sunnuntai 21. elokuuta 2011

Nälkäpeli

Kuva: WSOY
Suzanne Collinsin Nälkäpelin myötä palaan 101 spefin helmen listalle, joka on joutunut odottelemaan seikkaillessani milloin milläkin sivupolulla. Ostin Nälkäpelin pokkarina jo pari viikkoa sitten Tampereen akateemisesta. Morre, tämä oli se toinen lahjakorttikirja - kiitos vain!

Nälkäpeli sijoittuu katastrofien jälkeiseen aikaan, jossa nykyiset valtiot ja nykyinen elämänmuoto ovat mennyttä. Jonnekin Appalakkien alueelle nousee uusi valta, Panem. Sen johtava keskus kukistaa kapinoivat provinssinsa ja todistaa mahtiaan vaatimalla jokaiselta vyöhykkeeltä vuosittaisen tribuutin: häviäjien tulee arpoa keskuudestaan kaksi nuorta uhrattavaksi, tyttö ja poika kultakin vyöhykkeeltä.

Uhritoimitusta on kuitenkin huomattavasti modernisoitu sitten Minotauruksen päivien. Nuoret osallistuvat Nälkäpeliin, massiiviseen tositelevisiotapahtumaan. Säännöt ovat yksinkertaiset: 24 kilpailijaa laitetaan areenalle. Yksi tulee ulos. Katsojat keskuksessa lyövät vetoa ja sponsoroivat suosikkejaan, provinsseissa katsotaan katkeran alistuneina. Nälkäpelissä koitokseen lähtee sitkeä Katniss, pienestä pitäen perhettään salametsästyksellä elättänyt epäluuloinen ja sulkeutunut tyttö.

Kirjan perusidea on tuttu. Stephen King on Richard Bachmanina kirjoittaessaan käyttänyt samantyylistä asetelmaa kahdessakin tarinassa; sydäntäsärkevässä The Long Walkissa kilpailijat kävelevät halki mantereen ja The Running Man tekee ihmismetsästyksestä kansallisurheilua. Kingin tarinoissa, kuten Nälkäpelissäkin, väkivaltaisella spektaakkelilla on alistamisen ja voimannäytön sivumaku.

Suzanne Collins on kuitenkin onnistunut luomaan kiinnostavan ja koukuttavan version ikiaikaisesta gladiaattorihuvista. Nuortenkirjamaisuus ei ollut Nälkäpelissä häiritsevää. Vaikka Katniss on kertojana vähän naiivi, etenkin emotionaalisissa asioissa, Collins on jättänyt rivien väliin tulkittavaakin.

Katniss on myös sympaattinen sankaritar, yhtä aikaa itsevarma ja epävarma. Raa'an tilanteen vaatimukset varmistavat, ettei hänestä synny ärsyttävän pyhimysmäistä kuvaa. Kirjan koukuttavuutta lisää, että tapahtumat etenevät hyvänlaista haipakkaa.

Pidin myös kirjan media- ja muoti-ilmiöiden ironisoinnista. Otankin lukunäytteeksi pätkän, jossa Katnissia yritetään valmentaa peliä edeltävään tv-haastatteluun:
"Minulla on ajatus. Yritä esittää nöyrää." 
"Nöyrää", minä toistan. 
"Et voi uskoa, että pieni tyttö Vyöhykkeeltä 12 on pärjännyt näin hyvin. Koko juttu ylittää kaikki kuvitelmasi. Puhu Cinnan vaatteista. Siitä kuinka ystävällisiä ihmiset ovat. Kuinka kaupunki on lyönyt sinut ällikällä. Jos et halua puhua itsestäsi, kehu ainakin yleisöä. Käännä puhe koko ajan siihen. Puhu innostuneesti." 
Seuraavat tunnit ovat yhtä piinaa. Jo alussa käy selväksi, etten osaa intoilla. Kokeilemme nenäkkään roolia, mutta en ole siihen tarpeeksi ylimielinen. Ja kaikesta päätellen olen liian "haavoittuvainen" tempperamenttiseksi. Minä en ole nokkela. Enkä hauska. Enkä seksikäs. Enkä salaperäinen. 
Valmennusistunnon lopussa en ole yhtään mitään. (s. 125)
Kaiken tuon kehumisen jälkeen ei liene epäselvää, että viihdyin hyvin tämän parissa. Collins on ottanut vanhoja stemmoja vallasta ja alistamisesta, rakkaudesta ja uskollisuudesta, elämästä ja kuolemasta, ja jammaa niistä tarttuvan piisin. Jos listalta saisin tilata, olisin varmaan laittanut sekaan vähän enemmän sitä ekokatastrofia ja pelin ulkopuolista kontekstia, ja himpun verran vähemmän yksioikoisuutta hahmoihin... etenkin Katniss on kovin puhdasotsainen.

Mutta myönnettäköön että tämä on jälkiviisastelua. Lukiessani upposin täysin tarinaan enkä kaivannut mitään. Onneksi kakkososaa sai kirjastosta.

Suzanne Collins (2011, alkuperäinen 2008). Nälkäpeli. WSOY. Suomentanut Helen Bützow. ISBN 978-951-0-35986-0.

Arvioita:
Vesa Sisättö Helsingin Sanomissa
Kirjavinkit
Marjis Kirjamielellä (täällä myös linkki näytelukuun)
Raija Taikakirjaimissa (lue vain alkuosa - mutta sen voit lukea rauhassa, teksti varoittaa spoilereista.
anni m. Oota, mä luen tän eka loppuun -blogissa
Aamuvirkku yksisarvinen

6 kommenttia:

  1. Hauskaa, että pidit tästä. Ovatko muuten Neidit lukeneet näitä? Bonustyttäreni nimittäin suorastaan palvovat tätä ensimmästä osaa. :D

    Vaikka Katniss on varsin puhdasotsainen, hän oli muuten ilahduttavan epätäydellinen. Pidin ihme kyllä hänen kiukuttelustaankin, vaikka sellainen minua yleensä kirjoissa vähän pistää ärsyttään.

    VastaaPoista
  2. Eivät vielä, vaikka sanoin kyllä että tämä pitää lukea :-) Katsotaan nyt koska ehtivät: toisella on Ajan pyörän uusintakierros meneillään ja toinen kahlaa Terry Pratcheteissa...

    VastaaPoista
  3. Kommentistasi "Mutta myönnettäköön että tämä on jälkiviisastelua. Lukiessani upposin täysin tarinaan enkä kaivannut mitään." tuli mieleen, että tuo on ehkä yksi harvoista "huonoista" puolista kun kirjoittaa arvosteluja kirjoista. Että joutuu sitten kuitenkin hakemaan niitä vähän negatiivisempia puolia kirjasta, vaikka oikeasti tarinan parissa olisi viihtynyt mitä parhaiten:)

    VastaaPoista
  4. *grin* hyvä huomio. Sait oikein miettimään asiaa! Mitähän varten tuntuu tarpeelliselta löytää niitä kielteisiä juttuja hyvistä lukukokemuksista ja myönteisiä huonoista? Ja onko se sama ilmiö vai eri ilmiö...

    Hm. Laitan tämän korvan taakse ja ajattelen vähän lisää.

    VastaaPoista
  5. Tämä taitaa olla sarja, josta löytyy jo kaikki osat suomennettuina? ;) nimim. Tulen ja jään lauluun tuskastuneena..

    VastaaPoista
  6. Tämä on kokonaan suomennettu :D

    Ehdin jo kakkososankin lukea vaikken kerinnyt siitä kirjoittaa ja se oli hyvä! Kolmosta täytyy nyt jonottaa kirjastosta...

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.