Verikyynel

Luin reilu viikko sitten Arne Dahlin Kuolinmessun, ja lukulistalle nousivat loputkin Dahlin suomennetut. Otin kirjastosta mitä irti sain, ja eilen olin Snellmanin Lemmikkikaupan tyttöjen jäljiltä pahasti perusjännärin tarpeessa. 

Verikyynel ei ollutkaan ihan se kaipaamani tasapainon palauttaja, kevyt perusdekkari. Kirjassa jahdataan Ruotsiin amerikoista saapuvaa sarjamurhaajaa, mutta sarjamurhaajan taustalta löytyy pimeämpiä kuvioita. Lähtöasetelmasta sukeutuu aika moniulotteinen ja kantaa ottava tarina. 

Tämä sarjan ensimmäinen ei ollut mikään iloinen tai hilpeä kertomus, mutta itsessään ehdottomasti lukemisen arvoinen. Julmuus kirjassa on hyytävää. Onneksi Dahl nostaa selkeästi esiin myös laajempia kysymyksiä, eikä kirjasta tule mitään kidutuksella mässäilyä. Henkilöt ovat inhimillisiä ja lähestyttäviä, vaikka perusjoukko onkin niin laaja, ettei kukaan nouse selkeäksi keskushahmoksi. Kenenkään kanssa ei suoranaisesti ystävästy, alkaa vain tuntua siltä, että niin voisi käydä. 

Verikyynelessä Dahl on vielä vastustanut kiusausta heittäytyä suoraan poleemiseksi, eikä rakenteella kikkailla. Teksti on tyylillisesti samaa jatkumoa kuin Kuolinmessukin: suoraa mutta ei tylsää. Pientä kujeilua löytyy melkein joka sivulta.

Hän halusi nukkua. Sen sijaan hän istui pienessä asunnossa Bagarmossenissa järkyttyneen ja surevan pariskunnan luona, joka syytti häntä henkilökohtaisesti onnettomuudestaan.
- Pollisi menee alaspäin, sanoi isä, joka yritti itsepintaisesti säilyttää kasvonsa siitä huolimatta, että jokainen hänen lausumansa sana paljasti hänen syvän surunsa. Jos he taistelisivat rikollisuutta vastaan sen sijaan että keskittyvät positiiviseen erityiskohteluun ja muuhun paskaan, meidän poikamme ei makaisi siellä kuin joku helvetin paketti, ojlle ei voi muuta kuin ampua armolaukauksen. Joka toinen helkkarin kyttä on nainen. Minä olen vain liohava koulun vahtimestari, mutta voisin helposti heittää kimpustani kymmenen tyttöskoudea ja livistää paikalta, usko pois.
- Varmasti, sanoi tyttöskoude ja yritti päästä eteenpäin. [s. 310]

To do: loput Dahlit. 

Arne Dahl (2004). Verikyynel. Helsinki: Otava. Suomentanut Kari Koski. 

"Virallisia" arviointeja ei kevyellä hakemisella löytynyt, mutta jos juonen paljastuminen ennakkoon ei haittaa, Erja Metsälän lukupäiväkirjasta täältä voi käydä katsomassa omaani kielteisemmän kannan.