Lyhytsiipiset

Sallan lukupäiväkirjan perusteella päädyin varaamaan kirjastosta Anja Snellmanin Parvekejumalat. Odotettu kirja on nyt tullut, mutta pidättelen vielä: haluan ensin lukea ne aiemmat Snellmanin kirjat, jotka toin kotiin jo viime viikolla. Aikajärjestyksessä lukeminen tuntuu oikeammalta. 

Aura (9.10.2010) ei viehettänyt erityisesti, mutta Lyhytsiipisissä oli minulle enemmän itua. Tosin, jos pitäisi sanoa "mistä kirjassa on kysymys", en osaisi vastata. Sodanjälkeisestä Suomen historiasta? Julkisuuden yhteiskunnasta? Ihmisen yksinäisyydestä ja yksityisyydestä?  Siis Bodom-järven murhien lisäksi? 

Samoin kuin Aurassa, varsinainen juoni puuttuu ja arvoitukset jäävät ainakin minulta ratkomatta. Mutta tähän kirjaan oli helpompi päästä sisään. Hilkassa ja Marleenassa naisen sisäisessä maailmassa on sellaista kevyen ja raskaan tanssia, että sen tuntee hetkittäin sisuskaluissa asti. 

(Silti jotain puuttuu, jokin tökkää. Lukisinko tämän uudelleen? En. Kerta riitti oikein hyvin.  Edelleen siis haussa sellainen 2000-luvun suomalainen naiskuva, jota ei voi laskea käsistään, joka pakottaa ostamaan kaupasta jo kertaalleen luetun kirjan, jonka luettuani alkaisin uskoa, että kirjailija on itse asiassa salaisia psyykeantureita hyödyntävä lois-alien...? No, jatkan etsintöjä.)

Snellmanin teksti on hyvää, ammattimaista ja viimeisteltyä. Hyönteistytön näkökulma on kaunis, ehkä tekemällä tehty, mutta ei silti ärsyttävästi.

Marleena hymyilee ohikulkevalle neitoparvelle ja kohottaa kättään. Lentoemännät ovat nuoria ja kauniita. Ilmoijen sinisiä piikoja. Niiden sirot parvet seuraavat lentokapteenia ja perämiestä oikealle ja vasemmalle, niiden tummansiniset käsilaukut kiiltävät kuin kuismakuoriaisen siivet, niiden korot kopisevat puunatuilla käytävillä kop kop. Niiden vaaleat nutturat pysyvät koossa ihmeen kaupalla. Ja miten niiden kädet säilyvät aina niin kapeina ja vilpoisina? Ja hengitys tuoksuu kauas asti mintulta? [s. 91-92]

To do -listalla edelleen: Lemmikkikaupan tytöt ja parvekejumalia. 

Anja Snellman (2003). Lyhytsiipiset. Helsinki: Otava. 

Suvi Aholan arvio Hesarissa täällä, Kuuttaren blogin kommentit täällä.