Kolopallomaalaisia

Kansi: Muruja-kustannus.

Satuin näkemään Kolopallomaalaisia kirjastossa ja muistin lukeneeni jossain blogissa vähintään puolilämpimän arvioinnin. (Pikaisella googlauksella jäljitän: kyseessä oli Silloin et ole koskaan yksin -blogi.)

Kirja kertoo pienestä citykanien laumasta, joka joutuu vainojen takia muuttamaan pois kotikonnuiltaan ja päätyy asumaan golfkentälle. Paikalliseen asujaimistoon tutustutaan ja avulias ihmisten kieltä ymmärtävä varis selostaan myös kaksilahkeisten oudot puuhat muuttajille. Myös palloja keräilevät ketut ja lähimetsää asuttavat rusakot tulevat tutuiksi. Välillä koetaan kauheita kun metsästyshilleri pääsee karkuun ja alkaa tehdä tuhojaan.

Innokkaana golffarina kiinnostun periaatteessa oitis, kun kirjallisuudessa sivutaan lajia, mutta alaotsikko "faabeli" vähän epäilytti. Otin kuitenkin Kolopallomaalaiset jonkinlaiseksi palanpainikkeeksi - ainahan voi jättää kesken jos sisältö osoittautuu kaameaksi.

Rehellisesti sanottuna, niillä rajoilla keikuttiin. Mutta lueskelin tätä lomapäivänä, eikä kirja ollut raskas, ja mikä vain tekosyy kelpaa kun pitää vältellä kotitöitä. Teksti on helppolukuista eikä vaatinut kummoistakaan keskittymistä.

Tarinaa pitää tosiaan lukea faabelina. Kaikki paukut on laitettu siihen, että lukija varmasti ymmärtää rinnastaa vieraslajien hyljeksinnän maahanmuuttajien syrjintään. Kusti-kettu julistaa kotoperäisenä kuuluvansa Runsasmaan eläinkunnan arvokkaimpaan kastiin; hän on selvää sukua niille kansanedustajaehdokkaille, joiden poliittisessa sanavarastossa kantasuomalaiset ovat oma luokkansa.

(--) Kustin oli painokkaasti muistutettava, miten Nyktaliinan supikoirana tuli suhtautua Kustiin kunnioittavasti.

"Minkä takia, perustele sinä renttu ja ryöväri!" Nyktaliina äyskäisi.

"Sen takia, että minä kettuna edustan Runsasmaan eläinkunnan arvokkainta kastia, kun taas sinut rouva hyvä luokitellaan rupusakkiin, josta pyritään pääsemään eroon, mitä pikemmin, sen parempi.

"Ja millä perusteella?"

"Perusteluja olisi vaikka jokaiselle käpälän kynnelle, mutta ajan säästämiseksi kerron sinulle valaisevan tosiasian, jota tajuat, mikä ero ketun ja supikoiran arvolla on. Jos kaksijalkaiset löytävät Runsasmaalta loukkaantuneen eläimen, vaikkapa ketun, sorsan tai jäniksen, se kuskataan eläinhoitolaan. Siellä sitä lääkitään, ruokitaan ja hoidetaan. Kun se on parantunut, se palautetaan takaisin sinne mistä se löydettiin. Mutta kun Pinkki löysi maantieltä auton tuuppaiseman, jalkansa murtaneen supikoiran ja vei sen eläinhoitolaan, niin elukka pantiin oitis Pinkin häivyttyä kylmäksi ja oltiin tyytyväisiä, että Runsasmaan supikantaa oli näin taas onnistuttu pienentämään yhden yksilön verran. (s. 122-123)

Muutama hauska hetki kirjassa oli - golffareiden hullutusten ja kettujen deittipalstan kustannuksella - mutta enimmäkseen ajattelin, että kirja toimisi parhaiten varhaisnuorelle luettuna iltasatuna. Neidit A ja B viihtyivät iltasatujen parissa yksitoistavuotiaiksi; siihen saumaan tämäkin kirja olisi toiminut. Kolopallomaalaisten ilmeinen esikuva Ruohometsän kansa upposi aikanaan hyvin, miksipä ei tämä suvaitsevaisuussatukin.

Aikuisen ihmisen omaksi viihteeksi en tätä voi juuri suositella. Se ei ole Ruohometsän kansan tapainen kuin asetelmaltaan. Ongelma on ihmiskuvaus - tai oikeammin pitäisi kai sanoa eläinkuvaus. Ohuita, lähestulkoon läpikuultavia olisivat nämä henkilöhahmot ihmisinä, eikä eläimiksi muuttaminen paranna asiaa. Päinvastoin: ei-inhimillisen älykkään olennon kuvaaminen hyvin on järjettömän vaikeaa. Puristi sanoisi, että se on itse asiassa mahdotonta, mutta väitän että mahdottomassakin yrityksessä voi onnistua paremmin tai huonommin. Olen lukenut scifi-kirjoja, joissa muukalaisten ajatusmaailmaan on onnistuttu saamaan sellainen spinni, että olennot tuntuvat muukalaisilta - ja todella paljon sellaisia kirjoja, joissa avaruuden oudot olennot ovat yhtä tutuntuntuisia kuin kuka tahansa naapuri. Höh ja pöh, voisi sitä edes yrittää.

Ymmärrän kyllä faabelin idean, mutta se ei sittenkään ole minun juttuni. Tällainen inhimillistäminen ei innosta. Summa summarum: olen pahasti ulkona kohderyhmästä, ja toivoin jotain Ruohometsän kaltaista: sanomiseni kannattaa jättää omaan arvoonsa!

Tätä voisi siis ehdottaa iltasatukäyttöön ja kaneista TODELLA paljon pitäville ja... kenelle? Viesti on näennäisesti maahanmuuttajakammoisille - mutta lukevatko he sellaisia kirjoja, joiden takakannessa erikseen kerrotaan kyse olevan monikulttuurista Suomea käsittelevästä eläinsadusta?

(Edeltävän kirjoituksen viimeinen lause sisälsi perustelemattomia vihjauksia kolmansien osapuolten kirjamausta; sensuroitu.)

Eeva Nikoskelainen (2010). Kolopallomaalaisia. Muruja-kustannus.