Kirkkaan selkeää

Maarit Verronen on niitä suomalaiskirjailijoita, jotka ovat jääneet minulta paitsioon. Jossain vaiheessa Helsingistä muutettuani vain kävi niin, että kirjaostoksilla tulikin käytyä Pengerkadun antikvariaatin asemesta lähinnä Amazonissa - ja Portinkin tilaus lopahti äitiyspäivärahakaudella.

Vasta pari vuotta sitten uusin Portin tilauksen FinnConissa, ja kotimainen scifi hiipi takaisin listalle. Jääskeläinen, Isomäki ja vähän Sinisalokin houkuttivat. Verrosen kirjoja en kuitenkaan ole etsinyt; jotenkin oli sellainen mielikuva, että 90-luvulla eivät Verrosen novellit iskeneet. Taisi olla vielä Finlandia-ehdokkaanakin jossain vaiheessa? Epäilyttävää, jos ei toisin todisteta...

Nyt Kirkkaan selkeää suorastaan hyppäsi kassiin viime kirjastokäynnillä. Hyvä että hyppäsi: kirja on nimensä veroinen. Selkeä ja kylmän viileä tarina autioituvasta maasta ja elämänrippeistä. Kirkkautta antaa päähenkilön sitkeä inhimillisyys. Kirkkaan selkeää matkaa halki surullisen repaleisin Euroopan kääpiökokoon kutistuneen stoalaisen tyynen kuumailmapalloilijan ja tämän väliaikaisten ystävien kanssa.

Verrosen näkökulma ilmastonmuutokseen on ihan toisenlainen kuin Risto Isomäen kirjoissa. Yhteiskunnallinen ja sosiaalinen ulottuvuus ovat pinnalla; teknologia on vain mahdollistaja sekä hyvässä että pahassa.

Kirkkaan selkeässä tekstikin on konstailematonta ja selkeää, silti ilmaisuvoimasta.

Se oli niin typerää ja kohtuutonta kuin mikään saattoi olla. Mutta sen kanssa täytyi elää. Oli suostuttava järjettömään maksusuunnitelmaan, josta tiesin heti, että en voisi noudattaa sitä. Ainoa mahdollinen paikka, johon saatoin päästä tai johon minulla oli varaa mennä asumaan, oli huononpuoleinen lokeroasuntola. Siellä oli helppo saada tehtäväkseen kappaletöitä - ja mitään muuta ei sitten mistään löytynytkään. Kappaletöillä en lyhentänyt velkaa käytännössä lainkaan, sillä minun täytyi maksaa asuntolaokeron vuokra, ja vähän piti myös syödä. [s. 10]

Pitää katsoa, löytyisikö paikallisesta kirjastosta Verrosen aiempia kirjoja. Ehdottomasti to do -listalle.

Maarit Verronen (2010). Kirkkaan selkeää. Helsinki: Tammi.

Turun Sanomien Mari Viertola taisi pitää kirjasta (arvio tässä), kun taas Hesarissa Helena Ruuska oli pettynyt (arvio tässä).


EDIT: tämä nappasi 2010 Tähtivaeltaja-palkinnon - ansaittu tunnustus, toivottavasti tuo lisää huomiota Verroselle!