tiistai 27. joulukuuta 2011

Täydellinen paisti ja hieno kirjakerho

Kuva/kansi: Teos/Jussi Karjalainen
Satu Taskisen Täydellinen paisti voitti Hesarin esikoiskisan, joten Pieni esikoiskirjakerho lähetti sen meille kerholaisille kotiin. Hyvä juttu. Taas kerho tekee juuri sitä mitä siltä odotinkin: pitää minua ajan tasalla suomalaisesta kirjasta ja pakottaa ajoittain mukavuusalueen ulkopuolelle. Yhden päivän romaani, joka kertoo ruoanlaitosta? Ööö... ei hyppäisi ihan ensimmäisenä kirjakaupasta matkaan, mutta nytpä tuli tähänkin tartuttua.

Suurenmoista lukunautintoa en tästä kirjasta saanut. Taskisen Paisti on taas kerran erinomainen ja selvästi hieno kirja, josta en juuri nauttinut. Jummi. Tunnen itseni ihan antikriitikoksi, kun jatkuvasti käy näin näiden voittajien kanssa; viime vuoden esikoisvoittajaahan en saanut edes luettua loppuun.

Paisti kertoo Itävallassa asuvan suomalaisen Tarun vaikeasta päivästä. Hän odottaa avomiehensä kanssa vieraaksi miehen sukulaisia. Aikomuksena on tehdä vaikutus tarjoamalla täydellinen sianpaisti, itävaltalainen perinneruoka. Mutta reseptit ovat vaikeaselkoisia, ajatukset harhailevat, naapurin eläkkeellä oleva rouvakaan ei ole niin avulias kuin voisi, eivätkä Tarun visiot täydellisistä kutsuista ihan natsaa anopin tai kälyn käsityksiin.

Paisti ei kuitenkaan ole mikään perhedraama, eikä minusta oikeastaan edes ihmissuhdekertomus. Paremminkin tämä on klaustrofobinen ja ahdas tarina ulkopuolisuudesta. Sellaisena Paisti toimii. Taru tuntuu olevan hukassa omassa elämäntilanteessaan, mutta ongelmat projisoidaan minän ulkopuolelle. Päähenkilön sekavuus ja vieraus omalle itselleen rasittaa. Tarun haparoinnissa on tyylittelyn tuntua. On kuin Taskinen seuraisi omaa reseptiään ja tekisi sen täydellisesti; spontaani fiilis jäi ainakin minulta puuttumaan tätä lukiessa.

Kerronta on ovelampaa kuin ensisilmäykseltä näyttää, ja jonkinasteista löytämisen iloa Paistin kanssa kyllä saa. Taskinen on kääntänyt ja kaulinnut ja taiteillut taikinaansa yllätyksiä. Teksti on sellaista kuin tajunnanvirtaromaaneissa yleensäkin, yhtä aikaa tiivistä ja puokkoilevaa. Jos vertaan aiemmin tänä vuonna lukemaani Melomiseen, Paisti on kuitenkin jollain tavoin synkempi ja rasittavampi luettava. Eivätpä nämä yhden päivän tajuntaromaanit yleensäkään huumoria pursua, mutta Paisti tuntui raskassoutuiselta.

Jotenkin tuli jatkuvasti tunne, että tässä pitäisi hymyilyttää, naurattaa, kihertää ihan kippurassa... mutta ei vain naurattanut. Paisti hukassa? Hahaa. Naureskelemisen sijasta minä vain mietin otsa rypyssä, että pitäisi nauraa.

Höh. Ehkä Paistin tyyli ei vain istunut minun huumorintajuuni tai sitten en vain riittävästi osannut eläytyä päähenkilöön. Jäin ulkopuolisen tarinasta ulos.
"Seis!" 
Itävaltalainen tuli minua eteiseen vastaan. Palo? Vesivahinko? Jokin eläin? Luotin Itävaltalaiseen hätätapauksissa. Kyseessä saattaisi olla hätätapaus. Kaasua? Vuotava hella? Hätätapauksissa ei kannattanut kysellä vaan toimia, kyseleminen oli hätätapauksissa ärsyttävää, turhaa ja typerää. Kuka olisi uskonut, tulirokkokin on ilmoitettava terveysviranomaisille, jotta he sitten voivat tehdä sen mitä heidän sopimuksen mukaan oli tehtävä. Kaikki ensiapuoppaat olivat täynnä hyviä ohjeita, joita ei saanut noudattaa, mikäli niitä ei ollut harjoitellut. Eli mitä? Saiko vai eikö saanut? Pitikö vai eikö pitänyt? Jokaisen ensiapuoppaan, niidenkin jotka seisoivat meidän kirjahyllyssämme, alussa lukee, että ei saa tekohengittää, ellei ole oppinut sitä. Että voi aiheuttaa paljon vahinkoa, jos tekohengittää eikä osaa sitä. [--] (s. 31)
Lopuksi vielä pari sanaa PEKK:stä, ensimmäisen kirjakerhovuoden kunniaksi. Tähän mennessä kerhon kautta on tullut kahdeksan kirjaa. Kaksi novellikokoelmaa (Musta timantti ja Lihakuu), kaksi tiivistä tajunnanvirtakirjaa (Täydellinen paisti ja Melominen), kaksi trilleriä (Koiruohon kaupunki ja Vilpittömästi sinun) ja kaksi historiallisista konteksteista ammentavaa merentuoksuista romaania isyyskierteellä (Hylky ja Verkko). Hih, mitenkäs nämä nyt näin pareittain osuivatkin?

Kirjat ovat olleet kokonaisuutena katsoen positiivinen yllätys; esikoisuus ei ole mitenkään läpitunkeva piirre näissä teoksissa. Melkein kaikista pidin, vaikka en itse niitä valinnutkaan, ja tunnustan tason kovaksi niissäkin, jotka eivät minuun sattuneet kolahtamaan. Suomalaisen kirjan laadussa ei selvästikään ole mitään häpeiltävää! PEKK:n jäsenetuna välittämät esikoiskirjailjoiden saatekirjeet ovat nekin olleet kiinnostava mauste.

Kirjakerhoon liittyessäni ajattelin, että katsotaan nyt vuosi. Hyvin toimii, katson toisenkin.

Satu Taskinen (2011). Täydellinen paisti. Teos. ISBN 978-951-851-381-3.

Arvioita:
Esa Mäkinen Hesarissa
Helena Miettinen Keskisuomalaisessa
Karoliina Kirjavassa kamarissa
Susa Järjellä ja tunteella -blogissa
Kirsi Kirsin kirjanurkassa
Leena Lumi blogissaan

10 kommenttia:

  1. Minä taisin tehdä tämän ihan ekana...

    Pidin aika paljonkin, mutta ei tämä naurua kirvoittanut, enemmänkin kauhua.

    Tehokas kuvaus neurooseista.

    VastaaPoista
  2. Leena, niinpäs taisitkin =) Silloin en ollut tätä ajatellut lukea. Olet oikeassa, hyvä neuroosikuvaus!

    VastaaPoista
  3. Minäkin törmään usein tuohon, että tuntuu, että pitäisi naurattaa, mutta kun vaan ei naurata! Sama juttu Nenäpäivän kanssa, ei naurata sananvalinnat eikä sekoilut.

    VastaaPoista
  4. Leena, taisi olla Kirsi jo elokuussa, joka arvosteli tämän blogissaan ja minä marraskuun alkupuolella, sitten sinä ;) Siis jos tarkoitat tuota, kuka blogistaniassa ensin tämän "tarjoili" ;)

    Minua nauratti tämä vähän alussa, mutta sitten ennemmin herätti pohdintaa, ahdistustakin, koska se Tarun kuvaus ja vähitellen paljastuva henkilöhistoria oli jotenkin...puistattavaa paikoin!

    VastaaPoista
  5. Tosiaan, aika samaa mieltä taidettiin olla (niin kuin kävit jo blogissani kommentoimassa). Nyt kun lukemisesta on jo pieni hetki, olen tyytyväinen siitä, että tämä tuli luettua (jo esikoiselle erikoisen rakenteen ja muutenkin ansiokkuuden vuoksi), mutten edelleenkään ajattele kokemusta lämmöllä tai ihastuneena. Aika raskasta oli tarpoa sisällä Tarun mielessä.

    VastaaPoista
  6. Sonja, niinpä! Ja se on raivostuttava tunne; on kuin epäonnistuisin lukijana jotenkin. Onneksi olen oppinut antamaan itselleni anteeksikin. =)

    Susa, hih :) Sait kiinni, en tarkistanut päiviä. Olen muutenkin laiska näiden linkitysten kanssa, ja yleensä mukaan tulevat ensimmäiset googlella löytyvät...

    Olen samaa mieltä, kuva Tarusta tummuu matkan varrella... ei mitenkään sympaattinen henkilö, vaikka häntä toki aika ajoin säälii.

    Karoliina, tämän jäljiltä tuli kieltämättä sellainen 'sivistyinpäs taas vähän' -olo. Mutta Iloisena tartuin heti perään vauhdikkaaseen trilleriin! =)

    VastaaPoista
  7. Minulla tämä jököttää vuoroaan odottamassa. Olen nyt kyllä ollut aika poukkoileva lukija ja sivuuttanut monta sellaista kirjaa, jotka luulin lukevani. No, ensi vuoden puolella viimeistään paistin kimppuun...

    VastaaPoista
  8. Hih, minä itse olen aika huoleton linkittelijä ;) Vaikka googlella haen auki välilehtiin liudan arvosteluja, en silti useinkaan laita niitä mihinkään "aikajärjestykseen" vaan ihan vapaasti vaan laitan alekkain :)

    VastaaPoista
  9. Runsasta, erilaista mutta tasokasta on suomalainen kirjallisuus, myös esikoisten osalta. Makujen eroavaisuudesta käy hyväksi esimerkiksi se, että HS-esikoisraadin jäsen Esa Mäkinen itse arvosteli Täydellisen paistin melko nihkeästi samassa lehdessä...

    Hassua huomata vasta blogistasi, että meillä "Pekkissä" osui tuollaisia pareja valikoimaan... vuonna 2012 täytynee jo varoa tätä: "historiallisista konteksteista ammentavaa merentuoksuista romaania isyyskierteellä". :)

    VastaaPoista
  10. Salla, toivottavasti se muhii sopivasti kypsäksi. =)

    Susa, en minäkään jaksa näistä linkityksistä kummoisesti stressata... =)

    Jussi, minäkin vähän ihmettelin Mäkisen arviota kun sen huomasin, mutta makuasioitahan nämä ovat. MIksipä ei voisi yksi tykätä ja toinen dissata... ei taida löytyä absoluuttista hyvää kirjallisuuden rintamalla.

    Äimistyn kyllä totaalisesti, jos vuodelle 2012 osuu kaksi merentuoksuista ja isyysongelmaista romaania - hih, uusi genre! :D

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.