lauantai 12. maaliskuuta 2011

Pappia kyydissä

Ensimmäisen Kirsti Ellilän kirjani olin jo hommannut, kun Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin kiilasi. Pappia kyydissä osittain kiehtoi, osittain pelotti aihepiirinsä takia. Naisteologi, kirkon sisäiset skismat - hmm. Suureen draamaan on aineksia, mutta voiko tästä tulla viihdyttävää juttua?

Kansi: Karisto
Tätä kirjaa harkitessani tajusin, että viime keväänä tuli Neitien rippikouun aikaan käytyä, noh, karkeasti arvioiden noin 1 348 keskustelua kirkosta ja uskosta. Oikea hengellisen elämän seminaari siis.

Kirjatoukan kolossa on näet eteläpohjalaisittain pikkuriikkisen ääriliberaali asenne seikkoihin, joissa paikallinen pastorikunta vetää ns. perinteisempää linjaa. Kysymys homoseksuaalisen avioliiton kirkollisesta hyväksymisestä kuohutti erityisesti; Neitien mielestä se ei tietenkään ole kysymys. (Rippikoulun vetäjällä oli jo mennä hermot Neiti B:hen, joka ei usko diplomaattiseen vaikenemiseen. Ja päinvastoin. Ei varmaan olisi Neiti suostunut ripille ollenkaan, ellei virallinen oppikirja olisi ollut selkeästi lungimmilla linjoilla kuin leiripappi puheissaan.) Myös lehdissä paljon esillä ollut piispanvaali keskustelutti kotona.

Tulipa selitettyä pitkästi taustoja, mutta syystä - ilman tuota lähituntumaa ja viimeisen vuoden konservatismiaaltoa olisi ehkä ollut vaikea ottaa Pappia kyydissä todesta. Mutta totta se on, moni takertuu Raamatussaan enemmän sanoihin kuin sanomaan. Ja sekin pitää paikkansa, että vaikka kuinka olisi määriteltynä virallinen linja, käytännön seurakuntatyössä painavat sitä henkilökohtaiset näkemykset.  

Pappia kyydissä kertoo juuri tällaisesta perheestä. Aviomies, isä ja pappi Aulis on vakaumuksellisesti sitä mieltä, että naispappeus on Jumalan sanan vastaista. Vaimo, äiti ja teologi Matleena on ihan samaa mieltä. Matleenasta saadaankin juuri sopiva keulakuva Timoteus-säätiöläisten naispappeutta vastustavaan lehteen. Oikeat päätökset voi tehdä joku muu, mutta nainen päätoimittajana on hyvä lyömäase taistelussa naispappeutta vastaan. Matleenalla kun on aikaakin; pappisvihkimyksestä ideologisista syistä kieltäytyvälle naiselle ei alan töitä löydy. Vähitellen Matleena kyseenalaistaa oman vakaumuksensa naispappeuden suhteen. Mitkä oikeastaan ovat ne perusteet - ja milloin hän oikeastaan lakkasi niihin uskomasta? Ja mitä ihmettä seuraavaksi -

Kysymys on siitä määritteletkö itse kuka olet vai tekeekö sen joku muu. Matleena on antanut oman puheoikeutensa pois, eikä sitä voi saada takaisin kuin ottamalla.

Tämä olisi voinut olla synkkä kirja. Mutta Ellilä kirjoittaa enimmäkseen kevyesti, välillä vähän rankemmallakin kädellä ironisoiden.
Keitin perunoita, tein salaattia ja paistoin uunissa kokonaisen broilerin. Jälkiruuaksi oli jäätelöä ja mansikkahilloa. Tähän sinä suostuit, sanoin itselleni kattaessani pöytää. Sinä puhuit tästä Auliksen kanssa silloin kun te seurustelitte. Hän kertoi, miten perhe-elämä pitää hänen mielestään järjestää. Sinusta oli ihana ajatella, että viettäisit elämäsi hoivaamalla Aulista ja hänen lapsiaan.
Mutta jostain syystä huomasin nykyään yhtä useammin kysyväni, kuka hoivaisi äitiä.
Tiesin vastauksen: Pitää lukea enemmän Raamattua. Raamatusta löytyy uupuneelle äidille paras hoiva. (s. 73)
Matleena on miehensä valintojen mahdollistaja, omiensa kustannuksella, ja lopulta huomaa sen itsekin. Siinä välissä hän tosin erehtyy luulemaan, että vika on miehessä - ja luulee siksi rakastuneensa toiseen ja toisenlaiseen. Se olikin ainoa juttu kirjassa, joka tuntui minusta epäuskottavalta: ei kai naimisissa oleva, tuonikäinen ja noin fiksu nainen noin herkästi heittäydy syliin heti ystävällisyyttä kohdatessaan? 

Mutta kaikkiaan tämä oli mukava kirja lukea: viihdettä muttei mitään vehnäpullaa. Asetelma oli niin kinkkinen (haloo - fiksu nainen vastustamassa naispappeutta?), etten kuvitellut sitä voitavan perustella siedettävän uskottavasti. Tai ainakin odotin päähenkilön olevan vähän ääliö. Mutta ei; Matleena meni ainakin melkein täydestä. Nuoret naiset tosiaan käyttäytyvät välillä epärationaalisesti miestensä takia, muistaakseni, joten miksipä ei älyllisesti järjettömän vakaumuksenkin omaksuminen kävisi.

Lopusta pidin kovasti. Se sulki ympyrän tyydyttävästi ja tuntui oikeuttavan aiempia tapahtumia. Jatko-osatkin lukulistalle. Ja lykkyä tykö, Irja Askola!

Kirsti Ellilä (2009). Pappia kyydissä. Hämeenlinna: Karisto.

P.S. Tämä oli viimeinen hiihtolomaviikon kirja... lukupäiväkirja on melkein saanut lukijan kiinni! Olen enää kaksi kirjaa jäljessä *juoksee lukemaan lisää*

Arvioita:
Jari O. Hiltunen Satakunnan Kansassa
S.Brunou Etelä-Saimaassa
Polgara Hömpän Helmet -blogissa

Kirsti Ellillän blogi: Kirjailjan häiriöklinikka (täällä muuten keskusteltiin luterilaisesta kirkosta kirjoittamisesta eilen - käy kurkkaamassa!)

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Kirjoitit, että sinusta Matleenan rakastuminen oli vähän epäuskottava. Tarinankulkujaan on tietysti vähän turha selitellä, mutta kysymyshän ei oikeastaan ollut pelkästä ystävällisyydestä, vaan erilaisesta avarammasta ajattelutavasta jota Heikki edusti Matleenan elämässä. Hänhän tarinassa ruumiillistaa kristinuskon ideaa, jossa ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Hän on juoppo ja kelvoton pappi, ja juuri sen vuoksi pystyy ruumiillistamaan armoa, joka siihen asti oli Matleenalle ollut vain teoreettinen teologinen käsite. Siksi Matleena niin kovasti kiintyy tähän. Ja koska elämme tässä länsimaisessa kulttuurissa, jossa kaikkea tarkastellaan sukupuolisen rakkauden kautta, hän tulkitsee tunteensa rakastumiseksi ja toimii sen mukaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti kun "selittelit"! Minäkin tajusin että varsinaisesta rakastumisesta ei ollut kyse, mutta kovasti länsimaisen kulttuurin läpitunkemana tarkastelin Matleenan tuntemuksia yhteen mieheen vastareaktiona suhteeseen toiseen mieheen :-)

    Tuo armo-pointti olisi, nyt kun sen mainitsit, oikeastaan pitänyt tunnistaa niissä Matleenan ajatuksissa lopussa, mutta en vain yhdistänyt ollenkaan! Taisin koko ajan kuljettaa näitä kahta erillisinä päässäni, Matleenan uskoa ja Matleenan miessuhteita... tämä kertonee enemmän minusta kuin tekstistä :D

    VastaaPoista
  3. Tunnistamista varmaan vaikeuttaa se, että tässä on kysymys ihmissuhdepläjäyksestä, jota lukiessaan ihminen ei kai normaalisti oleta kohtaavansa jotain erityisiä teologisia ja länsimaista ajattelutapaa syväluotaavia virityksiä. Jos ihminen niitä haluaisi kohdata, hän todennäköisesti hankkisi luettavansa jostain muusta kuin romantiikkahyllystä. Johtuu minun oudoista mielenkiinnonkohteistani ja toisaalta kustannusalan realiteeteista, että olen risteyttänyt tällä tavalla teologian ja romanssikirjallisuuden.

    VastaaPoista
  4. Ihan hyvä hybridi :-)

    (Nyt pitäisi tietysti se Pelastusrenkaita yrittää lukea oikein kunnolla rivienkin välistä... mutta turha lupailla, luultavasti luen kumminkin ihmistarinana.)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.