 |
| Kuva: LIKE |
Muistelin Katkeamispisteen päätyneen lukulistalle Jorin blogin perusteella ja pieni listojen penkominen vahvisti asian. Näytän hommanneen tämän aika pian jutun ilmestymisen jälkeen. Jännäriä on selvästikin tehnyt mieli, mutta sitten ovat muut kirjat kiilanneet edelle. Eilen Bulgakovin loppuun luettuani kaipasin kuitenkin jotain ihan muuta... sanotaan nyt vaikka että erilaista realiteettia.
Hyvä valinta tähän kohtaan. Kyllä pyyhkiytyivät kaikki absurdin satiirin rihmastot päästä. Katkeamispiste on tehokas ja vakuuttava. Osittain tehot tulevat varmasti aiheesta. Kiusaaminen on turhan vaiettu ilmiö; liian moni haluaisi lakaista sen maton alle. Koulumaailma on tietysti oma lukunsa (epäilen voiko yläasteikäisiä täysin pidätellä hakemasta nokkimisjärjestystä ikävinkin keinoin) mutta aikuisten kesken kiusaaminen hyväksyminen on anteeksiantamatonta. Ja yleistä. Vuorovaikutustaitojen kehittäminen kun on työlästä ja hankalaa hommaa, helpommalla pääsee jos ei tarvitse miettiä miten toinen asiat ymmärtää ja mitä tuntee.
Katkeamispisteessä kiusaaminen purkautuu väkivallaksi äärimmäisimmällä tavalla. Mutta kiusaaminen väkivaltana on oikeastaan kirjassa purettu paremmin ja tarkemmin esille kuin kouluampuminen. Kertojaratkaisu on minusta fiksu ja toimiva. Välillä äänessä on joku tapauksen tutkimusten yhteydessä kuultu todistaja, välillä seurataan kolmannessa persoonassa rikoskomisario Lucia Mayn vaiheita hänen etsiessään ampumisen motiiveja. Naispuolisen poliisin asema omassa työyhteisössään ei ole sekään häävi; sekä koulussa että poliisilaitoksella näyttää vallitsevan kiusaamisen kulttuuri.
Pidin Katkeamispisteestä. Siinä on sellaista vetävää jännitettä, joka saa lukemaan aina vähän pidemmälle. Kirja on myös juuri oikean mittainen. Sen sai melkein kertaistumalta luettua. Intensiteetti kesti. Kielikin on minusta mukavasti värikästä, sillä Lelic käyttää todistajanlausunnoissa kutakin puhujaa kuvaavaa tyyliä. Vaikka moni on ehkä tehnyt tämän vielä paremmin (vaikkapa Jari Tervo täällä) - ei Lelic huonosti onnistunut hänkään. Tässä tyylinäytteenä pätkä liikunnanopettajan poliisille kertomasta:
Ja hänen kädenpuristuksensa. Sanoinko jo siitä? Miehen kädenpuristus kertoo paljon. Ja naisen myös. Niin kuin sinun. Sinulla on kunnon kädenpuristus, luja ote. Mitä se sitten sinusta kertoo? Että olet nainen miesten hommissa eikä sinulla ole varaa ottaa paskaa keneltäkään. Sinulla on kyllä kylmät kädet, tiesitkö sitä? Täällä on paahtavan kuuma, mutta sinulla on kylmät kädet.
Szajkowskin kädenpuristus oli yhtä veltto kuin sen... Tarkoitan, että se oli homo kädenpuristus. Se on muuten ihan vaan sanonta. Ei missään halventavassa mielessä. Tajuat täsmälleen, mitä tarkoitan, eikö? Näin. Ojenna kätesi. Ojenna vaan. Tässä tulee Szajkowskin kädenpuristus.
Saatko käsityksen? (s. 42-43)OTT - jäin tämän luettuani hetkeksi pohtimaan asiaa, jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä Katkeamispisteen kirjallisten ansioiden kanssa. Kun tämä kerran on lukupäiväkirja, laitanpa näkyviin tämänkin pohdinnan: mietin nimittäin että Katkeamispisteellä vahvistetaan taas osaltaan kiusaamisen ja kouluampumisten välistä, melkein väistämättömäksi katsottua yhteyttä. Kuitenkaan kouluampumisissa ei aina ole kysymys kiusaamisesta... ja kiusaamisen torjuvan kulttuurin kehittämiseen on jopa painavampia syitä kuin siunatun harvinaiset väkivallanteot. Yksinkertaiset selitykset ovat niin houkuttelevia!
Suurin heikkous kirjassa on minusta lopun suhteellinen löyhyys. Olisin kaivannut vähän enemmän latinkia ja huipennusta loppuun, sillä tarinan mittaan kasautuu paineita katharsikseen. Toisaalta lopetus oli temaattisesti sovelias, todentuntuinen. Ehkä se on niin että hyvältä kirjalta haluaa vaatia vielä enemmän.
Varmaan luen seuraavankin Lelicin kirjan. Alkukielellä on jo ilmestynyt yksi lisää ja kolmas tulossa. Onkohan Likellä suunnitelmia tuoda Suomeen? Pitääpä kysyä.
Simon Lelic (2011). Katkeamispiste. Helsinki: LIKE. Suomentanut Terhi Kuusisto.
Arvioita:
Juri Nummelin Hesarissa
Bill Greenwell on arvioinut alkukielistä versiota The Independentissä
Minuakin tämä kirja on kiinnostanut siitä saakka kun Liken sivuilta näin siitä tulevien kirjojen kohdalla esittelyn. Täytyy muistaa jossain vaiheessa katsella kirjastosta tämä käsiini!
VastaaPoistaKiitos esittelystä ja tarkkavainuissesta kritiikistä. Minuakin kiusaa (!) tuo koulukiusaamisen ja ampumisten suoraviivainen yhdistäminen. Onko viesti se, että jos joutuu kiusatuksi, on tappaminen ulospääsykeino? Toivottavasti ei, edes kirjoissa!
VastaaPoistaSusa, kiva! Toivottavasti saat käsiisi, olisi kiinnostava nähdä mitä ajattelet tästä.
VastaaPoistaKirsi, kamalaa, tuota en tullut edes ajatelleeksi! Oikeastaan ajattelin kaikki niitä ziljoonia kiusattuja, joiden kärsimyksiin ei kiinnitetä mitään huomiota, ne ovat vain normaalia elämää. Ja toisaalta sitä että uhrit tai ainakin yhteisö jossa tapahtuu hirmuteko, syyllistetään jokseenkin automaattisesti; kukaan ei halua ajatella että nuori on psykopaatti, joten varmaan häntä on kiusattu. Jossain täytyy olla joku, jonka vika tragedia on...
Mutta olet ihan oikeassa, tuollainenkin yhteys on olemassa. Karmea "ratkaisu", jota ei ehkä pitäisi käsitellä ymmärrettävänä - koska sitä se ei ole. Tämä tietysti haiskahtaa sensuurivaatimukselta; sitä en kuitenkaan ehdota! Lelic on kirjoittanut kirjan, joka sai miettimään asioita; se on aina hyvä juttu.
Kirja esittää ammuskelun tavallaan oikeutettuna tai vähintäänkin ymmärrettävänä tekona, mitä se ei tietenkään voi olla. Lukijan sympatiat ovat kuitenkin ampujan puolella ja juuri siksi minusta kirjan pääteema on kiusaaminen eikä kouluammuskelu.
VastaaPoistaHyvä huomio Jori! Tätä pitäisi ajatella nimenomaan kiusaamiskirjana eikä kouluammuskelun anatomiana. Ehkä Lelic halusi lähtökohdaksi rajun purkauksen juuri dramatisoidakseen kiusatun ahdinkoa, eikä kyse ole ollenkaan pyrkimyksestä ymmärtää kouluammuskelujen syitä.
VastaaPoista