Pjongjang

Olen iät ja ajat suunnitellut paluuta sarjakuvienkin pariin, vuosien tauon jälkeen, mutta aina vain on lykkääntynyt. Suomalainen Perkele, jota ovat lukeneet Marjis, Erja ja  Salla, oli sitten viimeinen pisara. Se on pakko saada. Päätin aloittaa kirjastonväsytyskampanjan, jolla saadaan aikuisten sarjakuvia meidän kirjastoon. (Tämä ei ole kirjastolakkoni rikkomista - tämähän on kansalaisaktivismia.) Muutoin ihastuttavassa kotikirjastossani on näet aikuisten sarjakuvia noin yksi (1) hyllymetri, jota en edes löytänyt ennen kuin kerran kysyin sen perään. Siitäkin metristä huomattavan osuuden vievät erilaiset kuvitetut raamattuversiot.

Ajattelin kokeilla väsyttämistä. Tästä lähtien pyydän vähintään kaksi kertaa kuussa jotakin aikuisten sarjakuvaa.

Perkelettä en saanut, se täytyy tilata kaukolainaan naapurikunnasta. Mutta tutkin antaumuksella sen yhden metrin, ja lainasin Guy Delislen sarjakuvakirjan Pjongjang. (Edelleen kansalaisaktivisimia. Täytyyhän niitä aikuisten sarjakuvia lainatakin, että innostuisivat hankkimaan!) Pjongjangissa Delisle kuvaa kokemuksiaan Pohjois-Koreassa, johon hän matkusti ranskalaisen animaatiostudion työkeikalle. Absurdit hetket suljetussa maassa on kuvattu terävästi mutta inhimillisesti; kirja ei tee pilaa pohjoiskorealaisista, se paljastaa järjestelmän. Samalla piirtyy esiin kuva siitä mikä diktatuurin mahdollistaa: muun maailman hiljainen hyväksyntä sietämättömälle.

Tässä kohtaa kokemattomuuteni sarjakuvien lukijana ja niistä keskustelijana alkaa paistaa läpi. En tiedä mitä sanoa kuvatakseni elämystä. Vau? Ei tunnu riittävältä. Olin ihan myyty tästä. Piti nauraa ja purra huulta. Yksinkertainen harmaa väriskaala ja liikkumattomuuden tuntu kuvissa istuvat aiheeseen loistavasti. Silti ruuduissa on elämää ja dynamiikkaa, Delislen kokemuksiin voi eläytyä. Kokonaisuus on mykistävä, osittain siksi että se on tosi.

Upeimpia olivat kohdat, joissa kuvataan liikkumista loputtomissa betonikolosseissa, autiolla moottoritiellä ja Pjongjangin pelottavan määrätietoisilla kaduilla. Käytävät hukkuvat hämärään sähkönsäästön tähden. Pohjois-Koreassa ei synny vammaisia joten heitä ei myöskään näe. Vain suuren johtajan patsaat on valaistu. Metro on palatsi, mutta kukaan ei väitä nähneensä enemmän kuin kaksi asemaa.

En onnistunut omin voimin ottamaan vaikuttavimmista tummanpuhuvista aukeamista siedettäviä kuvia. Hyvä. Teille jää enemmän löydettävää. Koska tämä kannattaa ehdottomasti lukea.

Guy Delisle (2009). Pjongjang. Helsinki: WSOY

Arvioita:
Hannu Sarala Pohjolan Sanomissa
Tero Mielonen Kvaakissa
Kimmo Rantanen Turun Sanomissa
Aamuvirkku yksisarvinen

Tekijän kotisivut löytyvät muuten täältä.