maanantai 2. tammikuuta 2012

Booksyn BF-lista


Blogistanian oman Finlandia-kisan säännöt ovat selvät: bloggaajat osallistuvat valitsemalla kukin omalle listalleen 3 - 6 vuoden aikana ilmestynyttä kotimaista kirjaa. Runot ja sarjakuvat sallittuja. Jutut ajastetaan ilmestymään (bim! nyt!) yhtäaikaa. Salla on luvannut koostaa listat ja laatia demokraattisen joukkoistamisemme tuloksista Blogistanian kuuden kärjen. Isot kiitokset Sallalle jo etukäteen taulukkoraadannasta!

Muuten... on aivan sairaan vaikeaa laatia tällaista listaa! Kunnioitukseni kaikenlaisia kirjapalkintoraateja kohtaan nousee kohisten. Olen lukenut kotimaista vuonna 2011 ilmestynyttä kaunokirjallisuutta yhteensä 29 kirjaa ja kaksi sarjakuvaa. Se on liikaa; sain helposti kasaan kahdentoista huipun listan, mutta kuuteen karsiminen teki kipeää! Rannalle piti jättää Routasisarukset ja Vilpittömästi sinun ja Ristiaallokkoa ja Huorasatu ja Metsäjätti....  nyyhkis.

Mutta kaikkien tuskailujen jälkeen Booksyn ehdokaslista näyttää tältä:

Jari Tervo: Layla. Tervo jakaa tietysti mielipiteitä, mutta näytän tykkäävän hänen kirjoitustyylistään. Layla nousee listalleni kirjan tympeästä lopusta ja omista epäröinneistäni huolimatta  Aihe on vahva ja sen käsittely purevaa - ja tässähän piti valita kirjoja, jotka ovat lukemisen arvoisia, ei täydellisiä.

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet. Tämä sarjakuvaromaani ei saanut paikkaa virallisessa kisassa. Hmm... jälkeenpäin ajatellen ehkä parempi näin. Hyvä että keskustellaan sarjakuvan asemasta ja roolista. Ja on sarjakuva ilmaisun muotona kuitenkin joissain suhteissa toisenlainen kuin kirjat. Joka tapauksessa Kädet oli minulle vuoden vakuuttavimpia kokemuksia. Sarjakuvat ovat parhaimmillaan todella kovaa kamaa. Peukut siis Tietäväiselle tästä; hän sorkkii yhtä yhteiskuntamme avohaavaa.

Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti. Ei voi mitään, minusta tämä oli hulvattoman hauska, moniulotteinen ja terävä teksti. Lasken tämän kaunokirjallisuudeksi tietynasteisesta dokumentaarisuudesta huolimatta.

Kaari Utrio: Oppinut neiti. Kuulkaas, Hirvisaari ei todennäköisesti päässyt Finlandia-listalle Minä, Katariinan ansioilla. Kyllä siinä jokin elämäntyöpalkintomeininki oli taustalla. Joten minäkin nostan Kaari Utrion uusimman listalle samalla periaatteella. Olen nauttinut Utrion kirjoista vuosikausia, toivottavasti saan nauttia vuosikausia lisää. Hyvä historiallinen viihde on Hyvä Juttu.

Mari Rasi-Koskinen: Katariina. Tämä saa taidokkaan esikoisen paikan listallani. Jälkikäteen mietittynä näen puutteitakin, mutta kerronnalliset ratkaisut ovat kiinnostavia, kokonaisuus toimi ja teksti on kaunista olematta ylityyliteltyä.

Karo Hämäläinen: Erottaja. Tiukan väännön jälkeen Erottaja kampitti Hiltusen Vilpittömästi sinun kisassa BF-listani trillerislotista. Hiltusen kirjan eettiset implikaatiot ovat minulle kiinnostavampia, mutta Erottaja on jännärinä tiukempi.

Kunniamaininta pitää vielä antaa Huotarisen romaanille Valoa valoa valoa. Siinä oli jotain pökerryttävää... ja samalla naiivia. Haastava ja erilainen nuortenkirja.

Nyt ei muuta kuin jännittämään lopputulosta!

EDIT: Lisätään vielä tärkeä tieto... Voittajaksi nousi Katja Ketun Kätilö - kurkkaa koko kuusikko täältä!



6 kommenttia:

  1. Jee, listasit Utrion! :) Mä nimittäin päätin listaamisen pohdintoon, että Utrio pitäisi huomioida.

    VastaaPoista
  2. Hiphei, Näkymättömiä käsiä täälläkin, tykkään! (en tunne enää oloani niin syylliseksi etten itse saanut aikaiseksi osallistuttua kun niin moni sen mainitsee)

    Valoa valoa valoakin on mainittu ainakin sivulauseella vaikka missä, pitää todellakin laittaa nyt listalle, siis omalle lukulistalle.

    VastaaPoista
  3. Sivistyksen turha painolasti on näistä minulle tuttu, ja minäkin pidin siitä kovasti - ja olen ihmetellyt, että siitä on puhuttu niin vähän. Aivan hulvaton, ja suosittelen kaikille, jotka kestävät tai jopa hakevat vähän "erilaista" romaanimuotoa.

    VastaaPoista
  4. Jenni, Utrio oli yksi niistä kolmesta helposta valinnasta! =)

    Linnea, saa nähdä illalla, mutta luulen että Kädet keikkuu aika kovilla sijoilla tässä kisassa! Ja kannattaa kyllä lukea Valoa, se on aika jännä lukukokemus; ihan en pystynyt täysillä eläytymään, mutta pakko nostaa hattua kumminkin.

    Arja, mietin samaa... voisiko olla syynä ilmestymisajankohta, osittain? Painolastihan ilmestyi jo kevätpuolella. Mainio kirja joka tapauksessa, toivottavasti se löytää vielä tiensä lukulistoille ensi vuonnakin. Ei kun siis tänä vuonna! =)

    VastaaPoista
  5. Minä mietin Katariinaa, mutta se ei sittenkään mahtunut listalleni. Hieno esikoinen!

    Tämä on kyllä jännää. :)

    VastaaPoista
  6. Katja, Katariina ja Huorasatu painivat aika tasavahvoina esikoiskategoriassa, mutta loppujen lopuksi edellinen oli kokonaisuutena minusta hienompi kirja. :)

    (Tosin... pakko sanoa vielä kerran: erittäin hyviä kirjoja mahtui vuoden uutuuksiin monta.)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.