Vähän on ehtinyt viime päivinä lukemaan: Tallinnasta palattua piti lähteä Ouluun (onneksi muuten turhalta reissulta tuli erikoinen lukuvinkki) ja työt painavat päälle... huominenkin menee tyttären joukkuetta kuskatessa.
Mutta se rutinasta.
Tänään aiheena Hauki salkussa: Päätoimittajan muistikirjasta. Hauki on Tapani Ruokasen päiväkirjatyylinen ajankohtaisteos. Kirja on editoitu kooste muistiinpanoja vuoden 2009 maaliskuulta kesäkuulle 2010. Suomen Kuvalehden päätoimittaja tapaa monenlaisia ihmisiä, kommentoi kohtaamisiaan, puntaroi mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Kirja osui mukaan lähinnä siksi, että kakarana haaveilin journalistin työstä: sisäpiiriläisen näkemys kiinnosti. Lyhytproosan kanssa seikkailu tänä syksynä on saattanut myös vaikuttaa asiaan. Näitä muistiinpanoja lukee samaan tapaan.
Ruokanen on monessa mielessä suomalaista eliittiä, ja Hauki salkussa avaa mielenkiintoisia näköaloja suomalaisen yhteiskunnan huipulle. Välillä vilaukset ovat vastenmielisiä, välillä inhimillistäviä. Hauki on myös lähes-melkein-osapuilleen saanut vakuuttuneeksi, että pitäisi tilata Suomen Kuvalehti. Ruokanen vilauttaa näppärästi makupaloja toimittajiensa työstä.
Välillä Ruokasen uskonnollisen vakauksen vahva näkyminen teksteissä ärsyttää. Toden sanoakseni en varmaan olisi tullut Haukea lainanneeksi, jos olisin ennakkoon tiedostanut teologisen sivumaun. Jossain vaiheessa teki jo mieli jättää kesken. Mutta jatkoin, ja loppujen lopuksi olin hyvilläni siitä. Eipä tule liberaalin agnostikon useinkaan uskosta keskusteltua. Niinpä oma arjen kuva uskonnollisista ihmisistä rakentuu erilaisten naispappi- ja homofoobikkojen ahdasmielisten kommenttien kautta. Siinä mielessä Ruokasen rauhallinen ja salliva asenne oli varmaan terveellistä vastalääkettä. Samaa mieltä Ruokasen kanssa ei tarvitse olla mistään, kunhan tunnustaa hänen oikeutensa omaan näkemykseensä.
Tyyli on ammattimaisen sanankäyttäjän, ja sopii päiväkirjamuotoon. Vaikka yksittäisten muistiinpanojen sisältöä on luultavasti muokattu historiaviitteiden saamiseksi mukaan, uskottavuus säilyy. Ruokanen on nähnyt mitä on nähnyt. Vahva kokemus ja vahva persoona paistavat läpi.
Olen paikalla Terhokodissa, kun ystävä kuolee. Silmät katsovat jotakin, mikä ei näy. Hengitys lakkaa. Exitus. Sytytämme kynttilän. Lähden huoneesta.
Oven ulkopuolella vastaani tulee karkeakarvainen mäyräkoira. Se katselee minua iloisesti pää kallellaan ja kipittää sitten viereiseen huoneeseen. Saattajia. Terhokodissa on paljon sellaista, mitä ei missään muussa sairaalassa ole. [s. 180]
Oven ulkopuolella vastaani tulee karkeakarvainen mäyräkoira. Se katselee minua iloisesti pää kallellaan ja kipittää sitten viereiseen huoneeseen. Saattajia. Terhokodissa on paljon sellaista, mitä ei missään muussa sairaalassa ole. [s. 180]
Kaikkiaan Hauki on hyvä kollaasi suurta ja pientä Suomesta, yhden mielipiteiden miehen kertomana. To do -listalle voisi ajatella Ruokasen Ahtisaari-elämänkertaa, sitten kun se ilmestyy. (Niin ja George R.R.Martinin Valtaistuinpeli. Sitä kehui niin odottamaton henkilö, että luettava on.)
Tapani Ruokanen (2010). Hauki salkussa. Päätoimittajan muistikirjasta. Helsinki: Kirjapaja.
Hesarin kommentit löytyvät tästä tupla-arviosta, kirjoittajana Unto Hämäläinen. Päätelkää itse uskotteko yhden mediamegaliitin arvioita toisesta ;-P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.