Tänään kävin kirjastolla ja sain mukaani muutaman To do -listalla olleista kirjoista (28.9, Lukupiiri). Vaikka kesken on kaksi muutakin kirjaa, oli pakko lukea heti Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru.
Kannen kuva. Siinä syy. En ole niitä onnellisia, jotka saavat suuria elämyksiä maalauksista - enkä pahemmin jaksa kiinnostua maalaustaiteista - mutta näyttää olevan totta, että Vermeerin maalaukset naulitsevat paikoilleen. Pitää vain katsoa. Eikös yksi Hannibal Lecterin tarinan sivuhenkilöistä ottanut elämäntehtäväkseen nähdä kaikki Vermeerit?
Minulle Tyttö ja helmikorvakoru on siitä harvinainen tapaus, että olen nähnyt ensin elokuvan ja sitten vasta luen kirjan. Se ei haitannut ollenkaan. Elokuva oli harkittu ja vastustamaton kuin maalaus itse: hehkuvaa kuvaa, värit ja muodot suhteessa toisiinsa, kaunista ja rumakin kaunista.
Kirja on kuitenkin muuta elokuvakokemus antoi odottaa. Toki Chevalier kuvailee - ja elävästi - mutta kirjan ydin on älyllisessä, emotionaalisessa ja sosiaalisessa. Vaikka vanha kauppiaitten Hollanti hengittää kirjassa, päähenkilö Grietin voimakas, kurinalainen persoona hallitsee lukukokemusta. Teksti on konstailematonta, toteavaa, paljasta.
Pian kävi helpommaksi pitää katseeni hänessä. Hän katseli minua ikään kuin ei olisi nähnyt minua vaan jonkun muun, tai jotain muuta - ikään kuin hän katselisi maalausta.
Hän katselee kasvoilleni lankeavaa valoa, ajattelin, ei minun kasvojani. Siinä ero on.
Oli melkein kuin en olisikaan siinä. Pystyin rentoutumaan hiukan heti kun minusta tuntui siltä. Koska hän ei nähnyt minua, minä en nähnyt häntä. Ajatukseni alkoivat harhailla - jänismuhennoksessa jota olimme syöneet, pitsikauluksessa jonka Lisbeth oli antanut minulle, tarinassa jonka Pieter nuorempi oli kertonut edellisenä päivänä. Sen jälkeen en ajatellut mitään. [s. 246-7]
Hän katselee kasvoilleni lankeavaa valoa, ajattelin, ei minun kasvojani. Siinä ero on.
Oli melkein kuin en olisikaan siinä. Pystyin rentoutumaan hiukan heti kun minusta tuntui siltä. Koska hän ei nähnyt minua, minä en nähnyt häntä. Ajatukseni alkoivat harhailla - jänismuhennoksessa jota olimme syöneet, pitsikauluksessa jonka Lisbeth oli antanut minulle, tarinassa jonka Pieter nuorempi oli kertonut edellisenä päivänä. Sen jälkeen en ajatellut mitään. [s. 246-7]
Olen joskus miettinyt minkälaista olisi ollut syntyä satoja vuosia sitten. Näillä sukujuurilla olisin ollut piika tai torpparin kakara. Minkälainen olisin ilman lukutaitoa, ilman koulutusta, ilman matkoja maassa ja maailmalla? Miten kokee maailmansa on älykäs ihminen, jolta puuttuu täysin mahdollisuus koulutukseen? Chevalier onnistuu Grietin kanssa hyvin: hänestä ei tule epäuskottavaa, ei kylmää, ei ihmeellistä eikä epäaistillista kuvaa. Samalla hänen halunsa Vermeeriin on fyysisestä ulottuvudesta huolimatta pohjimmiltaan abstraktia halua, halua jotenkin älylliseen täyttymykseen.
Grietin maailmaan on helppo eläytyä, ja siitä on helpotus tulla pois. Kiva elää 2000-luvun Suomessa. Kysykää vaikka Newsweekilta! To do -listalle kuitenkin Chevalierin Neito ja yksisarvinen.
Tracy Chevalier (2001). Tyttö ja helmikorvakoru. Helsinki: Otava. Suomentanut Arja Gothoni.
Tietoa maalauksesta (ja vastaväitteitä kirjan sisällölle) täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.