torstai 14. heinäkuuta 2011

Pieni talo preerialla ja viisi muuta


Tein aikamatkaa lapsuuteen lukemalla kaikki kirjastosta irroneet Laura Ingalss Wilderin kirjat. Melko hyvä setti niitä löytyikin, kylliksi kunnolliseen nostalgiakylpyyn.

En ole pentuna lukenut näitä kirjoja, mutta katsoin sarjaa innoissani. Pieni talo preerialla esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuodesta 1976 alkaen, jolloin olen ollut ekaluokkalainen; juuri sopivassa iässä uppoutuakseni henkeä pidätellen preerian pikkutyttöjen maailmaan. Niillä oli niin ihanat hameet ja hatut - ja ihana isä! Ah, Michael Landon niissä kauluspaidoissa ja henkseleissä!

Pieni talo preerialla -kirjat kertovat Ingallsin perheen vaelluksesta kohti länttä ja elämästä Minnesotassa ja Dakotassa uudisasutuksen aikaan. Perheen tyttäret osallistuvat kotitöihin, kohtaavat arjen harmeja ja luonnon vaaroja, ja lopulta myös romansseja. Elämänmenoa kuvataan lämpimin sävyin. Kirjoissa ja sarjoissa on jonkin verran eroa, tai sitten en vain osannut katsoa pienenä sarjaa samalla tavalla. Näin aikuisena huomaa selvästi, miten perheen aikuisten välillä on ristiriitoja asennoitumisessa eri asioihin, vaikkapa rasismiin ja seurusteluun, mutta lapsille ongelmia ei juuri näytetä. Pienten Marjan, Lauran ja Leenan elämä on ihanan arkisen seikkailun ketjua, jossa pienet asiat ovat suuria.

Ajatelkaa: miten jännittävää on nähdä ensimmäisen kerran kaupunki! Tai miten ihmeellinen asia on matto, jos sellaista ei ole ennen nähnyt. Yksinkertaisen elämän ja yksinkertaisuuteen tyytymisen kuvauksena Pieni talo ja muut sarjan kirjat ovat aivan lyömättömiä. Jos haluat tietää miten tehdään nahkasaranat tai valmistetaan olkihattu tai keitetään vaahterasiirappia, luepas nämä. Kuvailu ei kuitenkaan ole tylsää, sillä kaikki suodattuu oppimaan innokkaan pikkutytön katseen läpi.

Kirjojen kanssa on myös hauska pähkäillä aikojen ja tapojen muuttumista. Pikku-Lauran aikaan eivät lapset puhuneet ruokapöydässä, jos ei heiltä jotain kysytty. Tottelemattomuudesta sai vitsaa, sillä siisti. Ja onhan se niin että erämaassa elellessä ei ole varaa huolettomuuteen. Puroihin voi hukkua, tuli voi polttaa ja sudet voivat oikeasti syödä.
Preeriapalo oli alkanut kohista uhkaavasti. Sen kohina kasvoi kasvamistaan ulisevassa tuulessa. Suuret liekit saapuivat taloa kohden humisten ja leimahdellen yhä korkeammalle. Liekeistä irtaantui kielekkeitä, jotka syöksähtelivät eteenpäin tuulen kantamina ja sytyttivät ruohon kaukana tulimuurin edessä. Ylhäällä vyöryvistä savupilvistä heijastui punaista hehkua.
Mary ja Laura olivat painautuneet talon seinää vasten, pitelivät toisiaan kädestä ja vapisivat. Carrie oli tuvassa. Larua olisi tahtonut tehdä jotakin, mutta hänen päässäänkin kohisi. Hänen ruumiinsa värisi, ja hänen kirvelevistä silmistään tulvi kyyneileitä. Savu pisteli hänen silmiään ja nenäänsä ja kurkkuaan. (Pieni talo preerialla, s. 281-282)
Mutta palon jälkeen ilma on puhdasta, taivas on korkealla ja uusi ruoho kasvaa preerialla. Lapsen silmin maailma on kaunis. Näiden nostalgisten kirjojen kanssa oli mukava tunnelmoida. Kirjat ovat minusta kestäneet hyvin aikaa, ja suosittaisin näitä epäröimättä alakouluikäisille lukutoukille ja tietysti myös aikuisille ahmateille, joilla on nostalgiapalan nälkä.

Suomennosten epäjohdonmukaisuus vähän häiritsi välillä; toisinaan nimet on käännetty ja toisinaan ei. Toki lukija pian huomaa että Carrie on Leena ja niin edelleen, mutta olisihan etenkin saman kustantajan samaan sarjaan kuuluvien kirjojen nimistön voinut katsoa yhdenmukaiseksi. Tai ehkä siinä on jotain tekijänoikeudellisia, suomennoksiin liittyviä esteitä, en tiedä.

Kun tämä ilmestyy, olenkin jo Helsingissä. Siellä on pieni piknik Suomenlinnassa, ja Linnanmäki, ja muuta mukavaa... Palaan nettiin sunnuntaina!

Laura Ingalls Wilder, Gummerus:
(1988, alkuperäinen  1932). Pieni talo suuressa metsässä. Suomentanut Heidi Järvenpää. ISBN 951-20-3067-5
(1988, alkuperäinen 1935). Pieni talo preerialla. Suomentanut S.S.Taula. ISBN 951-20-3069-1
(1988, alkuperäinen 1937). Luumujen poukama. Suomentanut Heidi Järvenpää. ISBN 951-20-3068-3
(1966, alkuperäinen 1939). Hopeajärven rannalla. Suomentanut Heidi Järvenpää. ISBN 951-20-1343-6
(1977, alkuperäinen 1941). Pieni kaupunki preerialla. Suomentanut Inkeri Pitkänen. ISBN 951-20-1393-2
(1979, alkuperäinen 1943). Onnen kultaiset vuodet. Suomentanut Inkeri Pitkänen. ISBN 951-20-0786-X

Arvioita:
En onnistunut pikagooglettamaan esiin ainuttakaan, sillä kaikki puhuvat vain tv-sarjasta... antakaapa vinkkiä jos tiedätte jossain kirjoitetun kirjoista.

10 kommenttia:

  1. Oi, nämä olivat ihania lukemisia pikkutyttönä. Uudisasukkaan elämä tuntui jännittävältä, juuri niinkuin sanoit, arkiselta seikkailulta. Ja muistan että jänniäkin kohtia oli, niinkuin tuo preeriapalokin.

    Tulipas hauskoja muistoja mieleen!

    VastaaPoista
  2. Minäkin luin näitä nuorempana ja tykkäsin tosi paljon! Ihania muistoja on minullakin;) Pitäisi lukea jossain vaiheessa uudestaan, kun aikaa on:)

    VastaaPoista
  3. Nämä kuuluivat mun lapsuuden suosikeihin, mutta yritin lukea niitä tuossa pari vuotta sitten uudestaan, enkä saanut kuin ensimmäsien luettua. :( Jokin siinä toisessa krijassa tökki pahasti.

    VastaaPoista
  4. Minä en ole näitä lukenut - vielä, mutta olen kyllä sarjaa katsonut lapsena. Tv-sarja tuli ilmeisesti monta vuotta, koska se oli 80-lukua ja olen muistaaksen katsonut sitä Kanadassa, jossa vietin yhden kesän.

    VastaaPoista
  5. TV-sarja on Hill Street Bluesin ohessa yksi omia ikuisia klassikoita. Telkkusarja saisi tulla ikuisessa uusintakierrossa.

    VastaaPoista
  6. En muistanutkaan, että osassa kirjoja henkilöiden nimiä oli suomennettu. Carriesta Leenaksi, äh! Muistan, että minua ärsytti lapsena, kun tajusin tulleeni "huijatuksi" nimien suhteen. Neiti Etsivän nimi ei ollutkaan oikeasti Paula! Onkohan tämä vielä käytäntönä lasten käännöskirjoissa vai uskalletaanko lapsille nykyään tarjota oudompiakin nimiä?

    VastaaPoista
  7. Norkku, nyt vähän harmittaa etten lapsena lukenut - mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :-)

    Sanna, nämä ovat todella nopealukuisia... ja voihan sitä tyytyä vain yhteen, heh!

    Marjis, joskus aika muuttaa yllättävästikin suhtautumista. Minulle Narnia-kirjat olivat kolmannella lukukierroksella pettymys... Kauhea menetys!

    Sara ja Artsi, tv-sarja on kyllä niin paras :-) Se pyöri pitkään ja useampaan kertaan... Ja on kestänyt aikaa! Telkkarillakin on klassikkonsa!

    Luru, en muistanutkaan että sekin oli tosiaan käännetty! Nancy Drew oli Paula - karmeaa oikeastaan. Voisin kuvitella että vähemmän käännetään nykyään, mutta ei se ennenkään ole onneksi kaikkia kirjoja koskenut.

    VastaaPoista
  8. Lapsena kirjat luettu moneen kertaan ja muutama englanninkielisenä hyllyssä. Ennenkuin alan niitä lukemaan, toivon saavani Amazonin toivelistaltani Wendy McCluren kirjan "The Wilder Life: My Adventures in the Lost World of Little House on the Prairie ", jossa hän yrittää tavoittaa lauran maailmaa. Ei täysin freesi idea, jossain minulla lienee tallessa suomeksikin käännetty Lauran keittokirja, johon on rekonstruoitu kirjasarjan ruokia.

    VastaaPoista
  9. Hmm, en ole itse törmännyt tuollaisiin rekonstruointeihin paitsi telkkarissa (BBC kai tuotti sen mahtavan sarjan, jossa nykyperhe yritti elää viktoriaanista elämää?) Kuulostaa kiinnostavalta! Tosin aina aikamatkailusta haaveillessani muistan väkisinkin hygienia- ja terveydenhoitoasiat... ei varmaan McClurekaan IHAN kaikessa halua preeriapäiviin palata :-)

    VastaaPoista
  10. Minä luen kirjasarjaa parhailaan englanninkielisenä ja olen päässyt Luumujen poukamaan. Minulla on kyllä koko kirjasarja suomeksikin. Rakstan tätä kirjasarjaa. TV-sarjaakin aikoinaan seurasin, mutta olet oikeassa siinä että tv-sarja ei mene kirjojen mukaan paitsi se pilottijakso. Minusta tv-sarja on otettavana ihan erillisenä eikä ajateltava lainkaan näitä kirjoja, muuten ei voi nauttia kummastakaan, Minulla on joitakin postauksia Wilderiin liittyen, jos noin kiinnostaa... :) Jossain viaheessa on tarkoitus jatkaa matkaa Hopeajärven rannalle.

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.