33 X Asterix

Uderzo: Riidankylväjä

Kävin äskettäin Roomassa. Piti sitten lukea muutama Rooman valtakuntaa käsittelevä kirja. Innostuin myös kaivamaan esille rakkaat vanhat Asterixini.

Tallella ovat. Myös tenho on tallella: kun lukee yhden, pitää lukea kaikki, ainakin jos aloittaa paremmasta päästä.

En edes yritä kirjoittaa koherenttia analyysia Asterixeista. Jos niistä pitää, tietää jo oleellisen. Jos ei, ei varmaan ole vielä lukenut niitä. Sitä paitsi luettuani nyt hyvin lyhyessä ajassa kaikkiaan 33 albumia ovat  ajatukseni hiukkasen sekavat...  nunc ehkä est bibendum? Mutta laitanpa silti jakoon mitä tämän kierroksen myötä opin.

1. Asterixeja voi muutaman vuoden täyspaaston jälkeen ahmia putkeen kuin hourupäinen.

2. Etulehden karttaan isketyn legioonakotkan mystinen kirjanyhdistelmä SPQR on lyhennys sanoista Senatus Populusque Romanus, Rooman senaatti ja kansa. Sama lyhenne löytyy myös monen roomalaisen rakennuksen seinästä. Tulkitsen sen tarkoittavan Valtion Rahoittamaa... Tai sitten se on ollut imagomainontaa.

3. Takakansista löytyvään luetteloon ei voi luottaa. Obelixin kantamassa hiidenkivessä albumit listataan suomennosjärjestyksessä. Siitä aiheutuu tarpeetonta anakronismia. Oikea järjestys löytyy täältä.

4. Asterixit ovat loistavaa kansainvälisyyskasvatusta ja yleissivistäviä kuin mitkä. Mitä tästä Euroopasta tulisi ilman stereotypioita? Meiltähän loppuisi keskinäinen kommunikaatio kokonaan.

5. Minä vain kuvittelin, että Asterix Gladiaattorina sijoittuu osin Colosseumille. Mutta ei. Sehän tapahtuu Circus Maximuksella. Mikä onkin hyvä, sillä Roomassa selvisi, että nykyään Colosseumina tunnettu rakennus pystytettiin vasta 130 vuotta Asterixin aikojen jälkeen.

6. YKSI PUUTTUI!!! Kirous ja kuolema, jossain vaiheessa minulta on jäänyt ostamatta Obelixin kaleeri. Eikä sitä löytynyt Antikka.netistä eikä Bookysta. Onneksi on Huuto.net.

7. Kyynikot, jotka motkottavat viimeisten albumien tasosta, ovat osittain oikeassa. Gallialainen kertomataulu, Asterixin & Obelixin syntymäpäivä ja etenkin Taivas putoaa niskaan ovat vähän, noh, noloja. Ruusu ja miekka ei sekään iskenyt... mutta siitä sentään selvisi miksi Idefix niin tykkää puista.

8. Innolla odotan mitä tuore tiimi on saanut aikaan, vaikka Hesarissa vastaanotto oli nuivahko. Upo-uusi Asterix on nimittäin ilmestynyt! Helsingin kirjamessuilta sen olisi jo voinut pongata, mutta kun messuiluni jäi tänä vuonna virtuaaliseksi, pitää käydä kaupassa ostoksilla.

9. Paras albumi on Asterix ja Riidankylväjä tai Alppikukka tai Ennustaja. Tai Asterix gladiaattoriana tai  Olympialaisissa. Tai sitten Jumaltenrannan nousu ja tuho. Tässä asiassa minulla on todella vankka mielipide.

10. Onpa upea fiilis kun huomaa, että jotkut jutut ovat keski-iässä vähintään yhtä hyviä kuin alakouluiässä. Ehkä vähän eri syistä mutta kumminkin. Nam.

Steven Saylor: Roma ja Empire

Kaksoiskirjajuttujen putki näemmä päällä, mutta ei voi mitään: luin nämä molemmat Steven Saylorin kirjat äskeisellä Italian reissullani ja niistä on ehdottomasti raportoitava yhdessä.

Roma kertoo (rummunpärinää) Roomasta, tarkemmin sanottuna Rooman valtakunnan synnystä ja kasvusta. Tarina alkaa hulppeasti vuodesta 1000 eKr. ja päättyy vuoteen 1 eKr. Suolakauppiaiden leiripaikasta kehkeytyy kirjavien vaiheiden kautta pieni kuningaskunta, sitten Rooman tasavalta, lopulta maailmanvalta. Saylor hallitsee melkein liian laajan aiheensa kutistamalla sen kahden suvun tarinaksi. Rooman valtiaiden piirin liepeillä liikkuvat Pinariukset ja Potitiukset sukupolvesta toiseen, vaihtelevalla menestyksellä. Tarina pysyy mittakaavaltaan inhimillisenä ja Rooman legendat heräävät eloon.

Empire jatkaa tarinaa osapuilleen siitä mihin Roma sen jättää, vuodesta 14 jKr., ja päättyy vuoteen 141. Tällä kertaa ollaan Pinariusten matkassa ja seurataan neljän sukupolven selviytymistä Rooman ehkä huikeimpina aikoina. Keisari Augustuksen pitkä rauhaisa kausi on päättymässä ja edessä ovat vaaralliset ajat. Tiberius, Galigula, Claudius ja Nero... Vespanius ja hänen poikansa... lopulta Trajanus ja Hadrianus.

En tiedä olisinko innostunut näistä kirjoista niin, ellen olisi niitä poiminut matkaan nimenomaan Roomasta. Roma kävi hyvästä kertauskurssista mitä tulee Rooman varhaisvuosien legendoihin, mutta se on väkisinkin ihmiskuvaukseltaan vähän ohut. 650 sivua on paljon... mutta aiheeseen nähden vähän. Parhaiten Romasta jäävät mieleen Romuluksen ja Remuksen kuningasajat sekä Caesarin päivät. Tiesittekö, että "caesar" alkujaan viittasi runsaaseen ja tuuheaan tukkaan? Nolompi juttu, sillä kuten Asterixista tiedämme, Caesar oli vanhemmiten kalju. Opettavainen kirja kaikin puolin!

Pidin siitä, että Saylor otti keskushenkilöikseen asteen tavallisempia ihmisiä eikä keisareita tai kuninkaita; se antoi liikkumavaraa ja teki eläytymisestä helpompaa. Saylor myös antoi itselleen mahdollisuuden jättää käsittelemättä asioita, joista ei ole tyydyttävän varmaa tietoa tai jotka olisivat liian puuduttavia lukijan hahmotettavaksi. Silti tarina tuntui välillä pakotetulta. Romasta näki, että kerronnan sitominen sukujen vaiheisiin edellytti kompromisseja.

Tarkkasilmäinen roomantuntija pongaa Vestan temppelin rauniot.

Empire sen sijaan oli kirjanakin vetävä tapaus. Roman kertomuksessa kirmaili 11 keskushenkilöä läpi tuhannen vuoden, Empire käsitteli neljä kohtaloa ja puolentoista vuosisataa. Ihmisten persoonistakin ehti saada selvää. Empirekin sisältää muutaman vähän kömpelön deus ex machinan, mutta kokonaisuus on silti toimiva, vaikken episodiromaaneista erityisesti pidä. Saylorilla on ollut pokkaa poiketa stereotyypeistä silloin tällöin. Esimerkiksi keisari Neron lähipiiriin kuuluva Lucius Pinarius on Neron aito fani, loppuun asti.

Oli mahtava lukea Empirea nyt kun Rooman muistomerkit olivat tuoreessa muistissa! Tässä kirjassa rakennetaan mm. Trajanuksen pylvästä ja Hadrianuksen mauseleumia ja Colosseumia (a.k.a Flaviusten amfiteatteri) ja tietenkin hengaillaan Neron hurjassa Domus Aureassa. Rakennusprojektit, sodat ja politiikka eivät kuitenkaan hallitse kirjaa ylenmäärin. Tilaa jää vihalle ja rakkaudelle. Ja filosofiallekin.

[--] There are moments when I'm with you that I forget where I am, even who I am. I lose myself in the moment.' 

She smiled. 'And isn't that delicious?' 

'Dangerous, Epictetus would say. To lose one's self in ecstasy is a trap, an exaltation of the body over the will, a capitulation to appetite, an invitation to heartbreak and disappointment because we have no control whatsoever over the passions and appetites of another. A person may love us one day and forget us the next. Pleasure can turn to pain. [--] (Empire, s. 403)

Eihän Saylor mikään Hilary Mantelin kaltainen tyylitaituri ole... eikä kumpikaan kirja saa varsinaisesti henkeään pidättämään... mutta romaaniparina Roma ja Empire olivat tyydyttävä setti. Helposti uppoava historian kertauskurssi. Kun pääsin loppuun, olisin toivonut tarinan vielä jatkuvan. Mutta ei. Ehkä pitäisi lukea uudestaan jokin omasta hyllystä löytyvistä Rooma-kirjoista. Ihmiskunnan viholliset tai peräti Tacituksen Keisarillisen Rooman historia.... Jälkimmäinen on aikalaishistoriaksi harvinaisen luettavaa tekstiä.

Ja onhan aina Asterix.

Steven Saylor (2011, alkuperäinen 2007). Roma. Corsair. 978-1-84901-604-9.
Steven Saylor (2011, alkuperäinen 2010). Empire. Corsair. 978-1-84901-602-5.

Arvioita:
David MacLaine pitää Romaa helppona introna syvempiä kirjoja varten
Simon ei Empiresta innostunut; Historical novel society tykkäsi enemmän mutta moittii ohuita naishahmoja.