perjantai 23. maaliskuuta 2012

Anna opettajana


Teki vaihteeksi mieli lukea Anna-sarjaa suomeksi. Arvelin myös, että tätä vasta 2002 suomennettua versiota ei kai sentään ole kehdattu suomenkieliseen painokseen lyhennellä siihen tapaan kuin Pientä runotyttöä aikoinaan... Ainakin kirja tuntui hyvältä näin, kokonaiselta ja uskottavalta.

Anna opettajana ei keskity koulutyöhön niin paljon kuin nimen perusteella luulisi. Hah - alunperin nimi olikin Anne of Windy Poplars. Kirja kuvaa kolmea vuotta kihlauksen ja häiden välillä. Annan rakas opiskelee, joten Anna ottaa paikan rehtorina Summersiden koulussa. Uuteen yhteisöön ja uuteen kouluun asettuminen eivät suju aivan helpolla, sillä Anna saa vastaansa toista rehtoriehdokasta kannattaneen Pringlen klaanin ei-niin-kovin-passiivisen vastarinnan.

(Onko kyseessä jokin kuuluisa perunalastusuku? Tarina ei kerro.)

Anna onnistuu tietenkin voittamaan Pringletkin puolelleen, vaikka ensimmäiset kuukaudet Summersidessa melkein masentavat hänet. Nihkeä työtoveri Katherine tuottaa pidempään päänvaivaa, mutta ilmeisesti ei ole mitään (ketään), jota Anna ei hoitelisi.

Tämän kirjan perusteella Annan elämäntehtävä tuntuu olevan toisten elämään sekaantuminen. Ehkä vaikutelma johtuu siitä, että Annan oma elämän on jonotusvuorossa sulhasen opintojen tähden. Anna mullistaa ihmisten rakkaussuhteet, tuo lohtua surullisten lasten elämään, yhdistää hajonneita perheitä ja syöksee väärään työhön eksyneet uusille urille. Tämä ylenpalttinen altruismi ärsyttäisi minut kuoliaaksi, mutta kuvion (ja Annan hahmona) pelastavat terävä huumori, yleinen hyväntuulisuus ja Annan ajoittaiset epäonnistumiset. Pariin otteeseen Annan avulias huseeraaminen melkein johtaa katastrofiin... mutta ei aivan.

Huumorista - en tiedä onko ero kielessä vai kirjoissa, mutta minusta tämä taisi olla selkeimmin humoristinen tähän mennessä lukemistani annoista. Anna opettajana esittelee kokonaisen liudan hupaisia sivuhahmoja, joiden luonteenpiirteitä on vain hippusen liioiteltu. Vaikkapa Nenä-täti (sellaisena tunnettu, koska hän työntää nenänsä asioihin, jotka eivät hänelle kuulu) tuntuu melkein todelliselta...
"Vai te olette se neiti Shirley, josta olen kuullut puhuttavan niin paljon. Te ette muistuta laisinkaan sitä neiti Shirleyä, jonka minä taannoin tunsin. Hänellä kun oli niin kauniit silmät. No niin, Sally, pääset sinäkin viimein naimisiin. Nora-parka on sitten ainoa naimaton. Onneksi äitinne pääsi eroon edes viidestä tyttärestä. Kahdeksan vuotta sitten sanoinkin hänelle: 'Jane, luuletko muka joskus saavasi nuo tytöt kunnialla naimisiin?' No, minusta miehistä ei ole muuta kuin haittaa, ja kaikista epävarmoista asioista avioliitto on epävarmin, mutta mitäpä muuta tämä maailma naiselle tarjoaa. Sitä minä yritin äsken Nora-parallekin selittää. 'Sano minun sanoneen, Nora', minä sanoin, 'vanhanpiian elämä ei ole hääppöistä. [--] (s. 115)
Ei, Nenä-täti ei ole sukua, mutta olen joskus tavannut lähestulkoon yhtä lahjakkaita loukkaajia.

Kaikkiaan Anna opettajana oli todella mukavaa luettavaa, vaikkei se suuremmin opettamista käsitellytkään. Annan elämä ei tavallaan etene, mutta hänestä saa tässä kirjassa vihdoin vaikutelman aikuisesta naiseesta. Samalla hänestä myös tulee idealisoidumpi käsitys kuin aiemmissa kirjoissa.

Olisiko Montgomery vuosien mittaan kiintynyt Annaansa entistä enemmän? Tämä Opettajanahan julkaistiin vasta vuonna 1936, selvästi kronologista järjestystä myöhemmin. Eipä silti, ei Montgomery Annasta ihan kiiltokuvaa tee; hänkin kykenee ärtymään. Yleiskuva on silti hyvin positiivinen, lämminhenkinen suorastaan. Annalla on hyvä sydän ja kosolti elämäniloa ja älyä.

Hyvänmielenkirjallisuutta. Prinssi Edwardin saarelle on mukava karata arjen näykkäisyjä.

Lucy M. Montgomery (2002, alkuperäinen 1936). Anna opettajana. WSOY. Suomentanut Paula Herranen. 277 sivua. ISBN 951-0-22555-X.

Arvioita:
Paula Havaste Hesarissa
Laura Lukuisa-blogissa
Sonja Sonjan lukuhetkissä

Aiemmista osista:
Anne of Green Gables
Anne of Avonlea
Anne of the Island (lyhyesti)

13 kommenttia:

  1. Minusta tässä on enemmän aitoa Anna-lumoa kuin toisessa 1930-luvun kirjassa Annan perhe - kuitenkin vähän sellaista "pakko keksiä jotain tapahtumia Annalle kun kustantaja niin toivoo" -sivumakua. Mutta hauskoja, hyvin montgomerymaisia episodeja ja sivuhenkilöitä tähän tosiaan mahtuu!

    VastaaPoista
  2. Nenä-tädin hahmo on loistava :D Etenkin juuri lainaamasi pätkä antoi minulle hyvät naurut.

    Minustakin tässä Annassa on enemmän huumoria kuin aiemmissa osissa, mutta ei onneksi aivan liiallisuuksiin asti, se ei istuisi Anna-kirjoihin.

    VastaaPoista
  3. Mun blogiin tämä postauksesi ei ole vielä päivittynyt (jotain häikkää taas), mutta bongasin toisesta blogista juttusi ja heti piti tulla lukemaan! Pidin tästä Anna-kirjasta varmaan juuri sen huumorin takia. Siitä on vasta muutama kuukausi kun luin tämän.

    Missä järjestyksessä luet näitä? Annan elämän? Koska Annan unelmavuosien jälkeen ilmestyivät Anna omassa kodissaan, Sateenkaarinotko sekä Kotikunnaan Rilla silloin kun Montgomery kirjoitti näitä. Sitten myöhemmin vasta hän kirjoitti Anna opettajana ja Annan perhe sinne väliin. Lopuksi vielä ennen kuolemaansa Annan jäähyväiset.

    VastaaPoista
  4. Kotona olisi Anna-kirjat, viimeistä lukuunottamatta (ilmestyi vuosi sitten ???), sarjaakin joskus vilkuilin, mutta vain ensimmäisen teoksen olen ehtinyt lukea :)

    Sinulla oli hyvä bloggaus, kiinnostaa enemmän ne loput kirjat.

    VastaaPoista
  5. Hihii, en muistanutkaan tuota Nenä-tätiä, vaikka olen kyllä tämän osan lukenut muutama vuosi sitten.

    Tuossa piilovittuilun kuvauksessa (eikä aina ihan niin piilo-) Montgomery jotenkin karkaa sen herttaisen tyttökuvamaailman ulkopuolelle... Minäkin tiedän tasan tarkkaan täsmälleen, miten raivostuttavalta tuollainen keskustelutyyli tuntuu, ja jos "virallisesti" ollaan koko ajan kohteliailla raiteilla, niin tuollaisille ei voi avoimesti suuttuakaan. :)

    VastaaPoista
  6. Maria, saapi nähdä, se toinen myöhäisanna on vielä lukematta. Jotenkin tämä tuntui ihmisentäyteisemmältä kuin jotkin muut - ehkä Summersidessa oli luontoa pikkuisen vähemmän. (Ei sillä että luonnossa olisi mitään vikaa, mutta luontoa tulkitsen ihan hyvin omillani, juuri ihmisten kanssa tykkään siitä, että kirjailja taluttaa minua pitkin sielunmaisemaa... :D)

    Laura, kiva että olit samaa mieltä, ei siis puhtaasti mielikuvitustani tuo tunne! Ja todellakin, ei tämä mitään hurttia huumoria ole, sellaista juuri sopivasti ihmisten heikkouksille hymyilyä vain... Siinä suhteessa onkin tärkeää, että Montgomery vilauttaa myös Annan heikkouksia tässä!

    Sara, yritän tosiaan edetä Annan oman kronologian mukaan. Olen sen verran lineaarinen, että se tuntuu minusta mukavammalta. Käsittääkseni Annan elämässä seuraavana pitäisi olla tuo Anna omassa kodissaan, ja se on seuraavana minullakin. :-)

    Jokke, nämä ovat olleet ainakin minulle ihan positiivinen kokemus ja jopa positiivinen yllätys. Toki tämä on "pliisua" kirjallisuutta nykyiseen tyyliin verrattuna, mutta ihminen ei ole juuri muuttunut, eikä Montgomery ole kirjoittanut mitään hurskastelevaa tyttökirjallisuutta. Vaikka Anna onkin vähän supertyttö, näissä on sellainen mukavasti inhimillinen fiilis. :-)

    Salla, sepä se! Jos suutut olet hävinnyt ja jos pakottaudut hymyilemään, olet siinäkin tavallaan hävinnyt... ainoa tapa voittaa Täti ja hänen sukulaissielunsa on löytää siinä silmänräpäyksessä jokin yhtä nokkela vastaus. Mahdotonta! Sen keksii vasta viikkoa myöhemmin. (Aina voi toki yrittää rakastaa tuollaisen tädin kuoliaaksi: tarpeeksi leveä hymy ja kauhea passaaminen saattaa karkottaa...)

    Mutta siis, Montgomery on muuallakin väläyttänyt jännästi niitä maailmansa vähemmän kiiltokuvamaisia puolia. Melkein joka kirjassa on jotain sellaista. Se tekeekin näistä jotenkin kiinnostavampia kuin vaikkapa Alcottin Pikku naisia. Jumaloin sitä kirjaa - nostalgia! - mutta annat ovat minusta terävämpiä.

    VastaaPoista
  7. Saran selvitys kirjoitusjärjestyksestä olikin uutta, luulin, että nämä on vain aikoinaan jätetty jostain muusta syystä suomentamatta. Kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, nämä osat ovat jotenkin "ylimääräisiä". Annan nuoruusvuodet (onko se ekan osan nimi?) on ollut minulla pian 40 vuotta, ja voitte uskoa, että se on luettu kymmeniä kertoja, melkein puhki. Se on edelleen sarjan paras osa, vaikka pidin myös Sateenkaarinotkosta kovasti.

    Tämä osa, josta nyt kirjoitit, tuli minulle siis tutuksi vasta keski-iässä, eikä se puhutellut sitten yhtään. Annan puhtoisuus vain korostui, tylsää. Toki huvituin joistakin kohdista, mutta kokonaisuus oli lähinnä pettymys.

    Käsitykseni koko Anna-sarjasta sai melkoisen suihkun, kun tyttäreni aikanaan luki sen ja pisti aika railakkaasti pinoon. ;)

    VastaaPoista
  8. Ihana kirjoitus! Heräsi ajatus lukaista kirjat jälleen uudestaan. Luulen, etten ole näitä viimeisiä lukenut edes aikuisena, ainakin Nenä-täti oli jäänyt unohduksiin. Jos kesällä ottaisikin tällaisen nostalgiapläjäyksen.

    VastaaPoista
  9. Kirsi, minullekin tämä kirjoitusjärjestys selvisi vasta matkan varrella, mutta sikäli ajoissa, että pääsin päättämään kummin päin menen, kronologian vai kirjoitusajankohdan mukaan. Minä olen kyllä pitänyt näistä vaikka tulinkin vasta aikuisiällä lukeneeksi; luulen että on erilaista kuin jos olisin nuorena lukenut... itse asiassa en luultavasti olisi viihtynyt Annan kanssa kakarana, hurjapäät olivat enemmän mieleeni kuin haaveilijat. :-)

    (Omille tyttärille tämä ei missään tapauksessa kelpaisi! Ehkä löytävät sitten joskus...)

    Kirahvi, kiitos! Toivottavasti uusi lukukierros ei tuota pettymystä - luin vähän aikaa sitten yhden nuoruussuosikin varmaan neljännen kerran, enkä enää nauttinut siitä yhtään. Nyyhkis.

    VastaaPoista
  10. Minäkin olen kyllä tämän lukenut, mutta Nenä-tätiä en muista. Kumma kyllä, kun on niin herkullinen hahmo.

    Kiitos tuosta kirjoitusjärjestyksen selventämisestä, minäkin luulin, että tämä olisi kirjoitettu samaan aikaan kuin ne aiemmin suomennetut. Näin sitä ihminen saa koko ajan oppia uutta. :-)

    Montgomeryn kirjat ovat aika lailla esillä täällä blogistaniassa ja tulee aika vahva kaipuu Annan ja Runotytön maailmaan. Kirjat pitäisi lukea taas uudelleen.

    Oma tyttäreni on kyllä tykännyt Montogomeryn kirjoista eli kyllä nämä kirjat nuoriakin vielä puhuttelevat.

    VastaaPoista
  11. Anna Elina, kiva jos jutuista herää kirjankaipuu! Itse päädyin koko Montgomeryyn tutustumaankin vasta blogien ja tarkemmin Saran kirjojen tähden.

    En tarkoittanut etteikö Annan maailma tai runotytön tarina voisi puhutella nuoria nykyäänkin - mutta eivät innostaisi meidän Neitejä. Makuasioista on toki vaikea tietää, mutta hyvänä veikkauksena.... :-)

    VastaaPoista
  12. Minulle tämä oli aikoinaan suuri pettymys. Lapsena en edes tiennyt, että kaikkia Anna-kirjoja ei oltu suomennettu. Olin hirveän närkästynyt kun asia selvisi minulle. Sitten kun Anna opettajana ja Annan perhe suomennettiin, odotin niiden lukemista hirveästi - ja sitten ne eivät tuntuneerkaan yhtään Anna-kirjoilta! Tämä Anna opettajana sentään menetteli, mutta Annan perhe oli minusta suoraan sanottuna aika kamala.

    En usko että pettymys johtuisi ainakaan kokonaan siitä, ettei näillä uudemmilla Annoilla ole minulle nostalgia-arvoa, vaikka kai sekin jonkin verran vaikuttaa. Pidin kuitenkin kovasti Sinisestä linnasta, jonka luin ensimmäisen kerran viime kesänä, ja luen juuri nyt yhtä aikaisemmin lukematonta Montgomeryä, joka sekin vaikuttaa aivan hyvältä. Mutta nämä myöhemmät Anna-kirjat tuntuvat jotenkin väkisin väännetyiltä ja hutaistuilta. Eikä Annakaan tunnu ihan Annalta.

    Annan jäähyväiset odottaa hyllyssä lukemista. Sen lukeminen suoraan sanottuna jännittää. Sitä on kyllä pääsääntöisesti kehuttu ja pidetty onnistuneempana kuin Opettajaa ja Perhettä. Toivon kovasti, että löydän siitä oman Annani.

    VastaaPoista
  13. Liisa, myönnän että tässä on tiettyä sävyeroa etenkin kahteen ensimmäiseen kirjaan... Esimerkiksi luonto on paljon vähemmän läsnä. Mutta erilainen fiilis voi johtua myös siitä, että tässä kirjassa ei ole juuri Annasta mitään henkilökohtaista. Varmaan tämä onkin "tilkekirja" - mutta minä kyllä nautin tämän lukemisesta. Jollain tavalla tämä oli jopa enemmän viihdettä kuin jotkin muut Anna, mutta sen panen kyllä kielen piikkiin. Vaikkei englanniksi lukeminen tunnu minusta raskaalta, epäilen että se vaikuttaa joskus alitajuisesti siihen miten kirjan koen. :-)

    Nostalgiapisteistä vielä - minulle kävi aikoinaan niin, että Larry Nivenin (jonka kirjoista olen pitänyt aivan älyttömästi) muutama myöhempi romaani osoittautui totaaliseksi pettymykseksi. Jälkikäteen päättelin, että vihastuin niihin osittain siksi, että olin pitänyt monista aiemmista niin paljon nuorempana... Nostalgiapisteet nostivat odotuksia sellaistenkin tekeleiden kohdalla, jotka eivät sitten kolahtaneet ja onnistuin tuplapettymään.

    Minua harmitti ja raivostutti, että Niven oli mokomiin kevythömpsäyksiin laittanut nimeänsä; häneltä odotin teräviä oivalluksia! Ehkä sinulla taas on Annasta niin vankka oma käsitys, että Montgomeryn myöhemmät tulkinnat eivät tunnu omilta...

    Tämä Montogomeryyn tutustuminen on kyllä kiinnostavaa - alan oikein odottaa että saan romaaneista pääosan luettua ja pääsen katsomaan mitä Ylimartimo sanoo. :-)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.