiseen "joskus 1700-luvulla", olin moisesta aivan hämmästynyt.

Toiseksi, Frankenstein osoittautui huomattavasti ärsyttävämmäksi hahmoksi kuin hänen luomansa olento. 1800-luvun alussa ei ehkä tunnettu termiä kaksisuuntainen mielialahäiriö... mutta Shelleyn nimihenkilö ilmiselvästi kärsi siitä. PMS on pientä tämän luonnonfilosofin tunnepurkausten rinnalla. Frankenstein on, näin nykypäivän ei-niin-romanttisin-silmin, myös patologisen itsekeskeinen ja tekopyhä tyyppi. Vakuuttelee rakkauttaan perheeseen ja tulevaan puolisoon, mutta ei viitsi käydä kotona vuosiin? On suorittamassa tärkeää ja onnensa kannalta kriittistä tehtävää, mutta löytää kumminkin helposti aikaa päiväkausien nähtävyysretkiin ja viikkokausien samoiluun? Pyörtyy aina kun jotain kamalaa tapahtuu ja saa samantien hermokuumeen, minkä jälkeen ei tiedä maailmasta mitään pariin kuukauteen.

No joo - pitää tietty ottaa aikakausi ja genre huomioon. Silti.

Ensimmäiset pari levyä oikeastaan nautin Shelleyn estottoman romanttisesta otteesta. Näin tunteikasta tekstiä ei enää julkaista! Sitten aloin hiljalleen hiiltyä yleiseen epäjohdonmukaisuuteen. Ei toki voi odottaa, että 18-vuotias seurapiirineitonen* on perillä kaikista aikansa tieteen ihmeellisyyksistä, mutta luulisi kenen vain tajuavan, ettei keskellä merijäätikköä voi käydä keräämässä polttopuita? Ylipäätään tarina on niin tulvillaan sisäisiä ristiriitoja, että tuli kustannustoimittajaa ikävä.

Myös dialogi sai minut huokailemaan. Verrattuna (vähän ennen Shelleytä kirjoittaneen) Austenin vivahteikkaisiin ja rikkaisiin keskusteluihin Shelleyn goottilainen ylitunteellisuus on tuskaista.

Mutta en ryhtynyt kirjoittamaan Frankensteinista ruikuttaakseni sen tyylistä, tai edes moittiakseni hra Frankensteinin persoonaa ja elämäntyyliä; minua alkoi mietityttää teoksen ydinkohtaus ja sen tulkinta. Kun Frankenstein nimittäin saa luomuksensa valmiiksi ja herättää sen henkiin, hänen ensimmäinen tunnereaktionsa on kauhistunut inho olennon rumuutta kohtaan. Eikä tässä vielä kaikki, luoja kirjaimellisesti kavahtaa aikaansaamaansa olentoa ja häipyy tiehensä, jättäen olennon oman onnensa nojaan. Kun olento katoaa, Frankenstein on helpottunut. (Mutta saa kuitenkin hermokuumeen.)

Vain kerran, hirviön itsensä vedottua hänen jalompiin tunteisiinsa, Frankenstein miettii josko hän kenties olisi jotain velkaa luomalleen elämälle.

Jos vanhemmat kohtelisivat lapsiaan samalla systeemillä, yleinen paheksunta olisi taattu.

Silti kaikki, mukaan lukien Frankenstein itse, pitävät kuitenkin loppujen lopuksi Frankensteinia kelpo miehenä. Hän on jalo heppu, joka on joutunut käsittämättömiin kärsimyksiin pahan hirviön takia. Samalla tehdään selväksi, että hirviön pahuus on kuitenkin suoraa seurausta siitä, että häntä kohdellaan automaattisesti pahana.

Tämä sai minut miettimään kahta asiaa.

1) Oliko Shelleyn aikana todellakin itsestään selvää, että hyvä on kaunista ja ruma pahaa? Ja jos ei, mitähän Shelley mahtoi tarinallaan tarkoittaa?**

2) Onko mikään muuttunut? Noh, ruman ja kauniin määritelmä ehkä, mutta taidamme edelleen olla aika valmiita tekemään ulkonäön ja habituksen perusteella päätelmiä ihmisten (luonteen)laadusta. Jos kavahdamme joukkoomme joutuneita erilaisia ihmisiä, ei heillä ole paljon muutakaan vaihtoehtoa kuin etsiä seuraa, jossa voivat tulla hyväksytyksiä.

Esimerkiksi Syyriassa taitaa olla haku päällä.

Suosittelisin Frankensteinia pitkäpinnaisille lukijoille, tai sellaisille, jotka haluavat yleissivistää itseään, tai romanttisen eurooppalaisen synkistelyn ystävillä. Toimii myös huomaamattomana annoksena suvaitsevaisuuskasvatusta.

Mary Shelley (1818). Frankenstein. Lukija Eero Saarinen. Otavan äänikirja.  978-951-1-23101-1.

Muita näkemyksiä:
Anna J tykkäsi
Morren mielestä upea teos
Jari Olavi Hiltunen Kiiltomadossa muistuttaa tieteen eettisyyden teemasta

*Wikipedian mukaan Shelley oli siinä iässä Frankensteinin kirjoittaessaan.
**Ehkä ei mitään. Ehkä hän vain halusi kirjoittaa vetävän kauhutarinan.

16 kommenttia:

  1. Kuulostipa tutulta! :D
    Minuakin ärsytti Frankensteinin jatkuva pyörtyily ja selkärangattomuus, muun muassa. Ilman klassikkostatusta kirja olisi varmasti jäänyt ikuiselle lukutauolle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, Frankenstein oli ehdottomasti ailahtelevaisin tiedemies, johon olen kirjallisuudessa törmännyt. Tai missään muuallakaan! Mokoma diiva... ;-)

      Poista
  2. Tätä en ole koskaan lukenut, mutta ehkä vielä joskus. Nykypäivänäkin tapahtuu ulkonäköön perustuvaa tuomitsemista, ihan tavallisissakin asioissa, aina ei tarvitse olla kyse mistään suuresta ja dramaattisesta. Esim. jos nainen on vaikkapa kaunis ja hyvin laitettu, ei hänen uskota olevan sairas. Mutta kyseessä voi olla jokin sairaus joka ei päällepäin näy, jonka vuoksi hänet voi vaikka leimata laiskaksi, jos ei sairauden takia pysty tulemaan töihin. Vaikka se onkin vaikea myöntää, olen huomannut itsekin syyllistyväni joskus tällaiseen huomaamattomaan leimaamiseen :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. fable, niinpä! Meidät on ohjelmoitu tekemään nopeita johtopäätöksiä näkemästämme - se on tietty hyvä hengissäpysymisen kannalta, mutta välillä tosi huono jos haluaa olla fiksu ja ottaa kanssaihmiset huomioon... Stereotyypit säästävät ajattelun vaivan mutta jotenkin niistä pitäisi silti päästä.

      Poista
  3. Kiitos päivän piristyksestä, Booksy! Nauroin ääneen havainnoillesi Frankensteinin heikkohermoisuudesta. Aikanani hämmästyin sitä, kuinka vähän kauhua tässä kauhuklassikossa oli, mutta viihdyin silti. Onhan tässä tosiaan pientä mietittävääkin kaiken hermoilun ohessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, jeps, lukemisen arvoinen tämä kyllä on, vaikka ei ehkä ihan samassa mielessä kuin kauhukirjat yleensä. :D

      Poista
  4. Vaikka tuo tyyli kuulostaakin nyt vähän erilaiselta kuin odotin, haluan tämänki lukea! Ja pohjoinen jäämeri.. Olen tainnut kuvitella kirjan ihan erilaiseksi kuin se oikeasti on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, heh, jäämeri liittyy kehyskertomukseen (aika tyypillinen piirre noihin aikoihin, luulisin). Itse tarina tapahtuu Saksassa, Sveitsissä, Italiassa, Irlannissa ja Englannissa. Mutta oli se aika erilainen kuin minäkin kuvittelin. :D

      Poista
  5. En minäkään pitänyt toistuvasta tunnepuolen vellomisesta. Jotkut kuuluvat lukevan tätä kirjaa jopa useampia kertoja, kaipa siinä sitten jotain on mikä minulta jäi huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, rehellisesti sanottuna useamman kerran lukeminen ei kävisi minulla mielessäkään - vaikka olenkin iloinen että tämän yhden kerran tuli luettua. Ehkä meiltä molemmilta puuttuu jokin tunnekylpygeeni. :D

      Poista
  6. Taitavat olla aikansa lapsia, Mary ja Frankenstein -- henkeen kuului hysteeriset naiset ja ilmeisesti myös pyörtyilevät miehet :). Kertomushan sai aikoinaan vissiin alkunsa jostain kilpailusta, lordi Byron oli jotenkin osallisena. En ole vielä ehtinyt Frankensteinia lukea, mutta rakastan Maryn aviomiehen P.B. Shelleyn runoja, etenkin Ozymandiasta (hahmona yhtä pelottava, voisi olla hyvinkin hirviö jos heräisi henkiin...). Edelleen kiinnostaa Merete Mazzarella kirja Marysta ja Frankensteinista -- kenties hän kirjallisuudentutkijana osaa avata tarinan syvempiä syövereitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krestomatia, tosiaan - aikakausi näkyy. Mutta toisaalta, samoihin aikoihin on kirjoitettu hyvin erilaistakin tavaraa. Ehkä tämä on osittain myös genrejuttu. Jane Austenin yhdessä kirjassa teinit lukevat innoissaan goottikauhua - ehkä Shelleykin on lukenut sitä. :-)

      Tuo Mazzarellan kirja tuli vastaan kun googlasin Shelleyn elämää, ja aloin miettiä pitäisikö se lukea. Ammattilaisen näkemys olisi kiinnostava kuulla!

      Poista
  7. Olen lukenut tuon kirjan joskus... Minun olisi pitänyt päivittää tuon lukeminen. Luin tänä syksynä Merete Mazzarellan kirjan Sielun pimeä puoli. Olisin saanut paljon enemmän irti tuosta lukemastani kirjasta. Mazzarella käy tuossa hirviön tarinan läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kiitos vinkistä! Vilkaisenpa kirjastossa käydessäni, olisiko tuota Mazzarellaa saapuvilla...

      Poista
  8. Jos töllöä seuraat niin HBO:lla pyörii Penny Dreadful-sarja jossa on mielenkiintoinen näkemys Doktor Viktor Frankesteinista. https://www.youtube.com/watch?v=uQ4WRNbSIuA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artsi, vau - kiinnostava sarja, josta en ollut kuullutkaan! Mutta tuo kohtaus on kyllä eittämättä aivan erilainen kuin mikään kirjassa. :D

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.