Kahdentoista vala

Saran kirjoissa ainakin, ehkä muuallakin, on ollut esillä Raili Mikkasen Hopearenkaan taika. Kirja ja sen kanssa samaan sarjaan kuuluvat Pähkinäpuinen lipas, Myrkkypuun marjat ja Kahdentoista vala ovat olleet esillä muuallakin: muistan tunnelmalliset kannet jostain vaikken tiedä mistä.

Kirjastossa käydessä kävin kurkistamassa Hopearengasta ja päätin kokeilla miltä maistuisi nuorten historiallinen fiktio. Lainasin kaikki neljä. Takakansia tutkimalla selvisi, että Kahdentoista vala on kronologisesti ensimmäinen.

Valassa eletään 1670-luvun loppua ja tapahtumapaikka on läntisessä Suomessa, rannikolla, kaukana suurista kaupungeista. Eletään noitavainojen viimeisiä kiihkeitä vuosia. Briitta Joosepintytär, köyhä ja kiivassanainen parantaja, joutuu kevätkäräjille syytettynä noituudesta. Tarinaa kerrotaan Briitan kolmen tyttären näkökulmasta. Naimaikään ehtinyt Kirsti, itsekin parannustaidosta kiinnostunut Margareeta ja arka Anna joutuvat hekin käräjille todistajina, ja pian ollaankin kovan edessä: mestaustuomio uhkaa Briittaa, ellei löydy yhtätoista miestä vannomaan häntä viattomaksi.

Ei voi mitään, en kuulu kohderyhmään ja kyllä sen lukiessa huomaa. Tarinan kulku on Valassa sen verran yksinkertaistettua, persoonallisuudet korostuneita ja kieli paikoin niin osoittelevaa, että täti-ihminen putoaa jutusta ulos.

Kirsti kietoi kätensä Annan hentojen hartioiden ympärille. Hän katsoi tytön kalpeita pieniä kasvoja, joissa tummat silmät loistivat pelosta suurina ja puristi siskoa tyynnyttävästi itseään vasten. Kymmenvuotias Anna tuntui säikkyvän kaikkea ja kaikkia. Hän oli kuin arka metsänelävä valmiina hyppäämään piiloon pienimmästäkin rapsahduksesta.

- Meidän äiti ei ole tehnyt mitään liittoa, vai oletko muka joskus kuullut äidin huutavan perkelettä avuksi? Ei kukaan voi syyttää äitiä mistään, älä suotta pelkää, Kirsti lohdutti (s. 18)

Henkilöihin ja tapahtumiin en siis oikein onnistunut eläytymään. Vähän liian naivia, vaikka Annan kuulustelukokemus käräjillä kieltämättä värähdytti. On kuitenkin sanottava, että Mikkasen luoma maailma on sisäisesti johdonmukainen ja aihe kiinnostava. Pikainen netin selailu osoittaa, että vanhan Vaasan läänin alueella tosiaan tuomittiin 1670-luvulla väkeä noitina reippaaseen tahtiin. Valasta heräsikin jonkinlainen joutilas uteliaisuus aihepiiriin; Tampereen yliopiston noitanetin sivuilta löytyy melkoinen lähdeteosten lista.

Kotoperäisten noitien lisäksi uteliaisuutta herättää ajan arkinen elämä: nälkä, naimahuolet, kirkkomatkan pituus. Miljöö on rikas ja Valan luomissa mielikuvissa on elämää. En osaa kirjailijan tarkkuutta omien tietojeni pohjalta punnita, mutta ainakin kuvaus on uskottavan oloista. Mikkanen myös onnistuu synnyttämään kiinnostuksen siskosten myöhempiin vaiheisiin. Tuleeko Margareetasta parantaja, oppiiko Anna lukemaan?

Teksti on helppolukuista ja kirjat lyhykäisiä. Luultavasti luen seuraavatkin osat kun ne nyt on kotiin kannettu. Heh, Kaarina Kailan kuvat kannessa ovat niin hienoja, että ihan niitä hivelläkseen tekee mieli tarttua näihin kirjoihin. Suosittaisin näitä epäröimättä lukuintoisille 10 - 13 -vuotiaille tytöille; muiden lukijoiden kannattaa olla historiafriikkejä.

Raili Mikkanen (2003). Kahdentoista vala. Helsinki: Tammi.

Arvioita:
Paula Havaste Hesarissa