Tietyt tytöt ei paini samassa sarjassa kuin yllättävän hauska Rikoksia. Asetelman perusteella odotin tästä kirjasta enemmän: onhan siinä päähenkilönä naimisissa oleva naiskirjailija, jonka suhde osapuilleen teini-ikäiseen tyttäreen on keskeinen teema. Äiti Candace kamppailee painon ja menneisyyden kanssa, tytär Joy identiteetin ja itsenäisyyden.
Tyttöjen kanssa oli koko ajan sellainen pieni ikävä olo, että pitäisi eläytyä... tai nauraa... eikä kumpikaan oikein onnistu. Jotenkin Weinerin huumori ei löydä tässä kirjassa paikkaansa. Tämä ei ole jännäri - mutta ei tämä ole oikein komediakaan. Ehkä hauskuutus sopii jännäriin paremmin kuin draamaan.
Kerronnassa vuorottelevat Candacen ja Joyn puheenvuorot. Jälkimmäinen on - sinänsä ikäkaudelleen uskottavasti - kyvytön nauramaan itselleen, ja edellisenkin huvittuneisuus tuntuu väkinäiseltä. Sivuosissa esiintyvät äärimmäisen herttainen aviomies, perheellinen ex-poikaystävä, itsekäs isä, naisen kanssa avioitunut äiti, ja tietenkin tyttären aidot ja epäaidot ystävät.
Juoni ei ollut Rikoksienkaan vahvin puoli, mutta Tytöissä heikkoudet ovat ilmeisempiä. Symbolisia aasinsiltoja rakennetaan välillä oikein hartiavoimin, tai ainakin ponnistuksen huomaa paremmin kuin verbaliikka ei vedä.
"Kuoletko sinä?" minä tiedustelin. Sitten kysyin: "Saanko lihavartaasi?"
Peter henkäisi. Hänen ruskeiden silmiensä kulmat rypistyivät ja hänen hampaansa välähtivät nopeasti, kun hän yritti olla hymyilemättä.
"Nuo kysymykset eivät liittyneet yhteen. Olen hyvin myötätuntoinen", minä vakuutin. Olen vain myös hyvin nälkäinen. Mutta älä pelkää. Kyllä minä hoidan sen monivuotisen-uskollisen-vaimon jutun. Pidän sinua kädestä, nukun sänkysi vieressä, vien ruumiisi täytettäväksi, ihan mitä haluat."
"Viikinkihautajaiset", Peter sanoi. "Tiedäthän että minä haluan viikinkihautajaiset. Palavia nuolia ja Wyclef Jean laulamassa 'Many Rivers to Cross'."
Varmaan olisin pitänyt tästä kirjasta enemmän, jos olisin pitänyt Rikoksista vähemmän: epäreilua mutta totta.
Plussaa kirjalle kulttuurisen taustan vahvasta esilläpidosta, ja miksei myös ajankuvasta. Jotain kutkuttavaa on perheiden kilpavarustelussa yltiömäisten bar mitsva -juhlien järjestämiseksi, ja siinä miten tyttären liikkeitä seurataan puhelimen GPS-paikannuksella.
Jennifer Weiner (2010). Tietyt tytöt. Juva: WS Bookwell. Suomentanut Anu Niroma.
Lehtiarvioita ei näy, mutta samaa kirjaa - ja aika samanlaisin miettein - on näemmä lukenut myös Susa lokakuussa.
Tuo on niin totta, että oli vähän väliä sellainen tunne, että pitäisi nauraa tai jotenkin enemmän eläytyä, mutta ei niin ei. Hyvä lukea, etten ole yksin tuntojeni kanssa, että ehkä kirja todellakin oli vaisu, eikä vain minulla huono hetki sen lukemiseen ;)
VastaaPoistaMinulla taisi mättää etten oikein pystynyt pitämään päähenkilöstä, tai edes leikkimään että uskon häneen. Hömpänkin kirjan pitää kiehtoa sen verran että lukija suostuu leikkimään mkana! :-D
VastaaPoistaVoih! Mä tykkäsin tästäkin kirjasta kovasti. Mutta eipä kaikki ole kaikkia varten. Weinerilta olen lukenut myös Hyvä sängyssä ja Lainakengissä, ne olivat kyllä hyviä myös.
VastaaPoistaEi aina voi osua yksiin :-) Se Hyvä sängyssä on kyllä saanut paljon kehuja, sen pariin saatan vielä hankkiutua.
VastaaPoista