Kirja tienhaarassa vuonna 2020

Tästä tulikin pitkä juttu.

Kai Ekholmin ja Yrjö Repon Kirja tienhaarassa on ollut mielessä talven mittaan. En enää muista missä Kirja ensimmäisen kerran tuli silmiini, mutta nähtyäni Marjiksen postauksen päätin hankkia - ja päätökseksi se jäi. Aktivoiduin vasta joulun jälkeen. Pukin tuoma iPad sai näet punnitsemaan ensimmäisen kerran vakavasti mahdollisuutta, että e-kirja kuuluu elämääni.

Ennen totuuden hetkiä Dickensin seurassa olin vakaumuksellinen paperinainen, ehdoton e-kieltäytyjä. Ehdottomuus meni ohi viimeistään takutessani toisen e-kirjani kanssa. Se näet on vieläkin kesken. Ei siksi että se on sähköinen, vaan siksi että se on keskinkertainen. Ikiomalla naisenlogiikallani katson tämän todistavan että kirja se on e-kirjakin. (Ja kun oikein asiaa ajattelee, e-kirja on enemmän perinteisen kirjan kaltainen kuin äänikirja. Äänikirjassa on kuitenkin jo tulkintaa mukana.)

No, Kirja tienhaarassa on ollut minulla ihan perinteisenä versiona. Taas kerran kirjaston väki hoiti homman - etsi, löysi, hankki ja soitti hakemaan. Rakastan kirjastoja, etenkin omaa lempeää ja ymmärtäväistä lähikirjastoani. Kirja sai taas vaihteeksi muistamaan, miten isosta asiasta kirjastossa on kysymys, ja miten itsestään selvänä tätä erinomaista instituutiota tulee pidettyä. Uudet mahdollisuudet ja tarpeet tulevat lähivuosina teettämään kirjastoilla työtä. Tsemppiä sinne!

Heti kun lakkasin olemasta kirjakonservatiivi, muutuin *simsalabim* moderniksi, vaativaksi kuluttujaksi: siitä tarve lukea Kirja tienhaarassa. Halusin tietää, miten ja koska Suomi kehittyy myös sähköisesti toimivaksi kirjamarkkina-alueeksi. Haluan Riikka Pulkkisen viimeisimmän iPadiini yhtä helposti kuin Stephen Kingin viimeisimmän. Jos sitä en saa, ajaudunko ennen pitkää englanninkieliseen lukemiseen? Olin jo hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan Amazon.co.uk:n viettelemänä. Vasta blogistanian houkuttelevat kotimaiset tärpit käänsivät suunnan. Entä lapseni? Lukevatko he nelikymppisenä kirjoja suomeksi?

Huoli pienen kielialueen kirja-alan elinvoimaisuudesta on käynyt mielessä ennenkin, kun olen miettinyt tieteen englannistumista. E-kirja ja verkkoviestinnän lisääntymisen ovat yhdessä sellainen muutosvoima, joka voisi ajaa suomalainen kirja-alan kannattamattomaksi, kurjistumaan.

Kirja tienhaarassa ei antanut suoria vastauksia. Sen sijaan se kysyi hyvin ja taustoitti kysymyksiä perinpohjaisesti. Lukunäytteen otan johdannosta:

Kirja-alalla tapahtuu: kustantamot tehostavat tai karsivat toimintaansa, uusia yrittäjiä syntyy, lukijoiden liikkeistä on monenlaisia arvailuja ja Google-sukupolvi näyttää luovan omat lukutapansa. Tänään on tarjolla kirjahistorian tasokkaimmat teokset, mutta kaikkien mielessä on vain yksi kysymys: onko kirjalla tulevaisuutta? (s. 12)

Mutta älkää saako väärää käsitystä: Kirja tienhaarassa ei ole mikään synkkä yksinpuhelu. Ekholm ja Repo ovat onnistuneet tuomaan esiin muutoksen positiivisen puolen. Sähköinen maailma on myös mahdollisuus,  ei pelkästään uhka. Kirjan luettuani oivalsin, miten monimuotoistuva kirja voisi parhaimmillaan palvella myös perinteistä lukijaa, ja perinteinenkin kirja pysyä kannattavana. Me konservatiivit ja/tai ahmatit, jotka haluamme nauttia paperintunnusta ja lukea myös jauhelihaa paistaessamme (tai tiskatessa?), tarvitsemme edelleen paperikirjoja. Uima-altaankaan reunalle ei iPad istu. Mutta jos e-kirjan hinnoittelu-, tuotanto- ja jakelujärjestelmät saadaan kohdalleen, voi kirjoille löytyä verkon kautta uusia uusia olomuotoja.

Ajatelkaa miten upea olisi kansallisen tason sähköisten kirjojen jakelujärjestelmä! Kirjablogin linkitys voisi viedä suoraan suomalaiseen "e-kirjakaupastoon", sellaiseen kirjaston ja kirjakaupan yhdistelmäportaaliin, josta jäsenet voisivat kohtuulliseen hintaan ladata sähköisen kappaleen kuuminta uutuutta, edulliseen hintaan kirjailijan aiempia teoksia, ja ilmaiseksi vanhemmat klassikot. Kirja tienhaarassa kuvaa muutaman mielenkiintoisen viritelmän maailmalta. Saksaa taitavat, käykääpä kurkkaamassa Librekaa - muut löytävät lyhyen selostuksen ideasta täältä.

Esteenä uuden kehitykselle Suomessa näyttäisi tällä hetkellä olevan kirja-alan epävarmuus tulevaisuudesta ja yleinen hajanaisuus. Ekholmin ja Repon tärkein viesti olikin, että kirja-alan yksityisten ja julkisten toimijoiden pitäisi kiireellä laatia yhteinen strategia, jota soveltaen voitaisiin edetä. Muuten on vaarana, että kirjan infrastruktuuri Suomessa murenee.

Osa tekijöiden yksityiskohtaisemmista ehdotuksista tuntui ainakin minusta henkilökohtaisesti vastenmielisiltä. Tuskin innostuisin vaikkapa kirjan lopun kimppakirjoittamisesta netissä uusiksi seuraavaan painokseen. Haluan kirjani valmiina kokonaisuuksina, kiitos! Mutta meitä on moneksi... ehkä tällaista on tulollaan.

Tulevaisuuden skenaarioiden pohdinnan ja alan rakenteen tarkastelun lisäksi Kirja sisälsi mielenkiintoista yleistietoa suomalaisen kirjan historiasta ja nykytilasta. Erityisesti lukijan muotokuva huvitti. Kirjamarkkinoiden tukipilari ovat ne 650 000 lukijaa, jotka ostavat yli kymmenen kirjaa vuodessa (Ekholm & Repo 2010, 50). Heistä
- 400 000 on naisia (jep),
- 400 000 on 30-59 vuotiaita (jep),
- 400 000:lla on opisto- tai korkeakoulututkinto (jep),
- 400 000 katsoo televisiota alle 12 tuntia viikossa (jep),
- 500 000 käyttää päivittäin internettiä (jep),
- 350 000:lla on kotona yli 400 kirjaa (jep) ja
- 440 000 lainaa kirjoja myös yleisestä kirjastosta (jep).

Jee, olen täydellinen tukipilari! Minä ja lajitoverini ostamme 54 prosenttia kaikista kirjoista.  Ja jos joskus kuolen, leskeni joutuu vaihtamaan alaa ja perustamaan antikvariaatin.

Entä Kirja tienhaarassa lukukokemuksena? Melko tyypillinen nykypäivän oppikirja/tietokirja, siis vähän sirpalemainen. Se on kenties tarkoitettu osittain luettavaksi tai selattavaksi, ei yhtenäiseksi lukukokemukseksi. Kannesta kanteen lukeminen ei ollut tuskallista muttei nautinnollistakaan. Tekstissä on jonkun verran toistoa, ja lopun skenaarioluvun rakenne hämmensi. Kauppatieteellistä ja tietoteknistä terminologiaa käytetään niukalti; sanastoon tuskin hyytyisi humanistikaan.

Kirja-alan tulevaisuutta odotellessa... luetaan lisää.

Kai Ekholm & Yrjö Repo (2010). Kirja tienhaarassa vuonna 2020. Gaudeamus: Helsinki.

Hesarista löytyy kirjasta juttua parinkin linkin takaa, täältä ja täältä.