tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kai se oli kesäkuu

Hyvin kylmää kestäviä suomalaisia metsäkasveja.
Säiden perusteella luulisi, että ohi livahtanut kuukausi oli pahasti myöhästynyt huhtikuu - mutta ei, näen kirjaston kirjojen eräpäivistä, että kesäkuuhan se. Ehkä eksynyt kesäkuu jostain Siperian perukoilta?

Ei silti, koleista keleistä ei juuri ole haittaa, kun on onnistunut sotkeutumaan kesäksi kirjan toimittamiseen, kattoremonttiin ja vielä konferenssiinkin. Tasapuolisen kiireistä menoa siis. Kirjojen kanssa on silti tullut vietettyä tovi jos toinenkin. Kuukauden kiinnostavin ja haastavin kirja on ollut ehdottomasti Thomas Pikettyn Capital in the 21st Century, jota tavailin lukumaratonilla. Se on tosin edelleen kesken, joten lopullista arviota on lykättävä.

Kesäkuun puhtaasti lukunautinnollisin kirja taisi olla Kingin Mr. Mercedes. Parhaan viihdepläjäyksen paikasta kisaavat melko tasaväkisesti Lee Childin Never Go Back ja Vera Valan Villa Sibyllan kirous. Sundin Varistyttö oli värisyttävä... mutta viihdyttävä olisi ehkä väärä sana.

Luettu ja blogattu:

Stephen King: Mr. Mercedes 
Erik Axl Sund: Varistyttö
Peter Franzén: Samoilla silmillä
Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Luettu muttei blogattu:

Esa Salminen (2011). Leposija Kilamakitossa. Äänikirja, kirjastosta. Sinänsä kiinnostaviin maisemiin sijoittuva tarina, jonka keskeinen sisältö jää silti vähän jankkaavaksi. Vanhaa kartanoa Mosambikissa kunnostava Daniel yrittää estellä luonnonvarojen haaskaajia ja selvittää talonsa historiaa. Tarina ottaa jo tutuksi tulleeseen tapaan reippaasti takaumia. Rotuun ja historiaan liittyvien kysymysten käsittely on minusta tässä suhteellisen onnistunutta, mutta päähenkilöt tuntuvat hiukkasen kliseiseltä, eikä Salminenkaan täysin vältä valkoisen miehen tatsia... Oikeastaan ei tule mieleen kuin yksi valkoinen kirjailija, josta ei tule tippaakaan 'ulkopuolinen' fiilis, nimittäin Nadine Gordimer. Silti tämä oli kohtuullisen viihdyttävä äänikirja, ja tulinpahan informoiduksi tuostakin maailmankolkasta. Bonuksena leppoisa lukija Erja Manto. Minna taas ei pitänyt hänen luennastaan lainkaan.

Anne O'Brien (2014). The Scandalous Duchess. Itse ostin. Jos suinkin olisin ehtinyt, tästä kirjasta olisi ollut kiva kirjoittaa kunnon juttu - ei siksi, että se olisi itsessään kovin ihmeellinen, mutta olisin mieluusti piehtaroinut niissä dynastisissa kuvioissa, joihin kirja liittyy... The Scandalous Duchess nimittäin kertoo tavallaan Ruusujen sodan lähtöasetelmista - miespääosaa esittää itse John of Gaunt, josta Lancasterien sukuhaaraa on myöhemmin (lue: Tudor-aikaan sijoittuvissa romaaneissa) ollut tapana laskea. Itse skandaaliherttuatar on puolestaan Lady Katherine Swynford, joka eteni hovissa hovineidistä rakastajattareksi ja lopulta vaimoksi asti. John ja Katherine ovat muuten telkkarissa pöyrivässä Valkoinen kuningatar -sarjassa esiintyvän kiihkomielisen Margaret Beaufortin isoisovanhemmat. Ups, taisin sittenkin tulla piehtaroineeksi. Mutta ei se mitään, juonesta saa näppärästi kuvan wikipediastakin, ja mitä tyyliin tulee, sanoisin, että kirja olisi hyvin kestänyt noin 20 % juustohöyläyksen. Erityisesti Katherinen itsetutkiskelua olisi voinut viilata vähän vähemmän imeläksi... Ei O'Brien ainakaan tämän perusteella Philippa Gregorya voita. Ihan luettavaa mutta suosittaisin lähinnä aihetta fanittaville. The Historical Novel Societyn mielestä tämä oli "epic tale of love and loss".

Petri Vartiainen (2014). Isäasentoja. PEKK:n jäsenkirja. Aloin lukea tätä pian Pölynimurikauppiaan jälkeen ajatellen, että saisin sille eräänlaisen temaattisen vastinparin. Vaan ei. Isäasentoja oli minulle lukukokemuksena takkuinen kuin mikä. Sivuja on rapiat 150, mutta lukeminen kesti ja kesti. Tulin siihen tulokseen, etten ymmärrä tämän vuosikymmenen isyyttä... Tai sitten Vartiaisen tuokiokuvauksiin nojaava kerronta ei vain toiminut minulle. Välillä tuntui, että Vartiaisen kertoja on ironinen, välillä sentimentaalinen. Hänen kuvaamanaan isyys on suorastaan hekumallisen kokonaisvaltainen arjen kokemus, johon vasta tässä sukupolvessa on oikeastaan päästy. Ja mitä naisiin tulee niin parhaassa tapauksessa pyhyys on kaiken katoamista yhteisen läsnäolon hetkelliseen ajattomuuteen. Lisään vielä, että lapset ovat ainoa elämän mittainen rakkaus. Kaikki tuo on minustakin totta - mutta jotenkin se on todempaa tuntea kuin lukea. Isäasentoja on repaleisuudessaan hiotunoloinen kirja; se kuvaa fiksusti kuvaa miespolvien toisilleen lahjoittamia kokemuksia; se on pullollaan teräviä tunnelmasirpaleita; sejätti minut pohjimmiltaan hyvin haaleisiin fiiliksiin. Mieluummin lukisin Pihkatapin uudestaan. Lumiomenan mielestä Isäasentoja oli sympaattinen.

Lee Child (2013). Never Go Back. Itse ostin, matkalukemista. Jack Reacher, tuo antimoderni nomadierakko, liftaa tässä kohti entistä duunipaikkaansa tavatakseen naisen, joka kuulosti puhelimessa kiinnostavammalta.* Perille päästyään hän huomaa, että nainen on kadonnut ja että joku kovasti haluaisi hänenkin katoavan. Mutta varmin tapa saada Reacher kiinnostumaan on tietenkin hätistää häntä pois. Takuuvarmaa Childin laatua, omassa lajissaan mainio tapaus. Toki Reacher on jo muuttunut hahmona absurdiksi, mutta en voi olla pitämättä hänen armottomasta logiikastaan. Never Go Back oli myös siitä mukava, että tässä kirjassa otettiin pitkästä aikaa esiin Reacherin henkilökohtainen elämä. Siitä onkin jo aikaa kun hänet nähtiin minkään perheen jäsenenä, edes periferisesti. Janet Maislin NYTimesista analysoi perusteellisesti muttei pahemmin spoilaa.

Cory Doctorow (2008). Little Brother. Itse ostin. Tämä on tullut hankittua joskus viime vuonna, ilmeisesti, koska olen luullakseni bongannut sen Liinan retrospektiivistä täällä. Little Brother on energinen (nuorten?) teknojännäri. Se on myös vakuuttava puheenvuoro yksityisyyden suojaamisen puolesta ja turvallisuushysteriaa vastaan. Teknisiä yksityiskohtia oli meikäläisen humanistiskaupallisepämääräiselle taustalle ehkä hieman liikaa... mutta detaljien ajoittaisen rasittavuuden korvaa hulppeasti se, että päähenkilö (Marcus, 17 v.) ymmärtää arjen tilastotiedettä - ja sen, että paha voittaa kun hyvät vain katsovat telkkaria popcornia rouskutellen. Peukutan.

Anna Jansson (2013/2011). Murhan alkemia. Maria Wern -kirjoihin on  jo tullut helpoksi solahtaa, vaikka yhdessä vaiheessa niihin vähän kyllästyinkin. Nyt osui käsiini työpaikan kirjakierrätyksestä tämä muutaman vuoden takainen Murhan alkemia, joka keskittyy paljolti Marian pomoon Tomas Hartmaniin. Juoni on poikkeuksellisen mutkikas Wern-sarjaan ja vaatii lukijalta vahvaa halua leikkiä mukana. Ja taas kerran poliisien yksityisasiat liittyvät tutkittavaan rikokseen! Siitä on kohta tulossa uusi inhokkikliseeni. Ei silti, Alkemia oli kokonaisuutena ottaen minusta ihan vetävää luettavaa. Alkemiasta saa aiheena pientä bonusta ja tietenkin myös lasinpuhalluksesta, johon Dick Francis ja Nora Roberts ovat jo ehtineetkin minut perehdyttää. Norkku törmäsi uskottavuuskynnykseen.

Helteistä heinäkuuta, ystävät! Toivoahan aina saa.


*Tällaisiin juttuihin jää aikaa kun ei esim. asu talossa tai käy töissä. 



10 kommenttia:

  1. Cory Doctorow siteerasi Steampunkfestivaaleilla Thomas Pikettya. En olisi tunnistanut mistä on kyse, jos en olisi seurannut lukumaratoniasi. Hauskaa, että olit lukenut sattumalta sitten Doctorowiakin viime kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija, sattuma totisesti! Itse asiassa loin Pikettyn kanssa vähän miettiä, että missä määrin scifi-kirjoissa näkyy Pikettyn ennustama "yläluokkaistuminen", mutta ihan suoria esimerkkejä en löytänyt; joissain on siitä viitteitä, mutta teema ei yleensä ole ollut mielestäni kovin keskeinen... Ja sankarihahmothan kai tapaavat kuulua luokkamielessä yleensä 'nousijoihin' :D

      Poista
  2. Tuo Little Brother liisi lukulistalleni. Olen juuri nyt innostunut YA-teknojännäreistä, koska olen lukenut Michelle Gagnonin loistavaa teknojännärisarjaa, ja Little Brother kuulostaa myös hyvältä ja se on näköjään myös saatavissa kirjastosta, jee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, kiva, toivottavasti tykkäät!

      Poista
  3. Kilimakiton kuuntelin uutukaisena aikoinaan ja jäin aika ristiriitaisiin tunnelmiin. Kysyin lähinnä, miksi kirja on kirjoitettu. Outo kokemus, vaikka ei vastenmielinen tms.

    Isäasennoista tykkäsin, samoin Pölynimurikauppiaasta, vaikka kovin erilaiset keskenään ovatkin :D

    Helteistä heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, Kilimakiton kohdalla hyvä kysymys... siinä oli jotenkin vähän punainen lanka hukassa. Mutta minulle se miljöö kai riitti tekemään kirjasta sellaisen "ihan jees" -kokemuksen. Ja äänikirjoissa (kun yleensä haluan ne levyinä enkä MP3:ena) ei tahdo kauheasti valinnanvaraa olla - nappaa kirjastosta mitä sattuu löytymään. Kaikki käsillä olevat Waltarit ja Christiet on jo kuunneltu, joten nyt menee ihan satunnaisgeneraattorilla! :)

      Poista
  4. Anna Jansson on minunkin lukulistalla. Kesääni kuuluu dekkareita. Alan vähitellen kyllästyä näihin sateisiin. Haluan lukea pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, olen niiiiiiin samaa mieltä - pitäisi päästä välillä parvekkeelle tai terassille jo! Ensi viikolle jo ennustavat tännekin kivoja kelejä - mutta huoh, mulla on työmatka, joten ei auta kuin toivoa, että kesää ilmaantuisi sitten heinäkuun loppupuolella.

      Poista
  5. Hyvä lukukuu ollut sinulla! Little Brotherista tykkäsin, itsekin Liinan suosituksesta sen luin. Siihen olisi toinen osakin, mutta jätän sen ehkä lukematta ettei menis vaan tuo eka pilalle. Meinasin tässä jossain välissä vetäistä ensimmäisen Lee Childini, ihan sarjan keskeltä itselleni poikkeuksellisesti, katsotaan kuinka käy.

    Helteistä heinäkuuta kaipaillen, mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, oi, kiva kuulla sitten mitä Reacherista tuumit! Itse olen jäänyt ihan nalkkiin niihin - ne ovat jotenkin niin puhtaan mustavalkoisia. Sinänsä keskeltä sarjaa aloittaminen ei varmaan haittaa tässä tapauksessa. Ihan paria ensimmäistä en välttämättä edes suosittelisi; ainakin muistelen, että kun itse aloitin jostain ei-ihan-alusta ja sitten luin myöhemmin ensimmäiset, olin sitä mieltä että ekoissa oli enemmän haparointia.

      Oikein mukavaa kesää sinnekin!

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.