Burma chronicles

Kirjatoukankoloa pyyhkii sarjakuva-aalto; olen aloittanut määrätietoisen kirjastonväsytystyön saadakseni hankintalistalle aikuisten sarjakuvat, ja äskeisellä Lontoon reissulla ostin kirjakaupasta vain kaksi (2) kirjaa, sarjakuvia molemmat. (Lentokenttätarjouksia paluumatkalla ei lasketa.)

Toinen ostoksistani on Guy Delislen Burma Chronicles. Hullaannuin vähän aikaa sitten Delislen albumiin Pjongjang, enkä tietenkään voinut vastustaa tätä hienoa kovakantista opusta. Ja mitä hittoja - kun on juuri posauttanut menemään ziljoona puntaa nuorison vaateostoksiin, ei viitisentoista puntaa laatukirjasta edes kirpaise. Painojälki on tarkkaa ja tekee oikeutta Delislen yksinkertaiselle viivoille.

Valitettavasti kuvaustekniikkani on liian avutonta; en saa aikaiseksi siedettävää valokuvaa sisällöstä. Joudutte tyytymään jutun alussa olevaan kuvaan Burmasta lekottelemassa suomalaisessa kevätauringossa.

Burma on Delislen diktatuureja käsittelevistä sarjakuvakirjoista viimeisin. Se on ilmestynyt alkukielellä 2007 ja käännetty ensimmäisen kerran englanniksi 2008. Ostamani painos on vuodelta 2009. Ilmeisesti sarjakuvakirjallisuudella on kuningaskunnassa kysyntää, sillä kustantajaksi ilmoitetun Jonathan Capen taustalla on Random House. 

Burma (niille jotka eivät hyväksy nykyistä hallintoa) tai mahdollisesti Myanmar (niille jotka hyväksyvät hallinnon antamat ohjeet) on niitä hiljaisia katastrofeja, jotka eivät suomalaisia juuri päivittäisellä tasolla hetkauta. Useimmat meistä ehkä muistavat että burmalainen oppositiopoliitikko sai rauhanpalkinnon ja vietti vuosikausia kotiarestissa - mutta eipä tule arjessa juuri mietittyä, että silläkin maailmankulmalla eletään yhä sensuurin ja pakkovallan arkea.

Toisin kuin Pjongjang, Burma ei ole yhtenäinen ja tiivis tarina tietystä ajanjaksosta. Delisle vietti Burmassa noin vuoden vaimonsa työn vuoksi, hoitaen pariskunnan poikaa ja tehden omia piirrostöitään. Kirja koostuu enimmäkseen kolmen-neljän sivun kuvauksista, joita sitoo yhteen Burmaan sopeutuminen ja siellä toimiminen. Yhdessä jaksossa Delisle huomaa asuvansa lähellä arestissa olevan Aung San Suu Kyin kotia ja toteaa kadun suljetuksi. Poliisi ei päästä kävelemään edes hänen talonsa ohi. Hetken Delisle jo näkee itsensä järjestämässä sitkeää yhden miehen protestia.

Delisle ei jätä käyttämättä montaakaan tilaisuutta tölväistä valtaapitäviä. Mutta hän tekee sen tyylillä ja  antaa lukijallekin tilaa omiin oivalluksiin. Mikä parasta, hän sivaltaa tasapuolisesti myös länsimaista tekopyhyyttä, mukaanlukien omaansa. Legendaarinen protestikin jää pitämättä, sen sijaan Delisle kylvettää taaperoaan. Näinhän siinä käy.

Burma ei ole, kenties rakenteensa takia, yhtä hengästyttävä kuin Pjongjang. Silti se on hervottoman hauska, melkeinpä elegantti. Jos kirja olisi suorasanainen julistus demokratian puolesta, se tuskin viehättäisi yhtä paljon. Mutta Delislen eleettömät kuvat uivat liiveihin. Ei uskoisi että on helppoa samaistua Burmassa asuvaan kanadalaismieheen... mutta näemmä on.

Nyt Delislen diktatuuritriosta puuttuu minulta enää Shenzhen, joka itse asiassa ilmestyi ensimmäisenä. Sekä Shenzhen että Pjongjang perustuvat Delislen kokemuksiin animaatiotuotannosta. Jatkoa tuskin tulee; en voi kuvitella että mikään diktatuuri enää myöntäisi viisumia sen enempää Delislelle kuin hänen vaimolleenkaan! Hmm, hetkinen, Wikipedia väittää, että kaveri olisi oleskellut vuoden verran Jerusalemissa vaimonsa kanssa 2009. Ehkä on toivoa jonkinlaisesta matkakirjasta. Ranskankielisen blogin tekstit vuodelta 2010 näyttäisivät viittaavaan siihen suuntaan. En tosin osaa ranskaa... *käyttää telepaattisia taitojaan*

Kunhan ensin saan Jeskasen Perkeleen käsiini (kaukolainajonossa ollaan), alan kysellä kirjastoltani seuraavaksi tuota Shenzeniä. Sitä odotellessa, jos haluat vilkaista joitain kuvia Burmasta, kannattaa käväistä Delislen saitilla täällä. Delisle esittelee siellä osan valokuvista, joiden pohjalta on ruutujaan piirtänyt.

Guy Delisle (2009). Burma Chronicles. London: Jonathan Cape.

Arvioita:
Rory McLean The Guardianissa
Van Jensen ComicMixissa
Suomenkielisen version on lukenut Heikki Jokinen Hesarista