torstai 22. marraskuuta 2012

Dick Francis: Longshot


Myllersin äsken elämääni oikein kunnolla. Sivuvaikutuksena syntyi selkävaivoja ja pitkähkö blogitauko. Päätän hiljaisuuden kummalliseen kirjavalintaan: Dick Francisin Longshot on vanha, ei mitenkään pinnalla, eikä sillä ole mitään ilmeistä yhteyttä mihinkään... eikä edes massiivisia kirjallisia arvoja. Silti, kaikilla kirjoilla on aikansa ja paikkansa. Tällä kirjalla oli paikkansa juuri tässä ja juuri nyt.

Dick Francisilla on ollut kiinnostava elämä. Hän oli kuuluisa estelaukkajockey 40- ja 50-luvuilla, mutta siirtyi sitten urheilutoimittajaksi ja myöhemmin kirjailijaksi. Ensimmäinen trilleri ilmestyi 60-luvun alussa, ja sen jälkeen kirjoja putkahtelikin tappavan tasaista tahtia. Olen lukenut melkein kaikki ja useimmista pitänytkin, vaikka tuotannon taso ei olekaan yhtä tasainen kuin julkaisurytmi. Joukkoon mahtuu muutamia melko raakoja tekeleitä, ja osa on kestänyt aikaa huonosti (esim. Trial Run ja Twice Shy ovat nykyään lähinnä hassuja).

Longshot on minusta Francisia paremmasta päästä. Olen lukenut sen ennenkin - nyt se osui käteeni kirjoja pakatessani, ja tuntui äkkiä juuri sopivasti helpolta ja tutulta luettavaksi pala palalta elämänjäristyksen laantumista odotellessani.

Vuonna 1990 alun perin ilmestyneen romaanin kertoja John Kendall on äärioloissa selviytymisen asiantuntija, joka lukuisia matkaoppaita kirjoitettuaan haluaa romaanikirjailijaksi. Mutta kirjailijaelämän rahoittaminen ei ole helppoa. Esikoisromaaninsa julkaisua odottava Kendall päätyy laatimaan - korvausta vastaan - elämäkertaa hevosvalmentajasta. Laukkaurheilun maailmaan ja valmentajan erikoiseen perheeseen tutustuva Kendall huomaa pian sekaantuvansa myös murhan selvittelyihin. Eikä murhaaja ole kaukana.

Francis kirjoittaa yksinkertaista englantia, joka ei kuitenkaan ole tylsää run spot run -tasoa. Kas tässä nälkäinen ja paleleva kirjailija Kendall tekee lähtöä agenttinsa luokse:
[--] as I'd learned a thing or two by that time, I went not precipitously as soon as possible but later in the morning, so as to arrive at noon. Shortly after that hour, I'd discovered, Ronnie tended to offer wine to his visitors and to send out for sandwiches. I hadn't told him much about my reduced domestic arrangements; he was naturally and spontaneously generous. (s. 9)
Taisin aikoinaan ihastua Francisin kirjoihin kahdesta syystä: niitä oli helppo lukea englanniksi ja niiden myötä tutustui aina johonkin (minulle) eksoottiseen elämänpiiriin. Francisin miljööt liittyvät usein jollain tavalla laukkaurheiluun, mutta niihin sisältyy myös huima määrä yksityiskohtaista tietoa kaikenlaisesta muusta. Olen oppinut Francisilta, että jääkarhun maksaa ei kannata syödä, että lasinpuhalluksessa hallittu jäähdyttäminen on kaikki kaikessa, ja että beaujolais nouveau'ta pitää maistella kerran vuodessa. Ei mikään turha kirjailijatuttavuus siis!

Toki kirjat ovat ovat melko kaavamaisia, ainakin jos niitä lukee monta peräkkäin. Osapuilleen kaikissa toistuvat tietyt elementit. Kertoja-sankari on aina fiksu ja itsensä hallitseva mies, joka miettii moraalisiakin kysymyksiä. Kertoja myös aina päätyy kärsimään, tavalla tai toisella, yleensä sekä fyysisesti että henkisesti. Joskus taustalla on jo ennestään traumaattisia menetyksiä... joskus traumaattiset menetykset tapahtuvat vasta kirjassa. Mutta tuskista huolimatta Francis-äijät selviävät aina. Heillä on lokeroinnin taito.

Kun John Kendall omissa tuskissaan ei jaksa ajatella koko matkaa, hän ajattelee seuraavaa askelta. Ja sitten seuraavaa. Yksi kerrallaan.

Hyvä neuvo.

Dick Francis (1991, alkuperäinen 1990). Longshot. Pan Books. 978 0330 319584.
Pidemmän pätkän pääsee lukemaan täältä.

Arvioita:
LibraryThing-lukijoilta




21 kommenttia:

  1. Kiva kun oot taas internetissä. Toivottavasti selkävaivatkin helpottavat. (Olen kaikesta päätellen täällä sympatiarampa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas täällä... ja vanha ständi on näemmä pysynyt pystyssä jonkun viikon pakoilusta huolimatta. Selkä on lihastulehdusta vain, helpottaa aikanaan... toivottavasti sinultakin!

      Poista
  2. Voi, sinäkin pidän Dick Francisista! Ei kai pitäisi hämmästyä, jännärimakumme on usein samanlainen. Allekirjoitan täysin mielipiteesi siitä, että Francis on nautittavaa luettavaa kunhan häntä vain ei nautiskele liian usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitkän linjan fani... Dick Francisin kirjoissa on jotain ammattimaista ja maistuvaa, ainakin minun makuuni istuvat useimmiten hyvin. OIkein harmittaa, että kaikki on jo luettu. Onneksi parhaat kestävät uusintakierroksenkin. :-)

      Poista
  3. Kiva kuulla jotain täältä vaihteeksi! Paranemista edelleen toivotellaan. Yllätys, minäkin olen lukenut varmaan kaikki, mitä Francisilta on suomennettu. Uppoaa hyvin siihen samaan tarpeeseen kuin Desmond Bagley ja Alistair McLean. Kunnon sankarmeininkiä, rehellinen ja oikemielinen aina voittaa kierot kakkahousut. Ja lopussa kaunis nainen suutelee sankaria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, kyllä tämä tästä. Päivä kerrallaan!

      Voi, Alistair McLean! En tiedä miksei tullut mieleeni, mutta ilmeinen vertailukohde. Saattue Murmanskiin on minusta Maailman Äijäkkäin Itkettävä Romaani.... Luin sen ekaa kertaa teininä ja olin niiiin myyty. Myöhempi uusinta ei tehonnut ihan yhtä totaalisesti, mutta taisin itkeä tirauttaa silloinkin... Useimmat McLeanit eivät sentään ihan yhtä väristyttäviä ole, mutta moraalinen perusta on aina yhtä vankka. :-)

      Poista
  4. Joskus liikkui huhuja, että Francisin romaanien takana olisikin hänen vaimonsa, mutta ne kai kumottu... tiedä sitten.

    Yhtä kaikki Francisin romaaneja voisi luonnehtia sanalla "ammattimaisuus", siis myös sisällön suhteen.

    Oma suoksikkini on se jossa päähenkilö on viinikauppias (en muista kirjan nimeä); se tuntui ammatin kuvauksena niin saakelin romanttiselta.

    Jos olisin viinikauppias niin mitä muuta elämältä voisin enempää vaatia?

    Paitsi parempia, viinejä tietty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyösti S., muistaakseni Francisin vaimo olikin aktiivinen apulainen ja teki suuren osan tutkimustyöstä. Proof on yksi minunkin suosikkejani. :-) Juuri se kirja sai minut maistamaan marraskuun nuorta viiniä...

      Poista
  5. Ai niin, harmi etten osaa tähän laittaa valokuvaa. Kirstin viestiin viitaten, otin joskus 80-luvun alkupuolella valokuvan Bonniersin huvilan nurmikolla Desmond Bagleystä, Pentti Kirstilän ja Risto Kalssonin vieressä.

    Tukholmassa pidettiin silloin kansainvälistä dekkarikonferenssia.

    Bagley oli sympaattinen herrasmies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Laitapa juttua omaan blogiisi, niin pääsemme ihailemaan!

      Poista
    2. Peesaan Kirsiä, olisi kiva kuulla enemmänkin!

      Poista
    3. Kiitos ehdotuksesta!

      Yhden pakinan hyvä aihe.

      Hetken innostuksessa tietysti unohdin, että pitää etsiä ne Tukhoman reissun kuvat (kirjekuori on "jossakin") ja skannata. Tai sitten skannata Aamulehden sivulta (tein silloin matkakertomuksen sinne) tai Demarin sivulta, jossa Risto Hannula käytti ottamiani kuvia.

      No, yllytyshulluna asetan tämän tavoitteekseni - ei ensi viikon mutta...

      Poista
    4. Mahtavaa Kyösti! Odotamme kyllä kauemminkin kuin viikon... :-)

      Poista
  6. Tsemppiä selkävaivoihin! T: itse-täällä-niska-jäykkänä

    VastaaPoista
  7. Ihana kun olet palannut ja tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! Päivä kerrallaan... :-)

      Poista
  8. Kiva kun olet taas täällä :) Toivottavasti selkäkipu on jo helpottamassa, selkävaivat on viheliäisiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villasukka! (Ja kudonkin taas, sukkia...)

      Selkä helpottaa vähitellen, tänään uskalsin jo lyhyelle ja hitaalle lenkille. Voiton puolella siis!

      Poista
  9. Welcome back to business! Ja hah, keksinpä muuten juuri mitä olen hämärinä yläastevuosina lukenut: mm. kaikki Dick Francisin kirjat jotka Puumalan kirjastosta löytyivät, heh :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, kiitos, ja kivaa löytää muitakin Dick Francisia harrastaneita! Näissä kirjoissa on kieltämättä jotain koukuttavaa. Tosi äijäkkäitä jätkiä joka opuksessa! Ja tietysti nämä mieskuvaukset meni nuorena likkana ihan täydestä... :D

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.