 |
| Lascaux'n luolista, kuva wn.com, (CC) |
Tai ollaanpas nyt ihan rehellisiä: olin aika paljonkin pettynyt. Luin kirjan loppuun ja nautinkin siitä... mutta nautin siksi että lukeminen oli vanhojen tuttujen kanssa seurustelua. Tutustuin Aylaan jo lukioikäisenä. Hän on yksi lempparisankarittaristani. Ei hahmon tarvitse olla realistinen ollakseen kiehtova. Minäkin halusin olla älykäs, vahva, kaunis, kokea jännittäviä seikkailuja, tehdä upeita keksintöjä ja *kröm* tavata Jondalarin!
Jepulis, Aylan kanssa on ollut kivaa. Mutta jompikumpi meistä on tullut keski-ikään tässä välissä.
Olen Maan lasten alusta asti ihaillut kirjojen hienoa taustatyötä. Ja rakastan tapaa, jolla näissä kirjoissa selvitään luonnon antimilla. Jos pitäisi ottaa yksi kirja mukaan autiolle saarelle, se olisi varmaan yksi näistä, niin kukkuroillaan survival-tietoa ne ovat. Ihailen myös sitä vaivannäköä, millä kivikauden ihmisten ajatusmaailmaa on rakennettu aidoksi. Henkilöt ajattelevat eri tavalla kuin me täällä some-Suomessa. Monta käsitettä puuttuu työkalupakista. Silti heidän toimissaan ja yhteisöissään on paljon sellaista mihin nykyihminen voi tarttua. Aylan käänteentekevissä keksinnöissä voi nähdä modernin innovaatioajattelun perusteesin: erilaisuuksien kohdatessa syntyy kapasiteettia uuteen. Auelin taidot eivät tässä suhteessa ole huvenneet. Zelandonien yhteisöt ovat kiinnostavia ja kivikautinen teknologia kiehtovaa. The Land muistuttaa siitä mitä olemme nykyisellä elämänmuodollamme menettäneet, mutta myös siitä mitä olemme saaneet.
'Can't some of the teeth be taken out?' Ayla said.
'Zelandoni of the Eleventh has tried, but they are packed so tightly together, he couldn't get any out. The young woman tried herself a few moons ago, and ended up breaking some. Her toothaches have been worse since then. I think there may be suppuration and inflammation now, but she won't let anyone look. I'm not sure her mouth will ever heal. She will probably die from those teeth. It might be kinder to give her too much of the pain medicine and let her go to the next world quietly,' the First said. 'But that will be for her and her mother to decide.' (s. 284)Tätä lukiessani kävi mielessä, että eipä ole hammashoito vielä nykyäänkään kaikkialla maailmassa itsestäänselvyys.
Myös zelandonien 'poliittinen' järjestelmä kiinnosti. The Land kuvaa yhteisöä, jossa maallinen ja hengellinen valta ovat limittyneet toisiinsa. Lopputulos on romaanissa kiehtova ja juonen erikoisin käänne (Donin palvelijoiden paljastus miehille seurauksineen) sai ajatukset liikkeelle.
Mutta silti saldo kääntyy minun kohdallani miinukselle. En usko että luen tätä osaa uudelleen, vaikka olikin mukavaa seurata Aylan ja Jondalarin kypsempää yhteiseloa. Mutinan tueksi esitän kolme perustelua. Liikaa luolia, liikaa toistoa ja liian vähän Klaania. Luolista sanon vain, että maisemakuvauksest ovat aina olleet kipukohtani. Ihan tilkkanen luolien kuvausta ja vaellusselostusta riittäisi mainiosti minun tarpeisiini. Ja toistoa on käsittämättömän paljon. En nyt tarkoita sellaista toistoa, jolla saatetaan ajan tasalla ne lukijat, joilta aiemmat osat ovat jääneet väliin - tarkoitan sellaista todella rasittavaa toistoa, jossa kolmannen kerran selitetään mitä joku oli jostain asiasta sanonut tai ajatellut. Eikä edes kätketä jankutusta dialogiin, suoraan vain tekstiin ladataan. Tämä olisi ollut kolme kertaa parempi kirja (ja noin kolmanneksen kevyempi kannatella), jos joku reipas punakynäilijä olisi käynyt käynyt vetämässä yli turhat toistot. Haaste: yllätyskirjapaketti sille joka laskee montako kertaa tässä kirjassa kerrotaan, että Suden hellyydenosoitukset Aylalle ovat hätkähdyttäviä muiden mielestä.
Suurin pettymyksen aihe oli, että tässä kirjassa ei tullut sitä Klaanin ja Muiden kohtaamista, jota kuvittelin Auelin hiljalleen pohjustaneen kahdessa edellisessä osassa. Odotin että kehä olisi sulkeutunut jollakin tavalla - että Luolakarhun klaanin teemaan erilaisen ihmisyyden hyväksymisestä olisi palattu. Juoni jäi, sadasta pikkukäänteestä huolimatta, jotenkin etäännyttäväksi ja jankkaavaksi. Aylan äitiyskin on Luolakarhun kokemuksiin verrattuna kalpeaa, Aylan ja Jondalarin suhteen kuvauksesta puhumattakaan. Kaipa siinä on symmetriaa, että kaikesta muusta ylivoimaisesta osaamisestaan huolimatta Ayla on kyvytön lukemaan rakastajaansa... mutta tämäkin draama oli kierrätystavaraa kolmannesta osasta.
Ihan kiva. Mutta jos olisin aloittanut tästä osasta, muut olisivat jääneet lukematta.
Jean M. Auel (2011). The Land of Painted Caves. London: Hodder & Stoughton.
Arvioita:
Carol Memmot USA Todayssa
Terri Schlichenmeyer Pittsburg Tribunessa
Käännöstä on lukenut
Marjis Kirjamielellä-blogissa
Mä olen aika pitkälle samaa mieltä.
VastaaPoistaÄrsytti jo edellisen osan kohdalla, kun Tasangon vaeltajissa pelättiin niin kovasti zelandonien reaktiota Aylan klaanitaustaan ja jotenkin se ohitettiin Luolien asukeissa aika lailla vähällä huomiolla. Olihan tietty jotain pieniä vaikeuksia, mutta pahemmilta ne vaikeudet vaikuttivat esim Tasangon vaeltajissa. Ja Luolien suojateissa rakennettiin samalla tavalla vaikeuksia Zelandoni-opintojen kanssa ja jotenkin nekin jäivät ihan sivuosaan. Lopussa kirjassa alkoi vähän tapahtua, mutta nekin tapahtumat olivat tosiaan sitten jo kierrätystä vanhoista. Jos luen tämän uudelleen, lienee sama aloittaa ihan sieltä lopusta!
Voi luoja sitä luolien määrää!
Olen ehdottomasti samaa mieltä noista sinun kolmesta perustelustasi. Klaanin puuttuminen oli kummallista. Ajattelin, että Ayla olisi edes niissä "unimatkoissaan" tavannut klaanilaisia, mutta ei. Jännää, että kaikki muut asiat kierrätettiin, mutta klaanilaisia ei.
VastaaPoistaSydänjää ja Marjis, hauska kuulla etten ole yksin näiden ajatusten kanssa. Vähän jo hirvittää olla tätä mieltä, kun kyseessä on niin myyty ja suosittu kirja - mutta ei voi mitään. Ehkä tässä on omissa ennakko-odotuksissa ollut vika, kuvittelin että Auelilla on, kun kerran oli kuulema alusta asti suunnitellut kuuden kirjan sarjaa, jokin suuri huipennus suunnitteilla tähän viimeiseen... Se mitä saatiin ei ihan uponnut siihen kategoriaan.
VastaaPoistaMutta silti oli kiva saada jonkinlainen lopetus, olin jo vähän arvellut että sarja jää ikuisesti kesken.
Olen kirjan puolivälissä ja yritän taistella tieni loppuun. Olen samaa mieltä kanssasi; kirja on tylsä. Mielestäni siitä - ainakin tähän mennessä - puuttuu kaikki draamallinen kaari ja jännite.
VastaaPoistaMelkein voisin ottaa haasteesi suden hellyydenosoituksien hämmästelyn laskemisesta vastaan, mutta luulenpa että lukumäärä on suunnilleen sama kuin niiden kertojen, joissa kerrotaan, kuinka Aylan erikoinen puhetapa hätkähdytti kuulijoita.
Anonyymi: Ei riitä sormet ja varpaat puhetapanoteerausten laskemiseen! Kyllä tuo sinun vastahaasteesi on paljon kovempi :D
VastaaPoistaOlen pitkälti samaa mieltä ja minuakin harmitti, ettei kirja ollut loppuhuipentuma hienolle sarjalle.
VastaaPoistaSinällään maalatut luolat ovat varmaan hienoja ja vaikuttavia nähtävyyksiä, mutta kaikkien esittely niin tarkasti oli vähän matkaopasmaista. Muutama olennaisin olisi riittänyt.
Minusta kirjassa oli silti hyvääkin, mm. Aylan ja Ensimmäisen psykologiset keskustelut, sekä vanhojen tuttavien tapaaminen uudelleen ja kuulumisten kuuleminen. Huomasin jännittäväni Ranecin saapumista paikalle!
Kirjan aloittaminen oli mukavaa ja nostalgista, kun huomasin muistavani yllättävänkin paljon yksityiskohtia aiemmista kirjoista. Kirjan kahlaaminen loppuun oli valitettavasti vähän pakonomaista, mutta kaikkiaan näiden kirjojen myötä on saanut paljon tietoa, ja lopulta ne ovatkin minusta melko dramaattisia tietokirjoja enemmän kuin romaaneja.
'Mukava' kuulla etten ollut kokemusteni kanssa yksin. Petyin sekä toistojen toistoihin että kummallisiin sanavalintoihin - esim. miksi raskaana olevasta naisesta oli käytetty sanaa 'kantava' -eläimet on kantavia! Ja ne luolakuvaukset alkoi uuvuttaa...
VastaaPoistaKirja oli suomennettu käsikirjoituksesta. Liekö tullut sitten deadline eteen kun todella olis ollut punakynälle käyttöä, paljon.
Monta hyvää juttua oli, mutta Klaanin kohtaamisten puuttuminen hämmästyttää todella.
*grin* minustakin on kiva kuulla etten ole ainoa klaanihuipennusta odottanut... Siinä oli melkoinen railo odotusten ja toteutuman välillä tosiaan!
VastaaPoista