sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Vieras kartanossa

Kuva/kansi: Tammi/Tuija Kuusela
Tämän kirjan ehtivä lukea osapuilleen "kaikki" ennen minua, enimmäkseen ehkä siksi, että vahveroin pitkään luenko ensinkään. Mutta kirjaston palautettujen hylly suorastaan tyrkytti tätä, ja Globalia-kisan listani näyttää toistaiseksi niin laihalta, että tuntui tarpeelliselta edes yrittää lukea tuoreita käännöskirjoja.

Kannatti kyllä. Vieras kartanossa on hyvin erilainen kuin ainoa aiemmin lukemani Waters eli viktoriaaniseen aikaan sijoittuva erikoinen Affinity. (Olen tainnut joskus väittää lukeneeni Fingersmithin, mutta ei, nimimuisti vain on pettänyt; hyllystä löytyvä Affinity on Vieraan ainoa edeltäjä.)

Vaikka kirjoilla ei ole juuri muuta yhteistä, Vieraan tunnelma kieltämättä tuo mieleen Affinityn, jonka muistan hämmentävästi kiehtovana kirjana, jonka tapahtumista jää arvoituksellinen olo. Mitä tapahtui? Miksi? Kirjaan jää koukkuun, mutta henkilöissä ja juonessa on tulkinnallisuutta, joka jättää lukijalle vähän epävarman olon. Vieraassa epävarmuuden korvaa runsain mitoin Watersin lumoava rappeutuvan kartanon ja brittiläisen luokkayhteisön kuvaus. Kummitusjutuksi kirja on liian raskas eikä tarpeeksi karmiva... mutta sen sosiaalisessa kuvauksessa hienovireistä loistokkuutta.

En tarkoita loistokkuudella luokkarajoissa rypemistä vaan paremminkin luokkatietoisuuden läpitunkeman sosiaalisen eämän välittämistä sekä rajat luokkarajat huomioimalla että niitä rikkomalla. Kertoja tohtori Faraday elää taustansa ja asemansa ristiriidan aiheuttamassa välitilassa; hänet kartano viettelee tarjoamalla näkymän juuriaan myöten itsestään varman yläluokan elämään. Mutta samaan aikaan kun Faraday tuntee vetoa ja inhoa kartanon elämäntapaan ja kaikkeen mitä se symboloi, kartanon oma väki kohtaa mahdottomaksi muuttuvan yhtälön. Sodanjälkeinen uusi Englanti ei kartanonherroja kaipaa. Maat on myytävä, huoneet suljettava, sähkön säästämiseksi käytettävä kynttilöitä. Niiden lepattavassa valossa liikkuu jokin vieras...

Kauhuksi en tätä osaa luokitella, goottilaisesta fiiliksestä ja kummittelusta huolimatta. Mielenmaisemat ja sosiaalinen murros ovat jotenkin hallitsevampia. Otetaanpa lukunäytteeksi kohta, jossa luokkayhtälö on erityisen paljaasti näkyvillä. Kas tässä Faraday ja kartanon neiti puhuvat Faradaylle etäisesti sukua olevan rakennusmiehen kanssa:
[--] mies otti lakin päästään puhuessaan Carolinen kanssa - vaikka minua hän katsoi syrjäkarein ja nyökkäsi jotenkin kankeasti kun lähdimme jatkamaan matkaa. Tiesin, että vielä näinkin pitkän ajan kuluttua miehen oli vaikea sanoa minua "tohtoriksi", mutta ei tullut kuuloonkaan, että hän olisi puhutellut minua etunimeltä tai "herraksi". 
Sanoin niin luontevasti kuin pystyin: "Näkemiin, Tom." Caroline sanoi vilpittömän lämpimästi: "Nähdään taas, Pritchett. Oli mukava jutella. Olen iloinen siitä, että pojille kuuluu niin hyvää." 
Toivoin yhtäkkiä, että Carolinella ei olisi ollut naurettavaa hattuaan - en tiedä miksi. (s. 297)
Tuo etunimi/sukunimi/titteli-vekslaus: vau. Olkoonkin, että luettuani viime vuonna muutaman kirjan suomalaisista yhteiskuntaluokista olen herkistynyt niitä tarkkailemaan - ja että melkeinpä luulen moisista oireita toisinaan näkeväni - tuollaiseen hienostuneeseen luokkatutkaan tarvitaan ihan eri tason kerroksellisuutta kuin meiltä päin löytyy.

Vieras on suppean piirin psykodraama, jonka kertoja on melkeinpä epämiellyttävä mies. Sen viehätysvoimaisin hahmo on Hundreds Hallin kartano - eikä kartanokaan varsinaisesti pursuile iloa. Kuitenkin tykkäsin tästä kirjasta, enkä missään vaiheessa ärtynyt Watersin viipyilevään kuvailuun. Watersilla on taito kuljettaa tarinaa niin, että sivuja kääntää edelleen mielikseen, vaikka tapahtumat eivät laukkaakaan. Arvostus ansaitsee myös hänen kykynsä saada yhden kertojan tarina tarjoamaan myös muita tulkintoja. Vaikka Hundreds ja sen väki kohdataan Faradayn kautta, lukija suorastaan kutsutaan miettimään muitakin näkökulmia.

Sain Vieraan loppuun eilen illalla. Yli yön nukuttuani pidän siitä vielä vähän enemmän. Oikein hyvä lukuromaani, taidokas muttei teennäinen, mutkikas muttei käsittämätön. Ja hei - siinä on kartano ja kartanossa kummitus. Ehkä.

Sarah Waters (2011). Vieras kartanossa. Tammi. Suomentanut Helene Bützow. ISBN 978-951-31-5396-0.

Arvioita:
Toni Jerrman Hesarissa
Kaisa Neimala Parnassossa
Merja Leppälahti Kiiltomadossa
Penjami Maailmankirjoissa
Maria Sinisen linnan kirjastossa
Ja bonuksena kirjan jo lukeneille Järjellä ja tunteella -blogin juonikeskustelu

20 kommenttia:

  1. Minäkin kiinnitin huomiota tuohon siteeraamaasi kohtaan - tosiaan aika erilaista kuin nyky-Suomessa, josta teitittelykin on jo lähes hävinnyt.

    Minunkin olisi tarkoitus saada luettua vielä yksi ulkomainen käännöskirja Globaliaa varten :).

    VastaaPoista
  2. Minua hymyilyttää tuo, että yhden yön nukuttuasi pidät kirjasta vielä enemmän. Minä pidin Vieraasta kartanossa paljon jo syksyllä, jolloin sen luin, mutta nyt pidän entistäkin enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu juttu, mutta monet kirjat ovat sellaisia - näyttävät hetken päästä erilaisilta! Jotkut paranevat kun niitä hautoo, jotkut alkavat vaikuttaa tyhjänpäiväisiltä kun ensihuuma on ohi. Noh... ehkä kumpaakin lajia tarvitaan, ei se lukemishetken riemukaan pahasta ole. :D

      Poista
  3. Ai miten osuvasti kirjoitit (sinäkin) tästä kirjasta! Tämä oli minulle yksi viime vuoden mieleenpainuvimpia lukukokemuksia, mutta enpä olisi osannut noin hyvin eritellä, mistä kirjan monikerroksinen viehätys oikeastaan koostuikaan. Faraday oli tosiaankin hyvin kirjoitettu päähenkilö/minäkertoja: mies ei ollut kovinkaan sympaattinen tai samaistuttava hahmo, mutta onnistui kuitenkin pitämään lukijan otteessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa oli tosiaan hienosti se jokin mitä joku (heh, olipas selkeää! Varmaan se oli Stephen King?) kutsuu nimikkeellä gotta, as in gotta read on. Pakote? Ja tuota kykyä saada kertoja paljastamaan sekä itsensä että muut, sitä pidän kovassa kurssissa :)

      Poista
  4. Joku vertasi tätä tunnelmaltaan Kolmaneteentoista kertomukseen, ja se sai minut kyllä vain kiinnostumaan tästä vielä enemmän! Ehdottomasti "sitten joskus" -lukulistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun taas pitäisi "sitten joskus" lukea Kolmastoista kertomus. Nyt kiinnostuin siitä taas vähän enemmän kun tuosta vertailusta muistutit. :)

      Poista
  5. Minä pelkäsin tätä lukiessa todella paljon, vaikka varsinainen kauhu kirja tämä ei ehkä olekaan. Jotenkin kirjan rauhallisessa tunnelmassa ne pelotukset toimivat tavallista tehokkaammin.

    Kiva että tykkäsit! Jännityksellä odotan, pääseekö kirja BG-listalle vai ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännityksellä odotan itsekin mitä listasta tulee, pitäisi tehdä kunnon tutkimus luettujen kirjojen listaukseen ja katsoa mitä vaihtoehtoja on...

      Poista
  6. Kiva että tykkäsit tästä! Ja hienosti kirjoitettu arvio:)

    VastaaPoista
  7. Mukavaa, että sinäkin luit tämän! Ja kiva kun kommentoitkin jo tuonne juonikeskusteluun!

    Tämä on sellainen kirja, että tekisi mieli lukea tämä joskus uudestaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo juonikeskustelu toi ihan uusia ulottuvuuksia tulkintaan! :) (Mutta hyvä etten lukenut sitä etukäteen, olisi kyllä mennyt puoli hupia jos olisi tiennyt keskeiset tapahtumat ennakkoon.)

      Poista
  8. Tämä on ollut minulle tosiaankin sellainen lukukokemus, joka on nostanut arvoaan ajan kuluessa. Olen tainnut jo kahdesti nostaa sen arvosanaakin blogissa. ;) Kyllä minä kirjasta lukuhetkelläkin ihan pidin, mutta jotenkin se hienoviritteinen tunnelma on vahvistunut kirjaa jälkeenpäin ajatellessani. Minulla oli myös aika kovat odotukset tätä ekaa Watersiani aloittaessani, sillä olin kuullut kirjailijasta paljon hyvää.

    Minä olen ainakin tainnut verrata tunnelmaltaan tätä ja Kolmattatoista kertomusta, mutta tämä oli minulle paljon parempi ja aikuisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa minäkin että tämä on niitä arvoaan kasvattavia lukusijoituksia. Ehkä Watersilla on sellainen tunnelmanluomisen lahja - Affinitystäkin nimenomaan fiilis on painunut mieleen.

      Poista
  9. Tässä kirjassa on kyllä jotain todella kiehtovaa, jotain mikä jää mieleen kummittelemaan. (Heh.) Aivan upeasti rakennettu tunnelma ja henkilöhahmot, ja kuten juonikeskustelustakin huomaa, Waters jättää hyvin tilaa kunkin lukijan omille tulkinnoille.

    Suosittelen aina kaikkia lukemaan Watersilta Yövartion, joka on minusta myös aivan loistava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, siellä ooli mainion erilaisia ja oivaltavia tulkintoja, ja kaikkia pystyy kirjan pohjalta puolustamaan. Kumminkaan kirja ei tunnu sisäisesti ristiriitaiselta vaan eheältä. Hih, jos antaisin pisteitä niin kuin Karoliina, joutuisin kohta käymään niitä nostamassa! :)

      Poista
  10. Kommenttina tuohon "Tämän kirjan ehtivä lukea osapuilleen "kaikki" ennen minua". Poikkea Booksy vaan enemmän valtavirrasta. Itse en henk. koht. jaksa lukea yhden ja saman kirjan arvostelua blogista toiseen. Off the beaten path I say! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artsi, yhä vain poukkoilevammaksihan tämä lukeminen näyttää menevän!:D Tosin kyllä muiden suositukset vaikuttavat, kirjasta jää mieleen jokin kuva, joka sitten kirjastossa alkaa houkuttaa...

      Mutta sitä tuossa kai halusinkin pahoitella, että aavistan monen jo lukeneen tästä kirjasta useita juttuja. En kumminkaan malttanut olla kirjoittamatta kun tykkäsin keskivertorompsua enemmän - halusin taltioida tästä vaikutelmani, sillä luultavasti palaan Watersiin vielä uudestaan.

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.