tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kadotetut

Kuva: Gummerus
Sarjassamme aukkoja kirjallisessa tietoisuudessa: huomasin Kuopiossa käydessäni, että sellainenkin suomalainen dekkaristi on kuin Marko Kilpi. Mies vaikuttaa Kuopiossa ja on ilmeisesti suuresti suosittu. Ups. Vaikka kuinka paljon lukisi, enemmän on näemmä lukematta. Ja vaikka kuinka seuraisi kirjablogeja, eivät vaan jää kaikki nimet mieleen.

(Kuopiossa näkyi mainoksia Dekkariseikkailusta, joka perustuu Kilven kirjoihin. Näitä ilmeisesti järjestetään monella paikkakunnalla - vau! Pitääpä ottaa selvää josko tuollaiseen joskus pääsisi mukaan. Ilmeisesti pitää kuitenkin olla ryhmä, jolle ohjelma tilataan. Miten on kamut, kiinnostaisiko vaikkapa ilta Anna Laineen seurassa?)

Olin eksyä aiheesta. Marko Kilpi. Kävin kahden bloggarikolleegan kanssa Kuopiossa pikkuisessa kirjakaupassa, josta tarttui mukaan myös Kadotetut, Marko Kilven toinen romaani. Oli juuri sopiva jännärifiilis, joten luinkin sen saman tien.

Keskushenkilö on vanhempi konstaapeli Olli Repo, joka on ennen poliisiksi kouluttautumistaan tehnyt uraa mainosmaailmassa. Ollin avioliitto on kivillä* mutta työ maistuu, ja hyvä niin, sillä sitä riittää. Kadotetuissa etsitään kadonneita ihmisiä ja kadonneita sieluja. Kilpi pohtii ansiokkaasti julkisuutta ja sen arvostusta. Miksi julkisuus tuo kunnioitusta, miksi kaikkien on oltava parempia kuin muut, miksi nyöryyttäminen ja valta vetävät puoleensa? Miksi yhden on niin helppo olla julma, miksi toinen katoaa mielikuvitusmaailmaansa?

Juonen tempoa pitää oikein erikseen kehaista. Tapahtumia riittää. Aina kun luulee, että nyt tuli suvanto, Kilpi nostaa kierroksia ja vauhti kiihtyy taas. Vastapainoksi actionille Kadotetuissa tarjoillaan pari vatsaa vääntävää tuskan kuvausta ja ainakin tusina Ollin filosofista pohdintaa. Henkilöhahmona Ollista jääkin vähän ristiriitainen kuva. Hän vaikuttaa yhtä aikaa empaattiselta mietiskelijältä ja testosteronihuumuiselta nyrkkisankarilta. Mutta ehkä pieni hämminki päähenkilön persoonassa on plussaa. Kaikkihan me olemme monenlaisia, useimmiten yhtäaikaa. Koska Olli on ainoa henkilö, josta oikestaan luonnekuvaa tehdään, ehkä on ymmärrettävää, että hän on sitäkin mutkikkaampi.

Kadotetut ei tapahdu mitenkään leimallisesti Savossa. Vaikkapa Kähköseen verrattuna tämä on neutraalisti yleissuomalaista tekstiä. Varmaan ihan hyvä ratkaisu dekkarissa. Teksti on sujuvaa, varsinkin dialogi kaikui minusta aidolta, eikä kliseitä ole kuvailussakaan ihan kohtuuttomasti viljelty.
Ovi aukeaa jälleen ja laiha, pipopäinen, hädin tuskin pariakymmentä täyttänyt nuori mies yrittää tukevassa humalatilassa survoutua sisään ylisuurissa vaatteissaan. Tällä kertaa järjestyksenvalvoja myöhästyy ja joutuu kaapimaan miehen takaisin, silä tämä on ennättänyt jo ottaa pari horjuvaa askelta sisäänpäin. 
- Älä vitun apina käy tekstiiliin, pipopää kimittää ja yrittää ravistautua irti tiukkenevasta hallintaotteesta. - Mä hommaan sut saatana viralta! Sä et tiedä, kuka mä oon. Mun kanssa ei leikitä. 
- Ole mun puolesta vaikka Azerbaidžanin keisari, mutta tänne et tule piipittämään. (s. 135)
Kilven ammattiosaaminen näkyy poliisin varusteiden ja toiminnan kuvauksessa. Organisoituminen takaa-ajoissa ja sisäänmenoissa, piikkimatot ja käskytykset, kaikki on ainakin maallikon silmään erittäin uskottavaa ja yksityiskohtaista. Ainoa, mikä minua mietitytti, oli Ollin oma-aloitteinen sotkeutuminen rikostutkintaan. Muista dekkareista olen saanut sen kuvan, että partiopoliiseilla on muuta tekemistä, mutta Kadotetuissa Olli on yhtenään suorastaan juoksuttamassa rikostutkijoita ja soosaa itse vaistonsa ajamana pitkin ja poikin kadonneita etsimässä.

No joo, kaipa Kilpi tietää paremmin mikä poliisin organisaatiossa on mahdollista ja mikä ei. Ehkä tässä pätee se vanha sääntö: helpompi saada anteeksi kuin saada lupa, ainakin jos on oikeassa.

Kaikkiaan tämä oli minusta hieno kirja lajissaan; muutama piirre vähän särähti mutta kokonaisuus pelitti niin hyvin ettei haittaa. Tuli luettua loppuun kuin huomaamatta. Ilman muuta pitää lukea lisääkin näitä Kilven juttuja. Kadotetut on vähän kuin ruotsalaiset dekkarit, ottaa kantaa yhteiskunnalliseen ilmiöön muttei teeskentele antavansa valmiita vastauksia. Matti Yrjänä Joensuun hahmojen psyykkinen syvyys tästä puuttui, mutta ehkä se on hyvästä. Harjunpää-kirjat ovat välillä melkein liian kipeitä.

Marko Kilpi (2009). Kadotetut. Gummerus. ISBN 978-951-20-8317-6.

Arvioita:
Jouni Mölsä Hesarissa
Asta Tenhunen Savon Sanomissa
Kirsi Kirjanurkassaan
Amma Amman lukuhetkessä

*Julistan kisan: mainitkaa onnellisessa avioliitossa eläviä fiktiivisiä poliiseja. Ei tule nyt muita mieleen kuin Harjunpää...

19 kommenttia:

  1. Mie tiesin kyllä, että on tämmöinen dekkaristi, mutta en Kuopio-kytkentää. Kun tuo samainen kirja tuli vastaan äänikirjana sikäläisessä kirjakaupassa (olikohan se Kirjapörssi?), niin ostin sen miehelleni myöhästyneeksi synttärilahjaksi. On kuunnellut tuota työmatkoillaan, mutta ei suostunut sen kummemmin kommentoimaan kirjaa, kun eilen asiasta kysyin (ei oikeastaan koskaan kerro, miten kirjat kokee, mikä on mielestäni tosi outoa...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, joo, uutta oppii koko ajan... Työmatkoilla tämäntapaiset kirjat ovat juuri sopivia; voisin kuvitella, että Kilven teksti toimii äänikirjanakin. Tai ei sitä koskaan tiedä. :-)

      Ahdistavaa, ettei saa kommentteja! Minä ainakin alkaisin heti epäillä, että kirjan on täytynyt olla surkea. No, ei ollut. ;-)

      Poista
  2. Heh, en malta olla ottamatta kisaan: onnellisesti naimisissa olevia poliiseja ei kyllä paljon dekkareista löydy. Näin sen kummemmin miettimättä tulee mieeen vain Laurie R. Kingin Kate Martinelli (no ainakin joissain kirjoissa on kuvausta sellaisesta normaalia tavoittelevasta avioliitosta, kaikkia osia en kyllä ole lukenut) sekä Colin Dexterin ylikonstaapeli Lewis, joka tosin on vain sivuosassa.

    VastaaPoista
  3. Äh jäi tuosta pois Donna Leonin Guido Brunetti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laurie R. Kingiä ja Donna Leonia ei ole tainnutkaan vielä tulla luettua! Ehkä pitää sitten kokeilla, jos sieltä löytyy onnellisia poliisiavioliittoja. :-)

      Poista
  4. Ostin Kilpeä miehelle joululahjaksi kun sen jostain blogista bongasin. Miehen mielestä ihan ok. Itse en ole kummoinenkaan dekkarinlukija, mutta Lehtolaisen Maria Kallio-dekkareista (eikös se Mariakin ole suhteellisen onnellisesti naimisissa?) ja Donna Leonin Brunetti-sarjasta pidän. Joensuun Harjunpäitä olen myös lukenut, mutta kuten sanoit, ne ovat välillä vähän liian kipeitä, hyviä tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, Maria Kalliot ovat tosiaan hyviä, ja hänen avioliittonsakin on enimmäkseen ok, mutta olen muistavinani, että siinäkin on välillä ollut melko huonoja kausia? No, en mene valalle, kun siitä on jo jonkin aikaa kun niitä luin. Harjunpäät ovat tosiaan melkein liian hyviä, hän menee niin uhrien ja rikollisten nahkoihin (ja Harjunpäänkin), että välilä on vaikea olla... mutta erinomaisia kirjojahan ne ovat, ei käy kieltäminen.

      Poista
  5. Kilpeä en ole lukenut, vaikka dekkareiden ystävä olen. Mutta ilta Anna Laineen seurassa kiinnostaisi varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, niinpä! Ja varmasti saisi myös hyvää ruokaa, jotain missä on kourallinen parmesania... ja paljon kermaa... ja lasillisen valkoviiniä... :-) Nam.

      Poista
  6. Minusta tämä oli mahtava kirja! Ihailen Kilven kerrontaa ja varsinkin tässä kirjassa äidin rakkaus oli niin keskeinen teema, että kolmen lapsen äitinä teos oli järisyttävä lukuelämys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachelle, ai, minä en jotenkin nähnyt tätä äitiyskirjana ollenkaan, vaikka tykkäsinkin kyllä. Hm. Se lääkäripariskunta tosin oli oikea masentavan vanhemmuuden malliesimerkki...

      Poista
    2. Voi anteeksi sekoiluni... Tämä kirja on siis Kadotetut - kun tarkemmin lukee,heh - eikä suinkaan Elävien kirjoihin, josta puhuin.. Ellet ole Elävien kirjoihin vielä tutustunut, suosittelen! Oli tämä Kadotetut myös loistava :) Ryhdyin kommentoimaan niin innoissani kun kerrankin joku muukin lukee Kilpeä, etten malttanut arvioosi paneutua. Teenpä sen nyt :)

      Poista
    3. Heh, Rachelle, kiitos vinkistä, pitää siis Elävien kirjojen kohdalla pitää silmällä äititeemaa.

      (Olinkin jo vähän kummissani, että miten ihmeessä olen äitiyden missannut kun se yleensä kyllä pomppii silmille joka kirjassa :D)

      Poista
  7. Ihanaa kun luit tämän ja vielä parempi, että tykkäsit. Tämä on ehdottomasti suosikkini Kilven kirjoista, mutta eivät muutkaan huonoja ole.

    Kadotetuissa tosiaan tempo on huikea, eikä lukija pääse pitkästymään, vaikka sitä yhteiskunnallista asiaa tulee aika paljon, Kilpi ei säästele siinäkään.

    Maria Kalliota minäkin olisin ehdottanut onnellisessa avioliitossa eläväksi poliisiksi, tosin viimeisin Kallio-tarina sai minut huolestuneeksi.

    Mieleeni tuli Juha Nummisen Sulo Naskali. Tosin olen lukenut vain yhden Naskali-tarinan, joten en tiedä onnellisuudesta muissa kirjoissa. Enkä haluakaan tietää, aion lukea ne vielä joskus:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, heh, näinhän tässä alkaa löytyä onnellisiakin poliiseja... Vai Sulo Naskali. :D Nimi on ainakin hieno, pitää joskus kurkkia kirjastossa.

      Luulen että näitä Kilpiä tulee kyllä luettua enemmänkin. Tosin vamaan luen nyt ensin nuo Koskis-kirjat.

      Poista
  8. Mä aloitin juuri eilen illalla Elävien kirjoihin. Sen liepeissä oli Kadotettujen arvioita, ja kehuvia olivat! Kiva kuulla, että sinäkin olet tykännyt.

    Elävien kirjoihin ainakin alkaa heti täräyttävästi. Tosi kiinnostavaa, vaikken dekkarin suurkuluttaja olekaan, mutta Amman vinkistä nyt viimein tutustun Kilpeen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, joo, Kilvellä tuntuu olevan melkoinen tempo näissä, en yhtään ihmettele alkua kunnon täräyksellä. Elävien kirjoihin menee ilman muuta listoille. ;-)

      Poista
  9. Yhden kirjan perusteella Noora Nurkka näyttäisi olevan onnellisesti naimisissa.

    Minulla Elävien kirjoihin odottaa hyllyssä, Kadotettuihin tykästyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, tuo Tuomolan kirja! On se lukulistalla, vaikka vähän vajosikin pinossa alemmas. Pitäisi varmaan lakata kasvattamasta pinoa... Mutta nyt sain uutta intoa, pitää ehdottomasti pongata onnellinen poliisiavioliitto.

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.