maanantai 28. maaliskuuta 2011

Who Fears Death

Kuva ei ihan tee oikeutta kauniille kannelle.
Who Fears Death tuli tilattua Amazonista Taikakirjaimet-blogin ystävällisesti postaaman Nebula-ehdokaslistan pohjalta. Tämä onkin ensimmäinen Okoraforin aikuisten markkinoille kirjoittama kirja. Jack McDevittin Echo oli jo ennestään hankittuna. Myöhemmin sorruin vielä Kowallin kirjaan Shades of Milk and Honey. Ei enempää. Ihan totta. Loppu.

Okoraforin Who Fears Death on karkeasti ottaen postapokalyptinen vaellus- ja kasvutarina. Päähenkilö Onyesonwu on ewu eli vihan lapsi, raiskauksesta syntynyt kahden heimon väliinputoaja, jolle on sälytetty raskaita lahjoja. Hänen kohtalonsa on kuolla muuttaakseen maailmaa. Fears kuvaa maagisia kykyjä omaavan tytön kasvua häntä syntynsä ja sukupuolensa vuoksi kahlitsevassa yhteisössä. Temperamenttinen nuori nainen kamppailee niin itsensä kuin ympäristönsäkin kanssa. Lopulta Onye lähtee täyttämään ennustusten hänelle asettamaa tehtävää mukanaan miehensä Mwita ja muutama uskottu ystävä. Vaellus aavikolla on samalla kulkua kohti vastuuta ja pelkojen voittamista, omien voimien ja tunteiden hallintaa.

Lukunäytteeksi otan palan, jossa Onye pääsee vihdoin keskusteluyhteyteen tulevan opettajansa kanssa.
"Are you willing to allow others the same right to their beliefs?"
"If their beliefs don't hurt others and, when I feel the need, I am allowed to call them stupid in my mind, then yes."
"Do you believe it's your responsibility to leave this world in better shape than when you came into it?"
"Yes."
He paused, looking at me more intensely. "Is it better to give or receive?"
"They're the same," I said. "One can't exist without the other. But if you keep giving without receiving, you're a fool."
He chuckled at this. (s. 110-111).
Tähän loppuikin jutun objektiivinen osuus. Tykkäsin nimittäin Who Fears Death'sta kuin hullu puurosta. Olen perinteisesti vähän fantasiaa ja taikuutta vierastava spefi-lukija, ja tässä kirjassa kaikenlainen juju on osa normaalia elämää. Mutta taikuuksista huolimatta Fears vei mennessään niin että huimasi. Melkein jäi käymättä ruokakaupassa kun en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Nälkää ulvova perhe pakotti liikkeelle, mutta kotiin päästyäni lykkäsin kassit Neiti A:lle (se ruoanlaittotaitoinen lapsi) ja keskityin taas olennaiseen: miten käy Onyen ja Mwitan? Entä elämäniloisen Luyun? Mikä on okekejen kohtalo?

Okorafor on punonut kirjaansa taitavasti todellista ja fantastista. Naisten ympärileikkaus, raiskaus aseena, sukupuoleen ja heimotaustaan suuntautuvat ennakkoluulot sekä niistä vapautumisen vaikeus - kaikki tämä on totta, täälläkin, tänäänkin. Ympäristö on vahvasti fantastinen, mutta siinä on jännittävä afrikkalainen maku; Fears tuoksuu mausteilta ja kuumalta hiekalta, leijonalta ja käärmeeltä, punaisilta kallioilta. Siinä sykkii rumpujen ääni autiomaassa. Ja Onyesunwun intohimohimoinen asenne elämään suorastaan polttaa kosketuksesta.

Periaatteessa minun ei olisi pitänyt tykätä tästä, monestakaan syystä. Okoraforin tausta nuorten kirjailijana kuultaa välillä läpi. Ja liberaalina saan näppylöitä tarinoista, joissa päähenkilöt ovat 'syntyneet' johonkin merkittävään rooliin. Sitä paitsi melkein kaikki tarinan peruselementit ovat vanhaa tuttua mystisen etsinnän tavaraa; tätä on kierrätetty kirjassa toisensa perästä vähintään Raamatun ajoista asti, eivätkä Okoraforin juonelliset ratkaisut ole erityisen kehuttavia. Mikä pahinta, Fears rakentuu pohjimmiltaan maagiseen maailmankuvaan - kaiken voi aina ratkaista vielä edistyneemmällä taikuudella. (Ennustuksia! Muodonmuuttajia! Loitsuja! Grh... En tosin enää tiedä kehtaanko edes puhua fantasian vieroksumisesta, kun olen joulun aikaan hehkuttanut Tulen ja jään laulua ja nyt ihastunut tähänkin. )

Silti pidin tästä. Minusta Okorafor yksinkertaisesti kirjoittaa lukijaystävällisesti. Fears'ssa on hyvä tempo, ja teksti on yksinkertaista mutta linjakasta. Päähenkilö kaikkine kiukutteluineen, itse-epäilyineen ja virheineen on kiinnostava. Hänen haluaa selviytyvän. Myös Onyesonwun ja Mwitan suhde on yhtäaikaa vaikea ja kaunis, ja Onyesonwun ystävättärien ryhmädynamikassa on mukavia aineksia. Ehkä myös ajoitus ja konteksti tekivät lukukokemuksesta poikkeuksellisen positiivisen: olen viime aikoina lukenut niin paljon asiallista, hienovireistä ja suomalaista kirjallisuutta, että villiintyminen ihan vieraaseen ja mahdottomaan tuntui vapauttavalta.

Vähän korkealentoisempi selitys löytyy romaanin perusviestistä. Fears on suvaitsevaisuuden ja itsenäisen ajattelun asialla, kaikenlaista ennakkoon tuomitsemista vastaan. Okorafor haluaisi itse kunkin käyttävän omia silmiään ja omia aivojaan, ja ratkaisevan vasta sitten kantansa. Päämäärä on niin uljas että sitä kannattaa tavoitella vaikka sen tietäisi tavoittamattomaksi. Onyesonwu onnistuu ja epäonnistuu yhtä aikaa; hän päätyy toimimaan yhtä julmasti kuin sortajansa ja saa aikaan muutosta vain väkivalloin.

Lopuksi vielä totean, että Fears oli minusta vahvasti naisellinen kirja; ei naisellinen mitenkään vaaleanpunais-pitsillisesti vaan kytköksessään naiseuden voimaan ja voimattomuuteen. Vertaisinkin Okoraforia Sheri S. Tepperiin, jonka romaaneissa on samaa imua ja samanlainen naisen näkökulma - mutta Tepperin juonet ovat sentään sisäisesti johdonmukaisia. Tai ehkä vertaisinkin Octavia Butleriin, joka on käsitellyt rotuun ja heimoon liittyviä kysymyksiä älykkäästi - mutta se on kuin vertaisi kirurgin veistä ja kirvestä. Teräaseita toki molemmat. Kutsuisin tätä kirjaa feministiseksi, ellei se sana olisi niin ladattu kaikenlaisilla sivumerkityksillä... olisipas muuten kiinnostavaa kuulla jonkun mieslukijan mielipide tästä kirjasta, ulkomaisten kriitikoiden lisäksi. (Mutta lukevatko miehet kirjoja, joissa on pääosassa mahtavia voimia omaavia nuoria naisia?)

Kaikesta ylläolevasta ailahtelusta huolimatta: suosittelen. Voi kun joku suomentaisi tämän!

Nnedi Okorafor (2010). Who Fears Death. New York: Daw Books.

Arvioita:
Thomas M. Wagner Sf-Reviews.net:ssä
Jonathan McCalmont Zone:ssa
John Ottinger III Tor.com:ssa

6 kommenttia:

  1. Hehee! Voin kuvitella kun lukutoukka syöksyy takaisin kirjan ääreen kun pääsee kauppareissulta kotiin ja sysää ruokakassit jälkeläisille. :)

    Mulla jäi nuo kehusi Tulen ja jään laulusta mieleen, niin piti laittaa kirja varaukseen kirjastosta. Katotaan milloin pääsen sitä lukemaan vai pääsenkö milloinkaan.

    VastaaPoista
  2. Jep, keksit juuri miten se toinen lapsi motivoinut opettelemaan ruoanlaittoa...

    Olen muuten tässä välissä saanut yllättävää moitepalautetta Tulen ja jään laulusta Neiti B:ltä, kuulema ihan liikaa seksiä (?!) ja liian vähän taisteluita. Minusta siinä ei ollut kovinkaan paljon seksiä ja taisteluakin ihan kohtuullisessa määrin... Mutta eipä ole Neiti vieläkään lopettanut lukemista, vaikka on jo neljännessä kirjassa ;-)

    VastaaPoista
  3. kuulostaa mielenkiintoiselta! taidanpa tilata näytteen kindleen...

    VastaaPoista
  4. hoo, mulla odottaa tuo hyllyssä :) olen itse jotenkin ennakkoasennoitunut siihen, että pidän siitä, mutta katsotaan nyt - silloin saattaa pettyä... tämän jälkeen kyllä uskon entistä vahvemmin, että tykkään.

    VastaaPoista
  5. En ole varma onko Who Fears Death juuri se kirja, jonka haluan lukea Okoraforilta, vaikka aion kyllä tutustua kirjailijaan ja sait kirjan kuulostamaan erinomaiselta. Ehkä aloitan jollain nuorille suunnatulla teoksella ensin.

    Mainitsemasi Octavia Butler on joka tapauksessa lähikuukausien lukulistalla :)

    VastaaPoista
  6. anni.m: Kiva! Onpas muuten kätevää että lukulaitteeseen voi tilata palasen ja katsoa sitten - unohdan tuon koko ajan vaikka enemmänkin voisi hyödyntää sitä ominaisuutta. Kiitti kun muistutit!

    Liina; Pidetään peukkuja että tykkäät - ja vaikket tykkäisikään, tulee olemaan hauska lukea mitä ajattelit :-)

    Raija: Onko ennestään tuttu? Xenogenesis-sarjaako luet? Heh, stalkkaan joka tapauksessa blogiasi, ei tarvitse vastata.

    Ai niin - pitää vielä lisätä että kirjailijan kotisivuilla on joitain hänen novellejaan ilmaiseksi luettavissa, ja myös ensimmäiset luvut Fears'sta.

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.