tiistai 27. maaliskuuta 2012

Opettajan villikko


Pitkästä aikaa Hilja Valtosta! En enää muista minkä kirjan jälkeen kotimainen raikas teksti tuntui niin kovin tarpeelliselta, mutta jokunen viikko sitten tulin tämän kirjastosta hakeneeksi ja unohdin samantien autuaasti hyllyyn.

Tämä kirja olikin mainio löytö. Vihdoin tiedän, mistä on peräisin kaikkien aikojen julmin tytönnimi, nimittäin "Anna Tipuli Pusu". Kun kakarana kirosin hankalaa etunimeäni, tai kun nyt vanhemmiten säälin sunnuntain Hesarin kasteilmoituksessa *sensuroitu* tai *sensuroitu* -nimellä raskautettuja vauvoja, tämä nimihirviö tulee väkisinkin mieleen. Olen joskus nähnyt elokuvan pätkän, jossa esiintyi Anna Tipuli Pusu.... mutta en ollut tiennyt että elokuva perustuu Valtosen kirjaan.

No, kaikki mikä ei tapa, karaisee. Jos on tuollainen nimi, on paras olla sisua kahden tai kolmen tavallisen tytön edestä. Ja Tipulilla on. Kansakoulun opettajan nuorimmasta tyttärestä kasvaa suorasukainen, tomera ja aikaansaava nuori nainen, joka ei pienistä nillitä. Erinomainen roolimalli kelle vain...

Valtosen tapaan Opettajan villikko on kaikkea muuta kuin romanttinen rakkausromaani. Romanssinitusia nousee kyllä maasta pitkin kirjaa, mutta ne eivät oikein tahdo itää. Joko Tipuli talloo ne tarmokkaasti polkaisten, tai sitten typerät pojat eivät ymmärrä minkälainen aarre heillä olisi tässä punatukkaisessa sisupussissa. Loppupuolella rakkauspuolenkin asiat alkavat sitten edistyä, mutta tylsää ei ole sitä odotellessa. Valtonen osaa kuvata 20-luvun elämää ja perheen persoonia niin hauskasti, että Villikko viihdyttää nykyäänkin.
Jussi kasasi kaiken syyn Tipulin niskoille. Tyttö sai ansaitun voiteensa. 
"Mielikuvitus tekee tyttöparalle ilkeitä kepposia", sanoi isä. 
Mahtoikohan mielikuvitus olla jotain lajia ilkeyttä. Ehkä jokin perisynnin haara. Kuka hänet tiesi? 
Tipulin mieli oli myrtynyt. Ei kai hänestä koskaan tulisi mallityttö kuten Tainasta. Taina ei ollut eläessään saanut maistaa vitsaa. Hän, Tipuli, sai samana kesänä kolme kertaa. Eikä hän tuntunut tulevan yhtään paremmaksi. (s. 26)
Nykypäivänä kyllä tekisi mieli luokitella tämä ennemmin tyttökirjaksi kuin rakkausromaaniksi - niin puhtoisia ovat aatteet. Toisaalta, Valtosen sankaritarten tavalliseen tapaan, Tipulilla on joitain varsin nykyaikaisia ajatuksia ja hyvin kehittynyt reilun pelin taju. Armoa ei kerjätä eikä anneta.

Mainio aikamatka taas kerran, tällä kertaa niihin päiviin kun opiskelijan tunnisti ylioppilaslakista eikä haalarista ja nuoret naiset juhlistivat kevättä uudella hatulla.

Ai niin, lisätään vielä: älkää antako hämätä itseänne. Koulun kanssa Opettajan villikolla on vielä vähemmän tekemistä kuin Anna opettajana -kirjalla.

Hilja Valtonen (1959, alkuperäinen 1928). Opettajan villikko. Otava. Kuudes painos.


10 kommenttia:

  1. "Nykypäivänä kyllä tekisi mieli luokitella tämä ennemmin tyttökirjaksi kuin rakkausromaaniksi - niin puhtoisia ovat aatteet" - hih, niin se aika muuttuu. Pärjäisköhän enää tyttökirjanakaan...

    Mutta henkilön nimestä päätellen ja muistellen olen tämän joskus lukenut. Ja Valtoset noin ylipäätän ovat niin ihkuja =D Niitä voi lukea aina vaan uudelleen...

    VastaaPoista
  2. Aah, tätä Valtosta en ole lukenut. En itse asiassa ole lukenut Valtosen kirjoja 15-20 vuoteen ja nyt on jo kauan tuntunut, että olen hänen raikkaan tekstinsä tarpeessa. Onneksi Neiti Talonmies löytyy mummolan peruina omasta hyllystä, mutta tämänkin mielelläni lukisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Katja, Neiti Talonmies kuulostaa hyvältä! Pitääpä kysellä tuotakin kirjastosta! :-)

      Poista
  3. Heh, totta kyllä, arvomaailman puolesta on pliisua tyttökirjaksikin! :-)

    VastaaPoista
  4. Jei, mulla on Nuoren opettajattaren varaventtiili hyllyssä. Valtonen on ennestään ihan tuntematon.

    Ei-niin-tavallisen etunimen lausuminen kyllä opettaa ARTIKULOIMAAN SELKEÄSTI. Onneksi se ei ole tommonen hassu sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, Valtosta kannattaa kokeilla! Ainakin yhden romaanin verran kuuluu ilmeisesti suomalaisen populaarikulttuurin yleissivistykseen; päätin näin heti kun olin viime vuonna saanut sen ensimmäisen luettua, nih. ;-)

      Poista
  5. Hei Booksy, juttusi piristi iltaani! Valtosta voisi kyllä lukea pitkästä aikaa. Tässä muuten pdf-linkki Valtos-tutkimuksesta, jos sinua kiinnostaa!
    http://herkules.oulu.fi/isbn9789514295218/isbn9789514295218.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos! Tuohon näyttää kiinnostavalta: "näennäisesti leikillinen rakkausromaani"... pitääpä tutkailla.

      Poista
  6. Itse en ole Valtosta lukenut kuin jossain hamassa nuoruudessa, mutta tästä sinun kirjoituksestasi sain jonkin pienen innostuksenkipinän, olisi lähinnä hauskaa tutkia sitä ajankuvaa, joka kirjoissa on. En sitten tiedä kestäisnkö sitä tarinana.

    Täytyy kyllä sanoa, että luet kirjoja laidasta laitaan. Se on hienoa, itse taidan olla siihen vähän turhan rajoittunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, tykkään itse kovasti tällaisista vanhoista romaaneista aikamatkailumielessä - mutta tietysti tekstin täytyy olla muuten luettavaa. Valtonen ei ole minusta mitenkään sietämättömästi vanhentunutta, ja kielen monipuolisuus on iso plussa. Tiedä häntä johtuuko siitä, että kieli oikeasti on rikkaampaa, vai siitä että se tuntuu sellaiselta, koska niin moni ilmaus on jäänyt pois arkikäytöstä...

      Hih, laidasta laitaan kuvaa poukkoiluani hyvin! :D

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.