Lyhytproosa ei yleensä ole innostanut. Tai jos totta puhutaan, en ole antanut tilaisuuttakaan.... Kokeilin kerran joskus lukioaikoina ja siihen jäi. Taisi olla Anni Sumarin Beautiful dreamer, lahjaksi saatu. Jäi ymmärtämätön ja tyytymätön olo, sellainen tunne että ideaalilukija on joku ihan muu, joku runollinen ja korkealentoinen tyyppi.
Luin taannoin Petri Tammisen kirjan Muita hyviä ominaisuuksia. Sen kanssa sai väliin nauraa ääneen ja väliin hyristä hyvää mieltä. Pakko siis hakea lisää. Onneksi kirjanarkkarille löytyy pienestäkin kunnasta julkisin varoin operoiva diileri.
Miehen ikävä on löytämistäni vanhin, vuodelta 1997. Kirja on kokoelma lyhytproosaa. Herkkupaloja, hotkia tekisi mieli, mutta Tammisen lauseet pysäyttävät monta kertaa natustelemaan ja nauttimaan.
Jos on aamulla riidelty, viestin kirjoittaminen vie aikaa. Valmiiseen lappuun tulee lisättyä jotakin pientä. Se näyttää heti liialliselta. Kynä on laskettava lapun päälle huolettomaan asentoon. [Kävelyllä, s. 59]
Nam.
To do -listalle loput Tammiset. Ehkä pitäisi antaa myös Sumarin lyhytproosalle uusi tilaisuus. Omasta hyllystä löytyisi. Odotan korkealentoista päivää.
Petri Tamminen (1997). Miehen ikävä. Helsinki: Otava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.