sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Alan Bradley: Piiraan maku makea ja e-kirja Hesarilta




Hesari tarjosi äskettäin viikon kirjana Bradleyn dekkarin Piiraan maku makea. Kirjalla on hieno nimi (siis sellainen jonka tunnistan ja muistan), ja päädyin kokeilemaan uutta kirjanhankintakanavaa.

***

Hesari on nimittäin jo jonkin aikaa sitten kehitellyt uuden palvelun: HS-kirjaston. Digilehden tilaajat saavat ilmaiseksi luettavakseen yhden kirjan viikossa. Kirja on luettavissa 30 päivää. Laajemmista valikoimista pääsee nauttimaan jos maksaa kympin kuukausimaksun.

Mikään aiemmin ilmaiseksi tarjottu kirja ei ole tuntunut tarpeeksi välttämättömältä onnelleni, että olisin ryhtynyt niinkin pelottavaan hommaan kuin uuden digitaalisen palvelu-sovellus-klikkaa-tästä-kauhistuksen testaamiseen, mutta Bradleyn Piiraasta on ollut kovasti positiivishenkistä juttua mm. Kirsin ja Katjan blogeissa... Piti sitten kokeilla, sekä kirjaa että kirjastoa.

***

Piiraan maku osoittautui oikein mainioksi.

Rapistuvan kartanon kuopus Flavia de Luce on lystikäs nuori neropatti. Hän riitelee sisartensa kanssa, opiskelee itsenäisesti kemiaa ja selvittää toki murhankin kun sellainen perheen riesaksi ilmaantuu.

Koko kirjan mielenmaisemassa on jotain viehkoa. Ehkä miljöö (huokuu mitä klassisinta kultaisen kauden brittidekkaritunnelmaa), ehkä henkilökuvaus (tyyliteltyä mutta älykästä), ehkä Flavia itse. Ihan kuin Margery Allingham olisi kirjoittanut Suvi Kinoksen? Ehkä ei. Flavia on yhtä aikaa tutuntuntuinen ja omaperäinen. Raikas tapaus.

Kaikkiaan hieno hyväntuulendekkari.

***

Mitä HS-kirjastoon tulee: mikä ettei.

Kirjan latautuminen tosin kesti kauemmin kuin yleensä, ja kirjaa junassa iPadilla avatessani jouduin tovin odottelemaan... ilmeisesti järjestelmä halusi tarkistaa lukuoikeuteni ennen kuin päästi tekstin kimppuun. Muutoin käyttökokemus ei eroa e-kirjan lukemisesta yleensä.

Varmaan luen viikon kirjan jatkossakin, jos se sattuu kiinnostamaan. Kuukausitilaus ei silti tunnu tarpeelliselta. Luettavaa on muutenkin ehtinyt kertyä enemmän kuin lukuaikaa.

***

Viikon kirja muuten ilmoitetaan aina lauantaisin.  Tänään tuli tyrkylle Marko Kilven Kadotetut. Jos digihesari on tilauksessa, etkä ole vielä lukenut, kannattaa harkita.

***

Mitäs muuta?

Lokoisa lomakausi päättyi rysäyksellä kun työt alkoivat taas tammikuussa. #kirjanvuosi on alkanut hyvin hiljaisesti minun osaltani! Onneksi päivä on jo pitenemään päin ja lumi valaisee maan.

Vielä ehtisi lukea jokusen herkun ennen Blogistanian kirjaäänestyksiä... Seuraavaksi taidan suunnata Pietariin.

Onnellista kirjan vuotta kaikille lukutoukille!

6 kommenttia:

  1. En yhtään tiedä, mutta tuo HS-kirjan lataileminen saattaa johtua myös siitä junasta. Olen vain itse huomannut, että VR:n verkko on todella hidas... Mutta en tosiaan tiedä, arvailempahan vain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen, VR:n verkko on tosiaankin hidas! Siksi huomasinkin ongelman juuri junassa. Ajoin nimittäin takaa sitä, että HS-kirjaston kirja ilmeisesti tarkistaa käyttöoikeuksia tms, kun taas "normaali" ostettu e-kirja on kerran latauduttuaan saatavilla ilman verkkoakin.

      Vaikka eipä tuo suuri ongelma ollut, eikä sellainen joka estäisi jatkossa palvelua käyttämästä :-)

      Poista
  2. Minä kokeilin lukea HS:n appsin kautta pari aikakauslehteä. Kodin kuvalehti (tms) sujui hyvin, mutta Glorian ruoan ja viinin lukeminen onnistui vain puoliksi. En saanut mitenkään auki reseptejä, jotka olevinaan olisivat olleet klikattavissa erikseen luettavaksi ja muutenkin lukeminen oli vähän kökköä.

    Mutta hyvä jos kirjasto toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, minusta se oli ok. En olekaan tainnut muuta lukea sitä kautta ennen... heh, paitsi Hesaria tietty.

      Poista
  3. Flavia hurmasi minut täysin. Sisareksi en ehkä häntä haluaisi niinkään. Tuo miljöö vain toimii, Flavian erilaisuus vain sopii siihen. Haluan pian lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, heh, tuota en tullut ajatelleeksikaan, kun ei ole sisaria... mutta joo, Flavia kirjassa on parempi kuin Flavia kotona :D

      Pitää katsoa josko näitä olisi kirjastossa vapaana. Kun nyt olen vauhtiin päässyt niin lukisin mielelläni seuraavatkin suomennettuina.

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.