sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kuuntelen, vieras

Otin syksyllä kunnianhimoisen tavoitteen opetella uudestaan lukemaan runoja. Lupasin pyhästi itselleni, että luen kokoelman kuukaudessa vaikka henki menisi... ja myönnän suosiolla, että jonkinlainen deadline on kyllä tarpeellinen kannuste meikäläiselle.

En niin ettenkö yleensä nauttisi tovista runojen parissa. Kunhan olen päässyt niin pitkälle. Mutta runojen lukemisesta on tullut jonkinlainen kuntosalilla käymisen henkinen vastine: jälkeenpäin on hyvä olo, mutta se lähteminen on yhtä tuskaa ja vetkuttelua. Aina löytyy jotain muuta tekemistä / lukemista.

Runot vievät henkistä energiaa ja aikaa aivan eri skaalalla kuin suurin osa lukemastani proosasta.

Pitääkseni kiinni "kokoelma kuussa" -aikataulustani jouduin siirtämään sivuun kaksi keskeneräistä runoteosta ja tarttumaan tähän Tuomas Anhavan suomentamaan tanka-runojen kokoelmaan. (Palaan niihin kahteen vielä - kumpikaan ei ole huono, mutta en näemmä pysty sulattamaan niitä kovin suurina annoksina.)

Kuuntelen, vieras on moniulotteinen mutta myös vähäeleisyydessään jotenkin helppoa luettavaa. Epäilen tosin, että en saa kaikista runoista irti aivan oikeita asioita, sillä runoihin liittyy ilmeisesti runsaasti symboliikkaa. Esimerkiksi kuu viittaa usein Budhaan. Tämän kertoo Anhava avuliaasti kirjan lopussa olevissa lisäselityksissä.

Yksi lempirunoistani tässä kokoelmassa on Tsurayukin kuolinruno.
Elämä täällä
on vain kuin vedessä
kuun kuvajainen
Otat sen kämmenelle
Kummeksit: onko sitä?
(s. 75)
Pidin tästä siksi, että runo synnyttää heti tunnetilan ja kuvan. Ajattelen katoavaisuutta ja ihmetystä, jota tunnemme katoavaisuutemme edessä... ja nyt sitten pitikin jälkikäteen pohtia mahtoiko Budhallakin olla jokin rooli tässä. Höh.

Tai no ei, itse asiassa tuo Tsurayukin runo toimii niinkin - jospa hän kuoleman lähestyessä pohtii onko seurannut aitoa ihannetta vai harhakuvaa. Toisaalta, vaikkapa tässä Izumi Shikibun runossa kuusymboliikka tekee sisällöstä heti kiinnostavamman - ehkä siksi, että runo ei ensimmäisellä lukukerralla liikauttanut ollenkaan.
Pimeydestä
vaellan pimeyteen
eikä tietäni
valaise kuin kaukainen
kuu vuoriston harjalla.
(s. 26)
Kaikkiaan kokoelma oli minulle lukukokemuksena epätasainen. Risto Rasan Seinässä useimmat runot puhuttelivat jollain tavalla, mutta näistä varsin moni meni ohi. Kaunista - mutta ei silti riipaise. Ei herätä mitään, ei liikuta mitenkään. En tajua enkä koe, enkä siis innostukaan. Munetaken nimiruno on yksi näistä.
Kuuntelen, vieras,
ihmetellen - vaan entä
nuo kalastajat,
joiden majoihin kaikuu
yö yöltä aallonkohu?
(s. 43)
Osa runoista kuitenkin osui ja upposi hyvin. Joukossa on kujeellisia ja lohduttomia ja sellaisella tavalla arvoituksellisia, että tiedän niiden jäävän mieleen. Tämä tuntemattoman runoilijan tanka on minusta yhtä aikaa hauska ja surullinen:
Kunpa vanhuuden
tullen kävisi päinsä
sulkea ovi
ja ottamatta vastaan
ilmoittaa vain: "Matkoilla."
(s. 80)
Tuossa jotenkin yhdistyy minusta yllätyksellisyys ja eleganssi ironiaan. Tykkään.

Mutta kuva, joka tästä kokoelmasta säilyy pisimpään mielessäni, on varmaan tämä Saigyōn kuulas visio:
Toisinaan joutuu
Kisagatan rannalla
puu veden alle:
kalastajat soutavat
kirsikankukkain yllä.
(s. 59)
Epäilemättä penkomalla löytyisi symbolisia selityksiä puulle tai soutamiselle tai kirsikankukille, mutta en halua tietää. Pidän tästä juuri tällaisena, fiilikseltään kirkkaana mutta merkitykseltään vähän hämäränä.

Näistä runoista saa irti monenlaista. Luulen, että nämä Anhavan suomentamat tankat ovat sellaisia tekstejä, joiden kokeminen on vielä tavallistakin enemmän lukijasta kiinni. Vähän nolotti laittaa tähän juttuun noin pitkä rimpsu lainattuja runoja, mutta ehkä on hyvä näin.

Tuomas Anhava, suom. & toim. (1968). Kuuntelen, vieras. Valikoima klassillisia japanilaisia tanka-runoja. Otava. (Myöhemmän painoksen ISBN 9511024310.)

8 kommenttia:

  1. Arvokas postaus!

    Minulla on teos, jossa on Tuomas Anhavan runoja, ja hän on ollut minusta hyvä runoilija

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jokke! Kun luin kirjan lopusta niitä Anhavan selityksiä käännösratkaisuistaan, ajattelin että kyllä hän on melkoisen työn tässä tehnyt. Ei ole runon kääntäminen mitä vain suomentamista, kyllä se on runoilijan hommaa...

    VastaaPoista
  3. Voi, miten hienosti olet kuvaillut näitä runoja! Tosiaankin joutuu miettimään, kuinka paljon kehtaa laittaa niitä esiin nettiin, mutta kyllä noin herkulliset näytteet lähinnä herättävät ruokahalun.

    Tuosta Munetakesta tekee mieleni sanoa (en kyllä tiedä kummastelitko sitä ihan tosissasi!), että jospa siinä runoilija on ollut vierailemassa meren rannalla ja ihmetellyt öisin meren huokua. Ehkä runoilija kummastelee siinä, miten uudet ilmiöt aluksi ihmetyttävät ja sitten kun niihin tottuu, ei niitä edes huomaa?

    Ihmettelin aluksi tuota kääntäjän nimeä kirjan kannessa niin isolla, mutta olet oikeassa siinä, että runojen kääntäminen kysyy myös runon sepittämistä.

    VastaaPoista
  4. ketjukolaaja, nyt paljastuu äärimmäinen typeryyteni - olen totisesti jonkinlaisen runokoulun tarpeessa. En ajatellut sitä tuolta kannalta ollenkaan. Jotenkin tulkitsin tuon ensimmäisen säkeen "kuuntelen sinua, joka olet vieras minulle/täällä" enkä "minä, joka olen vieras sinulle/täällä, kuuntelen..." Eli en asettunut "vieraaksi" ensinkään. Mutta kun niin teen, tuo kuvaamasi tulkinta on ilman muuta järkeenkäyvä, ja runo muuttuu vaikuttavaksi.

    Kiitos! Kun ehdin Oikukkaan tuulen kimppuun, koitan pitää tämän läksyn mielessäni ja olla tarkkana omien ennakkoasemieni suhteen! :-)

    VastaaPoista
  5. Minä luin tätä kokoelmaa ja Oikukasta tuulta vuosia sitten, pidin kovasti. Näissä runoissa on niin hieno, haikea tunnelma. Jotkut tietysti avautuvat paremmin kuin toiset... Kääntäjän työ on tällaisten teosten kohdalla kyllä aivan omanlaisensa urakka!

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen luultavasti lukenut tämän, mutta siitä on niin kauan, etten muista varmasti; joitain Anhavan kääntämiä tanka-runoja olen taatusti lukenut lukioikäisenä.

    Luultavasti näistä saa sitä enemmän mitä enemmän näitä lukee; tunnelma on helpoimmin tavoitettavissa, mutta pohjalla on aina enemmänkin... Hih, tässä runonlukemisessa on minulla vielä sarkaa! :)

    Ja Anhavalle pitää tosiaan nostaa hattua.

    VastaaPoista
  7. Hei Booksy, minä tykkään näistä Anhavan kääntämistä tanka- ja haikurunoista todella paljon. Heti tuli sellainen haikea fiilis, kun luin näytteitä. Mutta on niissä mukana myös ironiaa kuten sanoit ja huumoria. "Kas jo kävelen kuin vanha mies. Mistä olen oppinut tuon asennon?" (En ihan sanatarkasti muista!) Oikukas tuuli on minun suosikkikokoelmani. :)

    VastaaPoista
  8. Höh, luulin jo vastanneeni, mutta Blogger taisi syödä kommentin! Piti sanomani, Sara, että verrattuna Södergranin runoihin (toinen niistä kesken olevista kokoelmista) näissä tanka-runoissa on tosiaan ällistyttävän usein sellaista pientä huumoria ja itsensä kyseenalaistamista. Tykkään siitä, tulee tunne, että ei ole pakko ottaa ihan niin vakavasti kun kirjoittajakin hymyilee itselleen. Oikukas tuuli tulee sekin vielä lukuun... :-)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.