tiistai 12. heinäkuuta 2011

Vainola



Vainolassa Päivi Alasalmi käy kartanoromantiikan ja gotiikan kimppuun oikein kaksin käsin: ravistaa pölyiset ja kuluneet pukineet auki, kääntää ne nurin ja asettelee ihan uusille laskoksille. Hurmaavaa luettavaa!

Nuori, kaunis ja tarmokkaasti punatukkainen Laura Auer tulee nuorikkona Vainolan graniittilinnaan. Vähitellen hän selvittää mieheensä Lauriin ja tämän sukuun liittyviä salaisuuksia. Ja niitä riittää! Kuka on ritariksi pukeutunut kuokkavieras naamiaiskutsuilla? Kenelle kuuluu pihalta löytynyt vihkisormus? Miksi metsässä on salainen, kalustettu kuoppa? Miksei kauniilla orlovilaisella saisi ratsastaa? Ennen pitkää lukija ymmärtää täydellisesti miksi Vainolan suvun vaakunaeläin on kaksipäinen kyy....

Kuulostaa kliseiseltä, ja onkin sitä - niin kliseistä, että kliseistä kuoriutuu jotain aivan uutta, hilpeää ja mukaansatempaavaa. Ihan heti tämän perään ei uskalla lukea "oikeaa" romantiikkaa, sillä Vainolan jäljiltä se varmaan tuntuisi hassummalta kuin ansaitseekaan.

Kyllä hyvä on hyvä, ei voi muuta sanoa. Yksikään lukemistani Päivi Alasalmen kirjoista ei ole tuottanut pettymystä. Tosin on sanottava, että tämä oli minulle selvästi viihteellisin lukemistani. Jos tässä jokin syvempi teema on, se on kai miesten ja naisten ikuinen sotatila - kuka käyttää valtaa ja miten - mutta Vainolan tapauksessa viihdekirjallisuulla leikittely on niin kiehtovaa, että se vei ainakin minut täysin mukanaan.

Nautiskelkaapa tästä kartanokuvauksesta tyylinäytteenä (pidemmän otteen löytää täältä):
Kun ajoimme ylös mäkeä, jonka ylärinteellä Vainolan graniittinen päärakennus koko komeudessaan seisoi, aloin vähitellen tuntea muuttuvani. Minun oli vaikea palauttaa mieleeni täsmällistä ennakkokuvitelmaani tulevasta kodistani, sillä Vainola valtasi mieleni epäsäännöllisin sysäyksin, kuin joka nurkka ja pala taloa, sitä enemmän mitä enemmän näin, olisi syönyt pois jotain aiemmin tietämääni, tahtomaani. Kuin virus. Kuin henkäsalpaava nähtävyys, joka on tuttu vain kuvista, mutta jonka suunnattomuutta tai voimaa ei olisi koskaan voinut kuvitella.
Samalla tunsin, että talo oli juuri sellainen kuin pitääkin, kuin pitikin - että mieheni ei olisi voinutkaan syntyä eikä kasvaa muunlaisessa talossa. Hänen luonteensa tummat puolet eivät olisi päässeet vallalle mansikanpunaisessa maalaistalossa eikä pikkusievin puuleikkauksin koristellussa huvilassa, vaan ne tarvitsivat taakseen Vainolan tummanpuhuvat, torjuvat kulissit - fasadin, jonka uskoin heti kykenevän kätkemään kaiken, mitä ei toivottu muiden tietävän. (s. 5-6)
Lukiessani tätä nousivat mieleeni myös kuvaukset Tuon tumman naisen talosta, Metsäläisten maalaistalosta, ja leivonnaisista Afrikassa Valkoisessa naisessa. Alasalmi osaa tehdä materiasta tunnelmaa. Olen ihan fani!

Raivostuttavaa ettei Alasalmi ole (vielä) tunnetumpi ja myydympi. Toisaalta Vainolaa lukiessani mietin taas kerran, että Alasalmi on vaikeasti määriteltävissä, ja siksi varmaan vaikeasti markkinoitavissa. Miten tätäkään kirjaa kuvaisi? Viihdekirjallisuuden kliseitä parodioivaa viihdettä? Ivallinen, villisti juonikas ja koukuttava? Argh. Gummerruksella löydetty "karmea kartanoromaani" on oikeastaan aika hyvin sanottu - jos vain lukija osaa lukea rivien välistä eikä odota aitoa kartanoromaania.

P.S. Lukutoukille kiinnostavana kuriositeettina pitää vielä mainita, että kirjassa sankaritar tekee väitöskirjaa Jean Rhysistä. Hih, tämän jälkeen minunkin pitää varmaan lukea Siintää Sargassomeri.

Päivi Alasalmi (1996). Vainola. Gummerus. ISBN 951-20-5045-5

Arvioita:
Antti Majander Hesarissa
Morren maailmassa

7 kommenttia:

  1. Oi lue Sargassomeri, se on niin hieno! Ja minä luen tämän!

    En ole lukenut Alasalmelta muuta kuin tuon Valkoisen naisen ja pidin siitä tosi paljon. Tämän aihe on ihan eri, mutta ideaa tuntuu olevan tässäkin, kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Ystävättäreni teki lisurinsa Sargassomerestä, ehkä se tosiaan pitäisi lukea. Siihen viittaillaan aina siellä täällä. En muistanutkaan, että myös tässä. Alasalmi on yliveto. Joko olet lukenut Ystävä sä naisien?

    VastaaPoista
  3. Erja, sovittu! :D

    Kirsi, minustakin nimi tuntui tutulta, mutta en saanut päähäni mistä yhteydestä. Saattaa olla niitä kirjoja, jotka pitäisi ihan yleissivistyksen vuoksi lukea :-) Joka tapauksessa tällainen intertekstuaalisuus antaa aina lisäpotkua! Olen lukenut myös Ystävän ja sekin oli minusta loistava. Iik, kohta loppuvat Alasalmet ainakin miedän kirjastosta, yksi novellikokoelma taitaa vielä olla... Onneksi Raviloita ja Verrosia on vielä lukematta enemmän.

    VastaaPoista
  4. On kyllä houkuttelevan kuuloinen!

    Arvelusi Alasalmen suosioon tai suosiottomuuteen kuulostavat ihan uskottavilta. Toisaalta kun miettii, niin Alasalmihan kirjoittaa suorastaan selkosuomea, sellaista petollisen ymmärrettävää ja helppolukuista kieltä. Joten sekin puoltaisi paljon laajempaa lukijakuntaa.

    VastaaPoista
  5. Tulee mieleeni, että tässähän saattaa olla kyse Jennin blogin keskustelussa mainitusta sukupuolittuneesta lukemisesta; Alasalmi kirjoittaa minusta sellaisia kirjoja, joihin miehet eivät ehkä tule tarttuneeksi :-)

    VastaaPoista
  6. Vainola oli ihan loistava! Nauroin ihan kippurassa! Itse luin du Maurierin Rebeccan vasta jälkeenpäin, mutta silti minulla oli ihan mielettömän hauskaa tutustuessani Alasalmeen ensimmäistä kertaa. Itse odotin oikeaa kauhukertomusta - ilahdukseni oli hillitön kun sainkin sylin täydeltä parodiaa. Juuri näin käännetään kaikki lukijan odotukse ympäri ja naureskellaan päälle. Taidokas ja erikoinen kirja, harmi tosiaan ettei ole saanut enemmän huomiota... tosin tällaisten loistavien postausten ansiosta ehkä sitäkin tippuu lisää :)

    VastaaPoista
  7. *grin" Vainola tosiaan laittaa kaikki mahdolliset genrekliseet tässä poikki ja pinoon; kartanokauhua ei voi tämän jälkeen lukea ihan samoin fiiliksin!

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.