Hehkutin viime kuussa The Unwritten-sarjakuvan ykkösosaa täällä. Kiitos Turun sarjakuvakaupan, sain puuttuneen Unwritten kakkosen, ja eilen pidin oikean sarjakuvafestin. Kakkososa Inside Man seuraa Tom Taylorin kohtaloita vankilassa, osoittaa miten syvälle mieleen hyvä kirja voi syöpyä, kertoo vahvan tarinan vääristelyn vaarallisista vaikutuksista ja tarjoaa suorastaan tappavan tulkinnan Nalle Puhista.
(Oooh!)
Kolmososa kuljettaa Lontoon kaduille ja paljastaa kiinnostavia yksityiskohtia Unwritten-salaliiton toiminnasta. Salaisella johtokunnalla on nykyaikaisen liikeyrityksen piirteitä... Lizzie Hexamin alkuperä paljastuu - tavallaan - ja lukija pääsee tutustumaan paremmin Wilsoniin, Tom (ja Tommy) Taylorin isään. Tom kohtaa viimein Tommyn: auttaakohan se Tomia hyväksymään itsensä?
(Oooh!!!)
The Unwritten on suorastaan röyhkeän monitasoinen ja kiehtova. Näitä voisi lukea niin monella tavalla. Rakastan sitä miten eri tarinalinjat limittyvät toisiinsa ja niiden lomasta pääsee kurkistamaan tuhatta pientä ilmiötä, jotka tuntuvat kovin tutuilta. Kaikki Dickensistä Rowlingiin, nettipalstoista mediamyllytykseen, psykoterapiasta kirja-arvioijien omantunnontuskiin on siellä. Nämä sarjakuvat jotenkin resonoivat. En taida tietää toista teosta, joka yhtä hyvin kuin The Unwritten loihtisi lihaksi nykyisen postmodernin elämämme kirjon ja sen illusorisen luonteen.
Miksi kukaan ajattelisikaan, että tarina on 'vain' tarina? Ilmiöistä tulee sitä todempia, mitä enemmän kiinnitämme niihin huomiota... Sehän on oikeastaan ilmeistä. Mitä on politiikka paitsi kilpailevien tarinoiden areena? Kuten kuka tahansa voi näinä päivinä uutisista nähdä, tarinoista ja niihin uskomisesta on maailmataloudessakin viime kädessä kysymys. Tätä lukiessa tuli mieleeni myös joskus kauan sitten luettu kirja meemeistä, Susan Blackmoren The Meme Machine. Siinä Blackmore muistaakseni esittää teorian, että tietoinen minuutemme on eräänlainen meemien synnyttämä harha, illuusio. Iiik.
The Unwritten on asiaa fantasian alla. Ja jos ei filosofia huvita, voi vain nauttia taidokkaasta, jännittävästä, hauskasta ja aikuisesta sarjakuvasta. Kyllä tämän kanssa saa ihan puhtaasti viihtyäkin, sen verran kieli-poskella tekijät menevät! Saisikohan sitä neljättä osaa käsiinsä jostain myöhemmin syksyllä? Sitten olisi taas hyvä syy lukea kaikki osat uudestaan.
Kuvanäytteenä alla ote osasta kaksi. Puolen hehtaarin metsää uudesta näkövinkkelistä: mitä jos sieltä haluaisi pois... eikä pääse?
Mike Carey & Peter Gross (2010). The Unwritten 2: Inside Man. Vertigo.
Mike Carey & Peter Gross & Ryan Kelly (2011). The Unwritten 3: Dead Man's Knock. Vertigo.
Arvioita:
Höh, nyt en löydä suomeksi kuin Sallalta:
Sallan lukupäiväkirjassa (osa 3) ja yhteisjuttu (osat 1 ja 2)
Hreathemus Nulla dies sine legendo-blogissa
Ah mitä herkkua! Ei mulla ole tähän edes mitään sanottavaa paitsi kanssahehkutusta, nyökyttelin lukiessa että just näin, ja noin, ja niin.
VastaaPoistaMinun piti panna nelososa ennakkotilaukseen Amazonista. Mutta mitenkähän sen parissa malttaa, jos sekin aloittaa uuden kolmiosaisen tarinapäälinjan?
No onneksi näitä jo ilmestyneitä osia voi lukea monta kertaa uusiksi. Himottaisi jo nyt lukea uudestaan, vaikka ahminkin nämä kahteen kertaan heinäkuussa.
Ainiin, Nulla dies sine legendossa (josta tämä aarre on alunperin lähtenyt blogikierrokselleen ;) oli myös luettu kakkososa jokin aika sitten.
VastaaPoistaKiva kun tulit kanssahehkuttamaan :-)
VastaaPoistaJa kiitos tuosta Hreathemus-vinkistä. (Kävin itse asiassa siellä alunperinkin kuikuilemassa mutta luovutin kun en heti hoksannut mistä etsiä. Nyt vasta tajusin, että välilehdet toimivat siellä blogiarkistona! Antinörtti oppii hitaasti...)
Ja minäkin kiinnostuin kovasti! En juurikaan harrasta sarjakuvia, mutta tämän juhlavuoden kunniaksi pitäisi kai päivittää vähän tietoja. Kiva, että vinkkasit noita muitakin juttuja! : )
VastaaPoista