keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjastojen puolesta


Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.

***

Jos tosiaan käy niin, että kunnat jatkossa saavat itsenäisesti päättää missä määrin kirjastoihin panostavat,  on vastuu kirjastojen kohtalosta entistä enemmän meidän tavisten käsissä. Kuntapäättäjät kuuntelevat kyllä kuntalaisia... mutta vain jos kuntalaiset pitävät meteliä. Tiukan talouden aikoina kaikki ei-laissa-pakollinen on karsintaharkinnassa.

Jos haluat, että sinulla on jatkossakin kirjasto, käytä sitä. Kerro kaikille käyttäväsi. Kerro erityisesti kotikaupunkisi päättäjille. 

***

Väitän ihan pokkana, että ilmainen, laaja-alainen ja asiantunteva kirjastolaitos on iso tekijä suomalaisten korkeassa osaamistasossa ja sitä kautta myös elintasossa. Nykyään paperinen kirja on vain yksi tiedon, taidon ja viihteen välitin, mutta se ei tarkoita, että kirjastot ovat käymässä turhiksi. Päinvastoin: tarvitsemme entistä tasokkaampia kirjastoja ja entistä enemmän informaatioalan ammattilaisia kirjastoihin, jotta pysymme muutoksissa mukana.

Jos tieto ei ole kaikkien saatavilla, siitä tulee harvojen etuoikeutettujen yksinoikeus. Jos kirjoja ei pääse lukemaan ilmaiseksi, ei kaikilla kohta ole mahdollisuutta lukea. 

Sitä paitsi kenelläkään ei ole varaa ostaa tarpeeksi kirjoja... 



***

Oma kotikirjastoni on Seinäjoen kaunis Apila.  Sen vieressä komeilee vastikään remontoitu Alvar Aallon vanha kirjasto. 

Molemmissa on töissä mukavaa ja avuliasta väkeä. 

***
Nautitaan kirjastoista. Pidetään niistä kiinni.


13 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia ja hyvä teksti - juuri näin! Kiitos, että olet mukana!

    VastaaPoista
  2. Ollaankin sottailtu vierailua siellä Pohjanmaalla ja Seinäjoen monumentaalikeskusta on mielessä eräänä nähtävyytenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, Apila-kirjastossa ja sen naapurissa kannattaa ehdottomasti käydä! Ja jos on joutoaikaa, laita viestiä... asun siinä ihan kulmilla ja voin tarjota kaffit :-)

      Poista
  3. "Jos tieto ei ole kaikkien saatavilla, siitä tulee harvojen etuoikeutettujen yksinoikeus. Jos kirjoja ei pääse lukemaan ilmaiseksi, ei kaikilla kohta ole mahdollisuutta lukea." Just niin!

    Hienot kirjastot teillä siellä Seinäjoella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, niin on - ollaan ainakin keskusta-asukit onnekkaita!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Minäkin kehotan käymään kirjastossa! Paras tapa tukea ko. laitosta. Kylläpä Seinäjoella on hulppeaa. Mutta sehän onkin Pohjanmaalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, niinpä. Mitä enemmän kävijöitä, sitä paremmassa turvassa kirjasto...

      Ja komia on aina komia!

      Poista
  6. Onpa hienot kirjastot siellä! Pitänee yrittää päästä tännekin joskus vierailulle. Ja "kenelläkään ei ole varaa ostaa tarpeeksi kirjoja", no niinpä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, <3! Tule ihmeessä käväisemään. Teatterireissulla vaikka?

      Poista
  7. Upeita kirjastoja! Ja pokkana esittämäsi väitteeseen yhdyn täysin. Blogissani on sinulle muuten haaste - mitkä kolme kirjaa lukisit uudestaan, jos lukisit jotain uudestaan? http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, pahoittelut etten ole vastannut! Viime kuukaudet ovat menneet niin totaalisesti kahden työn loukussa, että en ole revennyt nettiin oikein ollenkaan... valoisampaa kirjasyksyä odotellessa!

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.