 |
| Kuva/kansi: Teos/Nina Leino. On muuten harvinaisen kaunis kansi. |
Rakastat kuvaa pohjimmiltaan esoteerista taistelua hyvän (?) platonilaisuuden ja pahan (?) gnostilaisuuden välillä. Tapahtumapaikkana tällä kertaa oma rakas Helsinkimme (ja Pietarimme ja Lontoomme ja vähän Pariisimmekin). Seikkailun sankaritar on taidehistorioitsija Iris Savuvuori, joka sotkeutuu museoarkistosta löytyneen salaperäisen taulun arvoitukseen. Salaperäinen on myös eräs kirje, ja salaperäisiä tauluja onkin kenties kaksi. Salaperäisiä muukalaisia ainakin on: hurmaava renesanssiasiantuntija Nicholas, joka tekee juuri oikeaan aikaan tuttavuutta Iiriksen kanssa, ja okkultisti John, joka taivuttelee arkistossa puuhastelevaa yliopistotutkijaa rikoksiin. Jotain salaperäistä on myös museon intendentin puuhissa, puhumattakaan Iriksen vanhasta opettajasta...
Anoppi, tällä kertaa meni piirun verran pieleen.
Erehdys on ymmärrettävä. Pidän historiasta, juonista, romantiikasta ja kansainvälisistä salaliitoista, eikä ripaus eksoottista filosofiaakaan ole pahitteeksi. Näitä kaikkia Rakastat tarjoaa. Taidehistorian ja symbolismin kuvauksessa on aitoa intoa ja asiantuntemusta; Riikka Stewen tietää mistä puhuu kun syventyy renesanssimaalauksiin ja Leonardon symboleihin. Juonikin on riittävän mutkikas ja loppu soveliaasti vähän mystinen.
Pidin myös yksityiskohtaisesta tavasta, jolla tapahtumaympäristöjä kuvattiin. Helsingin yliopiston kirjasto, Aleksanterinkatu, Nevan rannat, luentotilanne, kaikki nämä uhkuivat aitoutta. (Tosin ihmettelin eikö humanistisessa tiedekunnassa ole tapana kutsua kustosta karonkkaan - Iris näyttää puuhaavan väitösiltana ihan muuta. Vai sellaisia tapoja siellä...)
Seikkailuromaani saa minun puolestani olla kohtuullisen kliseinen mitä ihmiskuvaukseen tulee, joten nielen melkein kakomatta menneen rakkauden haavoittaman historioitsijakaunottaren, äidin luona asuvan estyneen vanhapoikatutkijan, herrasmiesprofessorin ja poliisiveljenpojan. Jopa energinen ja tunkeileva opiskelukaveri menettelee, sillä Iris saa käydä hänen kanssaan muutaman hauskan keskustelun á la chick lit.
Mutta kieli. Höh. Kontrasti fiksuun sisältöön hätkäyttää. En kehtaa pokkana moittia ns. sivistyssanojen käytöstä kun itsekin pursottelen niitä ympäriinsä koko ajan (nehän sairastuvat jos niitä ei ulkoiluta säännöllisesti!), mutta jotain rajaa adverbiaalien kanssa... Kyllä lukija ne aukkopaikat täyttäisi...
Rakkaasta anopista huolimatta kirja meinasi jäädä kesken jossain näillä paikkeilla:
Iris uskoi tuntevansa kaikki yksittäisten kysymysten muunnelmat mutta toivoi kuitenkin yllättyvänsä, kun harmaapukuinen pitkä mies nousi paikaltaan luentosalin takarivillä ja lähestyi määrätietoisin askelin Iristä. Henkilökohtainen projekti, Iris luokitteli mielessään, mutta miehen tullessa lähemmäksi hän huomasi ihailevansa näennäisen yksinkertaisen puvun leikkausta, joka antoi muodista riippumattoman ja samalla kuitenkin huolellisesti harkitun vaikutelman.
Miehen lähestyessä Iris pani merkille tämän lyhyiden hiuksien hopeiset vivahteet ohimoilla. (s 19-20).Purin täyteläisiä huuliani, kohautin olkapäitäni, nyrpistin hieman pystyä nenääni - ja jatkoin vain eteenpäin. Yritän aina jaksaa edes sivulle 50 jos olen kerran aloittanut. Siihen mennessä hervottoman hieno renesanssikeskustelu olikin jo saanut minut nalkkiin. Sitten tuli juoni ja nyki vielä lisää.
Kokonaan kirja piti vaan lukea, siinä määrin mysteeri vietteli.
Välillä kyllä tuntui kuin olisi kahlannut Nora Robertsin ja Dan Brownin kimpassa kirjoittaman elokuvakäsiksen pohjalta nopeasti tehtyä suomennosta. Tätä voikin suositella renesanssitaiteen rakastajien lisäksi lukijoille, jotka pitävät jommasta kummasta edellämainitusta. Ei ihan yhtä paljon toimintaa; sen sijaan löytyy tyylikäs taidehistoriallinen konteksti ja kotoisa miljöö.
Minulla teksti tökki nyt, vaikken huippuherkkä olekaan. Ellilän konstailemattoman kielen jälkeen, Ravilon sorankarhea suomi tuoreena mielessä... Ajoitus on joskus kaikki!
Stewen väläyttää minusta eväitä monta astetta parempaan. Tuolla tiedolla ja mielikuvituksella voisi syntyä tiukkaakin renesanssijännäriä... Oikein raakaa esilukijaa ison punaisen tussin kanssa silti olisi tarvittu.
Riikka Stewen (2011). Niin kauan kuin rakastat. Teos. ISBN978-951-851-137-6.
Arvioita:
Hannu Poutiainen Savon Sanomissa
Suvi Ahola Hesarissa
Kaisa Kurikka Turun Sanomissa
Maria Sinisen linnan kirjastossa
!!! tää on ehkä hauskin arvio ikinä :D
VastaaPoistaja kaiken huippu on, että hetkellisesti alkoi tehdä mieli lukea tämä roberts-brownin kotimaiselle kirjailijalle kanavoima romaanilapsi.
Mun tekstiä (siis proosaa, ei blogia) on joskus moitittu liiallisista kuvailuista, mutta noin pahaksi en tunnustaudu xD
VastaaPoistaHihii! Tämä oli mainiota luettavaa!
VastaaPoistaLiina, '!!!' itsellesi vain, kotimaiselle kirjailijalle kanavoitu romaanilapsi totisesti! :D
VastaaPoistaMorre, tulevan kirjailjan kannattaa varoa mitä lukee ;-) Tarpeeksi monta käännöstrilleriä ja mitä ihmeellisimmät ilmaukset kuulostavat ihan normisuomelta. Mutta siksi tuumasinkin että fiksu Roberts/Brown -fani voisi tykätä tästä, makuasioitahan nämä kielikysymykset ovat!
Salla, kiitos! :-)
Päivän piristys tämä sinun tekstisi.
VastaaPoistaKuulostaa siltä että tämä olisi ollut minulle mahtavaa luettavaa silloin kun olin teini. Taiteita, historiaa, romantiikka ja seikkailua, ja vielä suomalaisen kirjailijan kirjoittamana! Tekstinäytekin olisi uponnut minuun täpöllä.
VastaaPoistaMutta nyt huomattavasti kriittisempänä aikuisena... ehkä en tähän tartu kumminkaan...
Jaana, kiitos kun kerroit ja piristit minun päivääni :-)
VastaaPoistaSalla, jos Valtaistuinpelin anglismit häiritsivät... ei ehkä kannata. Ellet erityisesti halua astua mukavuusalueesi ulkopuolelle :D
Hahaa, mainio arvio. Olen varma, että tämä kirjoituksesi oli paljon parempi kuin tuo kirja. :D Kiitos riemastuttavasta tekstistä!
VastaaPoistaMainio ja osuva arvio! :) Luin tämän itse joskus keväällä, mutta blogiin se ei päätynyt, kun minulla ei ollut siitä juuri mitään sanottavaa.
VastaaPoistaJenni ja Kuutar, kiitos *punastuu mielihyvästä*
VastaaPoista(Rehellisyys pakottaa lisäämään, helpompihan se on parodioida kuin itse tehdä, nimimerkillä montakos-romaania-olinkaan-itse-julkaissut... :D)
:) Ei tämä minunllekaan ollut sellainen kirja, joka jäisi elämään mielessä kauan lukemisen jälkeen. mutta ilahduin siitä, että julkaistaan myös suomalaisia taide- ja yliopistoromaaneja. En ole ikinä lukenut Robertsia enkä Brownia, enkä lue (tästäkin hypin action-kohtien yli, en tykkää "rytinöistä", mutta uskon tarttuvani Stewenin mahdolliseen toiseen romaaniin - monet mainitsemistasi heikkouksista liittyvät varmaan esikoisuuteen ja tuohon mainistsemaasi punakynään.
VastaaPoistaMaria, tässä oli paljon hyvää - eikä yhtään jäänyt minullekaan sellaista fiilistä, että "tätä kirjailijaa ei ikinä enää"... mutten voi olla toivomatta, että seuraavaan löytyy tarmokas kustannustoimittaja ;-)
VastaaPoistaHaha, näitä sinun tyrmäyksiäsi on aina hulvattoman hauskaa lukea! Luin Stewenin kirjan juuri ja olen monesta samaa mieltä. Jees historialle, juonille, romantiikalle ja kansainvälisille salaliitoille, mutta henkilökuvaus tökki.
VastaaPoista