Tyttö ja hänen varjonsa

Kuva: Like

Tyttö ja hänen varjonsa on ihan tarkoituksella haettu kirja. Luin Sonjan postauksen huhtikuun haasteen päivältä 24 (A Book You Wish More People Would've Read) tästä kirjasta, ja kuvaus koukutti heti. Tämän saikin suorilta kirjastosta.

Tyttö on Gustine, päiväsaikaan savenvalajan apulainen ja syntymävikaisen vauvan äiti, iltaisin vuokratussa puvussa kulkeva prostituoitu. Hänen kannoillaan kulkee Silmä, vanha nainen, joka vartioi pukua ja sen vuokraajaa. (Kirjan alkuperäinen nimi onkin The Dress Lodger, mikä on paljon ovelampi ja kuvaavampi nimi.) Ympärillä kaupungissa hiipii karanteenin läpi livahtanut kolera, jota lääkärit eivät osaa pysäyttää. Heihin ei luoteta, sillä heidät tiedetään ryöstävän köyhien ruumiita. Kirurgi Henry Chiver ei ole kollegoitaan kummempi, mutta häneen laittaa toivonsa Gustine. Voisiko hän vaihtaa kuolleen ruumiin poikansa elämään?

Holmanin romaanin vahvuus on tunnelmassa. Tässä on melkein steampunk-fiilis, niin silmille tulee ahtaan kaupungin kuhiseva saasta mutta myös äkillinen kauneuden häivähdys. Kerronta on runsasta, yhtä aikaa runollista ja suorasukaista, ruman kaunista.

Ennen kuin mies avaa suunsa, Gustine osaa sanoa, millaisen panon tämä haluaa. Pelkästä vartalonmuodosta hän osaa päätellä, riisuutuuko mies vai avaako vain housunnappinsa; viekö hänet pimeälle kujalle vai sänkyyn kaasulampulla kirkkaasti valaistussa huoneessa. Gustine tietää, että vankkarakenteiset miehet naivat häntä hitaasti katsellen omaa kuvaansa pimeästä ikkunasta tai sängyn yllä olevasta peilistä John Robinsonin paikassa; he saavat sietämättömän hitaasti ja tuntevat olonsa äärettömän kurjaksi joutuessaan luopumaan kallisarvoisesta spermastaan. Rumat miehet nussivat myös hitaasti, mutta kun he ovat valmiit ejakuloimaan, he vetävät kalunsa ulos ja roiskivat siemennesteen hänen kasvoilleen kuin taitelija, joka töhrii kankaan valkoisella maalilla hävittääkseen vihaamansa aiheen. Hän on oppinut, että avain tiettyjen miesten sisimpään on piilotettuna heidän takkiensa, paitojensa ja liiviensä sisään. Jos mies kävelee vaikka kädet taskussa, Gustine tietää, että mies haluaa kosketella hänetä kätkemillään käsilä joka puolelta. Jos mies on sitonut leveän solmionsa liian tiukkaan, tämä haluaa kuristaa häntä. (s. 53-54)

Kertojaratkaisu Tytössä on erikoinen, enemmän tapahtuma-ajalle kuin nykyajalle tyypillinen. Kaikkitietävä kertoja patistaa ja ohjaa, näkee ja selostaa. Jollain oudolla tavalla se toimi oikein hyvin tässä kirjassa. Vanhaa tunnelmaa, kiinnostava kertojaratkaisu, toimiva juoni ja kiehtova miljöö. Viktoriaaninen tekopyhyys ja kaksinaismoraali on tuotu taitavasti peliin, ja opettavaisuus verhottu ihan niin kuin viktoriaanisissa suosikeissa tehtiin. Kaikki peruspalikat ovat kunnossa.

En tiedä miksi Tyttö jätti silti vähän kylmäksi. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt tykätä tästä kirjasta kuin hullu puurosta; silti sen lukeminen meinasi pariin otteeseen jäädä kesken. En vain oikein päässyt tarinan imuun niin kuin parhaiden kirjojen kanssa käy.

Luulen melkein, että tämä kirja on vahvasti makuasia. Joko tyylistä tykkää - sillä myönnän ilomielin, että tämä on tyylikäs ja taidokas kirja - tai sitten ei. Minulle Tyttö jäi etäiseksi. Nyyhkytin kyllä ruton kauheutta lukiessani Connie Willisin Doomsday Bookin, mutta tässä ei kulkutautikaan napannut kunnolla eläytymään. Voi olla, ettei tämä kirja sovi sellaisille, jotka eivät nauti dickensiläisestä runsaudesta.

Sheri Holman (2001). Tyttö ja hänen varjonsa. Helsinki: Like. Suomentanut Juha Ahokas.

Arvioita:
Suomenkielisiä ei oikein löytynyt, joten paukautanpa tähän N.Y.Timesin arvion