Aino Kallaksen Sudenmorsian on odottanut lukuvuoroaan hyllyssä melkoisen pätkän, sillä hain kirjan lainalle jo huhtikuun lopulla. Sudenmorsian kuuluu päässäni samaan jatkumoon Essi Kummun Karhun kuoleman kanssa, muttamyös Ei ole minulle suvannot -kirjan kanssa. Edellinen on uudempi tulkinta metsän ja ihmisen yhtymisestä, jälkimmäinen Raili Mikkasen romaani Aino Kallaksen nuoruusvuosista.
Sudenmorsiamen pääidea on ollut minulle epämääräisellä tavalla tuttu, samaan tapaan kuin Shakespearen näytelmät ovat epämääräisen tuttuja briteille. Jotenkin sitä imee tietoa klassikoista niitä lukematta - ehkä osmoosin kautta? Tai sitten peruskoulun kirjallisuuden opetus oli tehokkaampaa kuin tajusinkaan. Joka tapauksessa jo ennen kuin olin kirjablogeista kuullutkaan, tiesin Sudenmorsiamesta, että se kertoo naimisissa olevasta naisesta, joka muuttuu ihmissudeksi ja karkaa. Ja niihän siinä käy.
Metsänvartija Priidik nai kauniin ja hyväluontoisen Aalon. Pariskunnan onni näyttää kukoistavan, mutta pian esikoistyttären syntymän jälkeen Aalo, sudenajoa seuratessaan, kuulee metsänhengen itseään kutsuvan juoksemaan sutena soilla. Aalo vastusta ensin kutsua, mutta lopulta juhannusyönä se muuttuu vääjäämättömäksi käskyksi; tarvetta ei voi kieltää. Jonkin aikaa Aalo elää kaksoiselämää, juosten öisin susien kanssa ja hoidellen päivisin talouttaan kuin kunnon vaimo ainakin. Mutta lopulta totuus paljastuu ja Priidik ajaa petturivaimonsa talosta, yön elämää viettämään.
Myöhempiä tarinan vaiheita en kerro; jääköön jokaiselle jotain löydettävää tästä mainiosta kirjasta!
Suurin yllätys Sudenmorsiamessa oli sen erikoinen tyyli. Kallas on kirjoittanut tarinansa mukaillen 1600-luvun kronikoiden tyyliä. Asiaa tuntematon uppoutuu helposti uskottelemaan itselleen, että tässä on käsillä vanha kuvaus paikallisesta legendasta; vähintää yhtä tosi kuin pyhimystarinat tai Jeskasen inspiraationa olleet myytit perkeleestä. Vahvasti vanhalta pergamentilta tuoksuva Sudenmorsian ei kuitenkaan ole raskasta luettavaa. Kirja on lyhyt, ja tarina etenee melkoista haipakkaa.
Nähtiinpä tämän kohdalla sellainenkin ihme, että loppuun päästyäni käänsin kansilehden uudestaan esille ja luin kirjan vielä toiseen kertaan. Rytmi ja poljento ovat upeita!
Lukunäytteeksi pätkä kohdasta, jossa Priidik näkee Aalon ensimmäistä kertaa, lammasta pesemässä:
Niin Priidik tunsi hänet neitsykäiseksi hänen valloillisista hiuksistansa ja säppälistä. Mutta tämä piikainenpa ei riuhtonut lammasta niinkuin muut vaimonpuolet, eikä hän myöskään mielensä kiivauksissa kiroillut eikä sättinyt, vaan koetti luontokappaletta lauhduttaa säälivin sanoin ja armeliaasti, puhuen lampaalle lauhkiasti niinkuin lapselle.
Koska lammas oli pesty yltä sekä alta, niin piikainen sen irti käsistänsä päästi, ja lammas kohta kuivalle kahlasi, pudistellen vettä villoistansa, niinkuin uitettu koira.
Mutta samalla piikainen itsekin tuli vedestä rannalle läpimärjissä vaatteissansa, jotka tiukkuivat vettä.
Niin Priidik metsävahti kiven katveesta näki sangen selkiästi tämän nuoren piikaisen muodon, sillä eivät märjät vaatteet sitä varjella tainneet, sekä hänen kasvojensa katsannon, joka oli häneen päin käännetty. (s. 17-18)Sudenmorsianta pidettiin uskallettuna, ja ihmissuden intohimot rinnastettiin seksuaaliseen haluun. En malta olla siteeraamatta Rafael Koskimiestä: "Hukuttava eroottinen hurma aistimusvoimaiseen ja aistilliseen sanontaan yhtyneenä kohoaa kuitenkin huippuunsa Sudenmorsiamen suuressa nousussa, kertomuksen kuudennessa luvussa"... (Suomen kirjallisuus IV Minna Canthista Eino Leinoon, s. 533).
Heh, teksti on siis innoittanut kriitikoitakin melkoiseen ilmaisuvoimaan. Suosittelen!
Aino Kallas (1979, alkuperäinen 1928). Sudenmorsian. Helsinki: Otava.
Arvioita:
Satu Koskimies Kiiltomadossa
Naakku blogissaan
Anki blogissaan
Satu blogissaan
Nyt minusta alkaa tuntua, että en olekaan lukenut Kallakse3n Sudenmorsianta...Tämä oli sen verran outoa. Sen sijaan olen henkeä vetämättä, melkein hyperventiloiden, lukenut Aino Kallaksen päiväkirjat, ne kaikki. Suosittelen!
VastaaPoistaVähän menee ohi aiheen, mutta ihmissusiteemassa pysytään. Lueppa Aksel Sandemosen Ihmissusi. Sandemosen löysin Aila Meriluodon susoituksesta kuten erään runoilijankin.
Minullakin kesken tämän kesän Sudenmorsian. Palaan kirjaan jostain syystä aina näin alkukesäisin uudestaan ja uudestaan. Palaan tähän juttuusi myöhemmin, nyt en vielä halua lukea, kun en ole itse kirjasta vielä kirjoittanut sanaakaan. Katson sitten nuo linkityksesikin, kiitos myös niistä!
VastaaPoistaSudenmorsian oli minun mielestä yllättävän hyvä. Nautin suuresti kirjan kielestä ja siitä millä temmolla se suussa meni eteenpäin. Tunnustan lukeneeni tätä kirjaa jopa ääneen :D
VastaaPoistaLeena, kiitos vinkistä. Koskimieskin ylisti niitä päiväkirjoja. Tuohon hänen hehkutukseensa vaikuttaa varmasti kirjoittamisajankohta, versioni Suomen kirjallisuudesta on painettu 1965... Mutta ei Sudenmorsian minusta eroottisesti niin paahteinen ollut, sisällöllisesti kiinnostavaa siinä oli villiyden ja vapauden juttu. Jäi laittamatta postaukseen, mutta mietin että samoihin aikoihin kirjoitetuissa Valtosen kirjoissa vapautta haetaan ihan eri idealla :-)
VastaaPoistaJoana, kivaa! Täytyykin stalkata blogiasi jutun varalta :-) Minullakin on joitain kirjoja joita luen vuosittain, niissä on ihan oma juttunsa...
Naakku, minäkin yllätyin positiivisesti. Ja tämä oli tosiaan hyvin balladimainen lukukokemus! Minkälainen olisi äänikirjana? Vaatisi juuri oikean lukijan varmaan.
Minäkin pidin Sudenmorsiamesta valtavasti! Ja juuri tuo kieli toi siihen oman, vanhahtavan tenhonsa. Nyt minulla on hyllyssä Kallasta enemmänkin, mutta en ole ehtinyt tarttua...
VastaaPoistaOlen lukenut Sudenmorsiamen joskus tenttiä varten ja minulla on se edelleen hyllyssä. Pidin myös siitä kovasti ja luin sen nimenomaan kesällä, jotenkin sopii kesäöihin...voisin lukea uudestaan.
VastaaPoistaSudenmorsian on ihana. Se on eräs suosikkikirjoistani. Ihastuin kirjan ideaan vuosia sitten, kun luin Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historiaa ja Laitinen kirjoitti niin innoittuneesta Kallaksesta. Sittemmin ostin Sudenmorsiamen omakseni ja vaalin sitä aarteenani. Jotenkin se sykähdyttää joka kerta. Ja kirja tosiaan sopii kesäöihin. Muuta Kallasta en ole lukenut.
VastaaPoistaOlipa ihana, että postasit tästä kirjasta, joka on ihana! Kallaksen unenomainen yötarina on sumun peitossa ja kuitenkin se hiipii susien laumoissa. Pidin tästä valtavasti. Tätä kirjaa voi lukea niin eri tavoilla. KIrja on kirjallisuustutkijan unelmatapaus, sillä siitä on moneksi. Sen lisäksi se on kuitenkin aivan valloittava lukukokemus.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi
Miten mukavaa että Kallaksella on näin paljon ystäviä täällä, ja ihanaa kun kommentoitte! :-)
VastaaPoistaMorre, kieli oli minustakin hykerryttävän ihanaa: olin siitä lukenut jotain blogeissa mutta silti se kieli yllätti, rytmi oli jotenkin niin hiukea.
Sara, uskon että tätä voi lukea monta kertaa. Nyt kun mainitsit kesäyöt, tuntuu että tätä nimenomaan pitäisi lukea yöllä järven rannassa kun usva hiipii veden pinnalla... *väristyksiä* Tulee lapsuuden mökin soinen rantaniitty mieleen.
Katja, luulen että minäkin alan stalkata tätä divareista... nyt taidan kyllä olla vähän kirjanostokiellossa pari viikkoa kun Hesassa oli tunti ylimääräistä aikaa ja tuli käytyä akateemisessa, ja sitten tuli postipaketti tuossa äsken ja niin pois päin... mutta varmaan tämä tulee vastaan, 2000-luvulla on julkaistu uusintapainos.
Kirahvi, alkaa oikein tehdä mieli niitä avoimen kirjallisuusopintoja! Vaikka ei silti, kyllä tämä oli nautinto ilman erityistä tulkintaosaamistakin. Sellainen klassikko jota ei epäilytä suositella vähemmän harrastaneillekin - jos vain ovat sillä tavalla ennakkoluulottomia, että tykkäävät erilaisesta kielestä.
Minä myös yllätyin siitä kuinka paljon tästä pidin. Kieli on niin hienoa!! Ja olen myös etsiskellyt tätä divarista että saisin omaksenikin, mutta vielä ei ole onnistanut...
VastaaPoistaHmm.. pahnahinen, saatat Satu olla oikeassa. Antikka.nettikin luukuttaa tyhjää. Mutta otetaan positiivisesti - suomalaisilla on hyvä maku! :D
VastaaPoistaMinä luin Sudenmorsiamen viime kesänä ja rakastuin! Se on todella ihana kirja. Pitäisiköhän lukea uudelleen? Ja tosiaan, loppu tarjoaa yllätyksiä. Se ei ole aivan niin selvä kuin voisi luulla.
VastaaPoista