Olen tainnut tunnustaakin, että Montgomery, monen kirjatoukkatytön suosikkikirjailja, on minulle tähän asti ollut tuntematon suuruus. Jotenkin on Montgomery jäänyt väliin, vaikka ahmimisikäisenä luin osapuilleen kaiken mitä kirjastosta löysin. Oli liian kiire Neiti Etsivien kanssa, tai sitten runontyttökirja ei vain istunut imagoon. Kuka tietää - varhaisteinimuistojen luotettavuus alkaa olla sitä luokkaa etten enää ole varma itsekään!
Aikomus oli aloittaa Montgomeryyn tutustuminen Pienestä runotytöstä, joka on 101 naisten kirjan listallani, mutta totta kai Saran upean paketin saatuani oli pakko lukea ensimmäiseksi yksi niistä. (Voitin näet tämän komean kirjan Saran arpajaisissa, ja samassa paketissa oli vielä kaksi muutakin: Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme, joka kertoo Montgomeryn elämästä ja sankarittarista, sekä Montgomeryn oma Sara - Tarinatyttö.)
Aloitin melkein huolissani; olisipas kurja huomata, etten tykkää pätkääkään Montgomerystä, josta minulla on ollut vähän hempeä käsitys. Onneksi ei käynyt niin onnettomasti!
Sanoisin, että kirja on sitä mitä odotinkin: kaunista ja hyvin tehtyä nostalgiaa. 1900-luvun alusta on on otettu hyvä ja valoisa otos, suodatettu se eheän ja mielikuvitusrikkaan lapsen katseen läpi, ja lopputulos on kaikin puolin miellyttävä lukukokemus. En tiedä olisiko 13-vuotias Booksy nauttinut Prinssi Edwardin saaren seepiansävyistä, mutta nyt pidin kirjasta kovasti. Vanhemmiten osaa myös lukea paremmin rivien välistä. Montgomerylla on herkkää silmää ympäristön ja ihmisten kauneudelle, mutta myös pientä pilkettä silmäkulmassa; vaikka hän ei naura hahmoilleen, tekstissä on viljaltaan sellaista elämänmyönteistä huumoria, joka tekee muuten (kieltämättä) hempeästi tarinasta mukavaa luettavaa.
Marigoldin lumottu maailma seuraa pienen tytön kasvua nuoreksi tytöksi. Marigoldin lahja on vilkas mielikuvitus. Hänen paras ystävänsä on muille näkymätön Sylvia, jonka kanssa Marigold jakaa salaisimmatkin haaveensa ja leikkii parhaat leikkinsä. Marigold kasvaa talossa, jota hallitsevat voimakastahtoiset isoäidit kahdessa polvessa. Leskeksi jäänyt äiti on liian lempeä olento sanoakseen vastaan miehensä suvulle, jonka perinteet määrittävät elämäntavan pienentä piirrettä myöten.
Marigoldin sydämellisyys ja avoimuus tekevät hänestä viehättävän sankarittaren, joka kolttosiinkin yltyessään kuuntelee omaatuntoaan. Lesleyn sukukartanon ilmapiiri on tavattoman kutsuva. Voisinpa viettää iltapäivän nauttien teetä ja kakkua puutarhassa, jutustella hetkisen Lucifer-kissan kanssa, kuulla Marigoldin nauravan Sylvian jutuille Kuusikukkulalla...
Onneksi Marigold ei ole puhdasta hunajaa eikä lumottu maakaan pelkkä kiiltokuva. Myös häijyjä tunteita ja erehdyksiä mahtuu mausteeksi mukaan. Marigold ei ole Pollyannan kaltainen positiivisuuden lähettiläs, onpahan vain mukava ja herkkätuntoinen tyttö, joka katsoo maailmaa omalta kantiltaan. Ihan kivutta ei kukaan kuitenkaan kasva, ei edes Cloud of Spruce -kartanossa.
Entä pelko - oliko hän koskaan tuntenut sitä? Hänen varhaisimpia muistojaan oli se, kun hänet oli suljettu hämärään olohuoneeseen, koska hän oli pudottanut hillovanukastaan nuoren isoäidin parhaalle pöytäliinalle. Hän ei voinut ymmärtää, miten sellainen mitätön vanukaspala saattoikin levitä niin laajalle. Mutta olohuoneeseen hän joutui - kauheaan huoneeseen, jota raidoittivat outoina häälyvät valot ja varjot. Ja kun hän käpertyi ovea vasten hämärässä, hän näki jotakin kamalaa. Elämänsä loppuun asti Marigold uskoi, että niin todella tapahtui. Kaikki tuolit näyttivät yhtäkkiä alkavan tanssia pöydän ympäri ison, hevosenjouhilla täytetyn keinutuolin johdolla. Ja joka kerran kun keinutuoli kopisi hänen ohitseen, se kumarsi hänelle kuahean liioitellun kohteliaasti. Marigold kiljui niin villisti, että hänet haettiin pois - inhoten, koska hän ei kyennyt kestämään niin vähäistä rangaistusta. (s. 59)Ymmärrän tämän luettuani paremmin, miksi Montgomeryllä on ihailijoita. Kuvaus ja tunnelma ovat niin vahvoja, että kasvukertomus riittää hyvin sisällöksi. Teksti ei tunnu sillä tavalla yksinkertaistetulta kuin joissain nuortenkirjoissa. Marigoldin maailmaan on minusta helppo eläytyä. Kun nyt kirjan jälkeen ravistelen itseäni usvaiselta niityltä takaisin tänne nyky-Suomeen, huomaan että kirjasta heräsi myös kaikenlaisia historialliseen ja sosiaaliseen perspektiiviin liittyviä ajatuksia. Montgomeryn kuvaama yhteisö on eräänlainen kupla... Mutta ehkäpä palaan tuohon teemaan myöhemmin, luettuani Pienen runotytön. Piti kipaista se päivällä kirjastosta. Ripaus hempeyttä ei ole pahitteeksi.
Mutta nyt on painuttava pakkaamaan, parin päivän minireissu tiedossa. Epäilemättä Neidit selviäisivät emännöinnistä heikommin kuin Marigold vastaavasta tulikokeesta - mutta pidetään peukkuja ettei yllätysvieraita ilmaannu!
Lucy Maud Montgomery (2009). Marigoldin lumottu maailma. Helsinki jne: Minerva-kustannus. Suomentanut Sisko Ylimartimo.
Arvioita:
Suvi Ahola Hesarissa
Teresita Insinöörin kirjahyllyssä
Leena Lumi
Lumiomena
Salla on lukenut saman englanniksi
Pidin Marigoldin lumotusta maailmasta, mutta eniten väräytti tuo kun mainitsit Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme. Se pitäisi kaikkien lukea ihan ekaksi, sillä sen jälkeen nämä Montgomeryn kirjat aukeavat ihan uudella tavalla.
VastaaPoistaOlen ollut huomaavinani, että ne, jotka lukivat Neiti etsivät, eivät ehtineet Montgomeryn maailmaan. Minä en ole lukenut yhtäkään Neiti etsivää, mutta kylläkin Viisikot kaikki. Ja Montgomeryt melkein kaikki. Tänä suvena aion vielä tehdä yksi tai jopa kaksi, jotka minulta uupuvat Maudin kirjoista.
Hienon paketin voitit Saran arvonnassa.
Huh, rupesin oikein jännittämään lukiessani että entä jos et sittenkään tykännyt! Kivaa että tykkäsit. :) Meitsikin on tämän lukenut, tosin englanniksi.
VastaaPoistaLeena, punnitsin kyllä sitäkin vaihtoehtoa, mutta ajattelin toisin päin; etten saa irti Ylimartimosta mitä pitäisi ennen kuin olen lukenut Montgomeryltä ainakin jonkinlaisen nipun kirjoja :-)
VastaaPoistaNeiti Etsivissä oli oma lumonsa... mutta totta puhuen en ole ihan varma kestäisikö niitä enää tässä elämänvaiheessa!
Salla, miten oikein osaat linkittää kommenttiboksissa?! Ihmetaitoja! Lisäsin nyt kuitenkin vielä tuonne juttuunkin linkin :-)
Linkitys onnistuu, kun kirjoittaa kommenttilaatikkoon html-koodia. Ohjeen voi katsoa vaikka täältä. :)
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoista lukea sellaisen ihmisen Marigold-lukukokemuksesta, joka ei ole lukenut Montgomeryltä mitään aiemmin! Vakuutan, että jos pidit Marigoldista, hurmaannut Uuden Kuun Emiliasta :). Minulle Marigoldin lumottu maailma oli vähän toistoa kaiken lukemani Montgomeryn jälkeen, mutta viehättävä kirja se on joka tapauksessa.
VastaaPoistaMarigoldin lumottu maailma on kyllä viehättävä ja suloinen kirja, muttei mielestäni yllä Runotyttö- ja Anna-kirjojen tasolle. Tai sitten se vain tosiaan toistaa aiemmin luettua, kuten Maria tuossa edellä mainitsi.
VastaaPoistaVarmasti tämän päivän näkökulmasta kirjassa (ja muissakin Montgomeryn kirjoissa) kuvattu yhteisö on kupla ja mennyttä, mutta sehän varmasti osittain takaakin se, että kirjat viehättävät edelleen. Montgomeryn kirjat eivät kuitenkaan ole mitään onneloiden kuvauksia.
Muuten, minä luin lapsena kyllä sekä Montgomerya että Neiti Etsiviä, kuten myös Viisikkoja.
Ainiin, Pientä runotyttöä suosittelisin lukemaan englanniksi, sinulla ei jää kielitaidosta ainakaan kiinni... Suomennokset on nimittäin pätkittyjä. On epäselvää milloin pätkimistä on tehty, jotkut tosi vanhat suomennokset ehkä eivät ole lyhennettyjä, mutta ainakin oma 90-luvun painokseni on.
VastaaPoistaOih, minulla on mennyt tämä Montgomery aivan ohi. Minun on jo pitkään pitänyt palata nostalgiamielessä Annan ja Emilian maailmaan ja miksei voisi nyt sitten tutustua Marigoldiinkin. Kiitos tästä esittelystä!
VastaaPoistaJa Leena, pakko tähän vielä kommentoida että minä luin teininä sekä Montgomerya että Neiti Etsiviä eli kyllä se näinkin onnistuu. ;)
Huh, muakin alkoi jännittää, piditkö Montgomerystä vai et! :D Onneksi pidit. Minä pidin jo lapsena, mutta nyt aikuisena taidan pitää vielä enemmän. Nyt niissä näkee vaikka mitä puolia, ei vain "tyttöjen juttuja".
VastaaPoistaToisten monia muita, kun sanon olevani iloinen, että pidin Montgomerysta. Minun mielestäni hänen kirjansa saattavat antaa jopa enemmän aikuisille kuin varhaisteineille. Itse luin joitakin Annoja sekä ensimmäisen Runotyttö-kirjan teini-iän kynnyksellä ja pidin niistä hurjasti, mutta kirjojen uudelleenluenta aikuisena toi toisenlaisen, syvemmän ja rakkaamman näkökulman Prinssi Edwardin saaren maisemiin.
VastaaPoistaAnna Elinan tavoin olen sitä mieltä, että Marigold on ihan hyvä ja kiinnostava, muttei kuitenkaan Montgomeryn "klassisimpien" teosten veroinen.
Toisten monia muita -> Toistelen. :)
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Saatte minut odottamaan entistä suuremmalla innolla seuraavia Montgomeryn teoksia. Salla, taitaa kyllä mennä suomeksi kun jo lainasin enkä malta odottaa että saan englanniksi käsiin :-)
VastaaPoista