tiistai 15. toukokuuta 2012

Kirjan kansa

Kuva/kansi: Tammi/Jussi Kaakinen
Kirjan kansaa voisi luonnehtia kirjan tarinaksi, sillä Brooks kertoo kirjaimellisesti erään kirjan historiasta ja vaiheista. Kirja on Sarajevon legendaarinen haggada, 1300-luvulla Espanjassa tehty kuvitettu kirja. Haggada on juutalaisen uskon seder-juhlan perinteisiin liittyvä rituaalikirja, mutta mutkikkaiden vaiheidensa aikana Sarajevon haggadasta tulee jotain enemmän: symboli.

Kirjan nimessäkin on symboliikkaa, joka ei aivan täysin käänny suomeksi. Alkuperäinen People of the Book voisi viitata "kirjan kansoihin" eli Koraanissa mainittuihin kristittyihin ja juutalaisiin, mutta myös "kirjan ihmisiin", ihmisiin, joiden kohtaloihin kirja on kietoutunut.

Brooks kehrää haggadan ympärille kiehtovan tarinan. Nykyhetkessä seuraamme Hannan, australialaisen konservoijan, elämää kasvukipuineen ja epäilyksineen. Menneessä kuljemme haggadan mukana kirjan vaiheita seuraillen sotaan, syrjintään, vainoon, myllerrykseen, aina kirjan syntyhetkiin ja tekijöihin asti. Juutalaisten kirja osoittautuu jokaisen kirjaksi - ainakin kaikkien niiden, joiden sydäntä liikuttaa ihmisen historia. Kirjan kansaa ovat kaikki; juutalaiset, kristityt, muslimit kaikki tyynni, kunhan vain huomaavat sen itse. Hyvyys ei ole jakautunut etnisten tai uskonnollisten rajojen mukaan. Brooks tarjoilee tämän viestinsä vähän turhankin valmiiksi paloiteltuna... mutta ei se mitään. Ei kai jokaisen kirjan mikään rubikin kuutio tarvitse olla.

Romaani perustuu monin osin Sarajevon todellisen haggadahin vaiheisiin, mutta Brooks on toki käyttäynyt kirjailijan vapauksiaan reippain ottein. Silti ehkä juuri todelliset elementit tekivät tästä hyvän lukukokemuksen. Hannan romanssi ja hänen dramaattiset vaiheensa olisivat paljaaltaan tuntuneet vähän pahvisilta minusta.
[--] En suhtaudu seksiin välinpitämättömästi, kaukana siitä. Olen itse asiassa hyvinkin kranttu. Valitsen mieluiten muutaman harvan hyvännäköisen kuin ketä tahansa keskinkertaisuuksia. Mutta en ole kovin innostunut vääntämään muiden märkiä nenäliinoja kuiviksi, ja jos haluaisin kumppanin, perustaisin firman. (s. 52)
Tuossa puhuu itsetietoinen maailmannainen ja raudanluja ammattilainen... Mutta myöhemmät tapahtumat kertovat ihan muuta. No joo. Eipä siinä mitään. Haggadan tarinaan yhdistettynä kokonaisuus on kumminkin ihan toimiva. Brooks hallitsee kertomisen jalon taidon, ja Kirjan kansa kuljettaa kiehtoviin aikoihin ja paikkoihin. Sitä paitsi, haggadaan liittyy siinä määrin aitoa draamaa, että pieni tekodramatiikka siinä rinnalla uppoaa ilman kummoistakaan kakistelua. 

Kirjan kansaa voi tosiaan vilpittömin mielin suositella kirjoja rakastaville ihmisille, kuten Kirjavinkeissäkin sanottiin. Mukaansatempaava eikä liian raskas sukellus historian vuorovesiin. Viihdyin vaikken ihan villiintynyt.

P.S. Yritin löytää netistä jonkun järkevän ja puolueettoman tuntuisen lähteen haggadan vaiheista, mutta eipäs ainakaan pienellä hakemisella löytynyt sellaista tekstiä, joka ei a) myy jotain b) korosta jotain kansallisuutta/uskontoa. Wikipedia näytti fiksuimmalta lähteeltä! Alaosasta löytyy myös linkki Brooksin tutkimustensa perusteella kirjoittamaan New Yorker -lehden artikkeliin. 

Geraldine Brooks (2009). Kirjan kansa. Tammi. Suomentanut Arto Schroderus. ISBN 978-951-31-4471-5.

Arvioita:
Leena Lumi blogissaan
Katja Lumiomena-blogissa
anni.M. Oota, mä luen tän eka loppuun -blogissa

15 kommenttia:

  1. Kirjan kansa on siitä jännä kirja, että pidin siitä tuoreeltaan todella paljon, mutta nyt en muista kirjasta enää juuri mitään. Todellinen kirjojen ystävien kirja se tosiaankin on - ja totta, se ei ole mikään rubikin kuutio, mutta sen verran hyvin Brooks (muistaakseni ;)) tarinaa kuljettaa, että voisin lukea häneltä muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kyllä, tämä etenee hyvin... ja haggadasta aidosti kiinnostuu. Saas nähdä miten hyvä muistijälki minulle jäi! :-)

      Poista
  2. Minäkin muistan tykänneeni tästä kun luin tämä pari vuotta sitten. Brooksilta voisi tosiaan lukea muutakin, onkohan häneltä suomennettu muita kirjoja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ainakin tällainen löytyi... voisi kyllä harkita!

      Poista
  3. Minulle tämä kirja tulee aina olemaan blogihistoriani yksi kymmenen parhaan joukkoon kuuluvasta kirjasta. Kun lyödään yhteen historia, taide, seikkailu, rakkaus, mystiikka, uskonnot, saadaan jo coctail, joka vie minua. Erittäin tiatavasti tehty teos, joka jättiikusien jäljen. Kansi on maailmankaikkeuden upein, sillä pergamentissa näkyvät muutamin heikoin jäljin koko kirjan tärkeimmät tapahtumat.

    Lukisin Brooksilta lisää minäkin, kun vain löytäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, painava suositus! :-) Totta kyllä, hyvä coctail... minuun vetosi se uskontojen ja kirjarakkakuden kombo tässä parhaiten.

      Poista
    2. Minä lisään siihen vielä historian, seikkailun ja intohimon. Ja tässä kirjassa, niin kauheaa kuin siellä olikin, jäin ehdottomasti Venetsiaan.

      Kiinnostavaa, että myös Ian McEwan on vienyt mielestäni hurjimman kirjansa, Vieraan turvan, juuri Venetsiaan...

      Poista
  4. Aika samoilla linjoilla olen minäkin, mikäli oikein muistan. Yleensä en lue näe tällaisia muhkeita "historiikkeja", mutta kuten sanoit, Brooks saa pitkän ja polveilevan tarinan pysymään hienosti kasassa.

    Oma suosikkini Brooksilta on hieno ja karmea ruttoepidemiasta kertova Year Of Wonders. En tiedä, onko sitä suomennettu. Toivottavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, luulen ettei sitä ole suomennettu... ruttoepidemia kyllä kiinnostaisi! Täytyy pitää silmät auki ensi kerralla nettikirjakaupassa. :-)

      Poista
  5. Minulle tämä taas oli hienoinen pettymys, muistaakseni. Saattaa tietysti olla, että jouduin jostain syystä lukemaan tämän liian nopeasti tai jotain muuta häiritsevää oli mukana, mutta odotin taas alkuasetelmalta enemmän mitä tarina sitten loppujen lopuksi tarjosi. Jäi jotenkin läpilaukattu olo ilman sen syvempiä mietteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, minulle se Hanna vähän tihkaisi tässä... Voisin myös kuvitella, että se miten yksi juoni etenee "eteenpäin" ja toinen "taaksepäin" voi aiheuttaa vieraannuttavan fiiliksen, vaikka itse kyllä tykkäsin siitä. Mutta nopeatempoinen tämä on, noin niin kuin vanhasta kirjasta kertovaksi tarinaksi! :-)

      Poista
  6. Kuulostaa mielenkiintoiselta, ja kirja suorastaan sivistävältä, kun koko haggada-asia on ennestään ihan vieras. Miten paksu tämä kirja oikein oli kun Elma Ilona mainitsi sen olevan muhkea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, joo, tämä oli minustakin sellainen mukava lusikallinen yleissivistystä, taas kerran. Ei mikään tiiliskivi, olisiko ollut noin 400 sivua? Piti jo palauttaa kirjastoon, joten muistin varassa veikkailen. :-)

      Poista
  7. Hei Booksy, tämä kirja on ollut lukulistallani pitkään, mutta hyvä kun muistutit! Tulispa tämä jostain vastaan...jännä että tästä ei ole tullut pokkariversiota? Sinulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.